torstai 28. helmikuuta 2013

Terapiaa

klo 6.10
Yö meni huonosti, valvoin niin pitkään kuin pystyin, tiesin että jos menen sänkyyn ahdistuneena ja ei väsyneenä, pyörin siellä vaan, eikä uni tule. Yritän olla ilman nukahtamislääkettä, ettei sen käytöstä tulisi taas kierre. Vaikka menin myöhään sänkyyn, ei uni meinannut tulla, olen yleensäkin yömurehtija ja kun oma sisin on kipeä ja ahdistaa niin se tulee vielä enemmän esiin. Tunteet vellovat, itkettää, ihmetyttää ja suututtaa. Kaikki asiat pyörivät mielessä ja mietin miksi,miksi,miksi..mitä taas tein väärin..syyllisyydentunto nousee aina ensimmäisenä pintaan, vaikka juuri siitä olen yrittänyt opetella irti. Sitten on pakko sanoa itselleen, ettei tehnyt mitään väärin, jotta sen uskoisi. Se on sellaista sisäistä yksinpuhelua, kun on yö ja muut nukkuvat. Jossain vaiheessa sitä nukahtaa, mutta uni on levotonta ja pätkittäistä, nyt väsyttää..onneksi on tänään terapia, se on niin iso asia että voi käydä puhumassa asioistaan, helpottaa aina kummasti. Vaikka auttaa tämä kirjoittelukin, ainakin minua itseäni, toivottavasti jotain toistakin joka potee samaa sairautta tai jonkin asian takia on ahdistunut. 

Olisikin kiva kuulla, jos lukijoiden joukossa on joku jolla samoja ongelmia. Uskallatko julkaista sen kommenteissa? Jos et, niin laita sähköpostia tai viestiä FB:n kautta!
Terapian ansiosta minusta on tullut tämän vuoden aikana vahvempi, itsetunto hiukan vahvistunut, olen uskaltanut kertoa sairaudestani ja vaikeistakin asioista julkisesti. Muutamia asioita on vielä joita työstän, enkä niistä halua puhua kuin terapeutilleni, ovat hyvin henkilökohtaisia. Vaikka on välillä masennuspäiviä, nykyään tiedostan sen ja pystyn hallitsemaan kun huonoin päivä on ohi. Sanon itselleni "Ota Elina taas elämästä kiinni". Niin teen nyt, lopetan murehtimisen kun aurinkokin alkaa juuri paistaa, annan asian olla, jolle en voi mitään. Keitän kahvia piristykseksi ja odotan että pääsen terapiaan.
Jatkan sitten..
klo 13.19
Vein pojan riparille ja tyttö lähti kaverin perheen kanssa uimaan. 
Itse kävin verikokeessa terkkarissa, ensi viikon Vammalan sairaalassa käyntiä varten ja sitten..ah, niin ihana..terapia. Kyllä taas itkettiin ja naurettiin tunnin verran, aika menee aina siivillä. On niin helppo olo kun saa sen painavan kuorman harteilta purkaa ammatti-ihmiselle, joka osaa neuvoa ja opastaa jos niin haluan..tai vain kuunnella, sekin on tärkeää! Voin puhua pulputtaa ihan kaiken, silti ei syyllistetä tai moitita. Sama koskee tätä postailua blogiini, kiva tietää että joku lukee..
Yksin siis kotosalla, tai oikeastaan en ihan yksin, naapurin 11vee pojalla oli jäänyt avain kotiin. Ulkona kylmä ja aivan kamala tuuli joka moninkertaistaa pakkaslukemat. Pojan äiti soitteli ja kertoi että he ovat lääkärissä, kysyi voiko poika tulla meille siksi aikaa kun ehtivät kotiin. Tottakai voi, todella mukava ja kohtelias poika! Juteltiin hetken aikaa, tarjosin lämmintä mehua ja korvapuustia ja sitten meni pelailemaan meidän pojan huoneeseen pleikkarilla, viihtyy varmasti paremmin sen parissa kuin mummelin seurassa..
Juttelin "tuhlaajatyttönikin" kanssa tänään puhelimessa, kaikenlaisista asioista, puolen tunnin puhelu. Kerroin hänelle riidasta joka oli ollut, vatvoimme sitä ja hän taas kertoi kuinka oma olo on parempi ja uskaltaa/jaksaa hoitaa jo omia asioitaan puhelimitsekin, hakee nyt uudelleen tapaamisoikeutta lapsiinsa. Hieno juttu! Silloin kun oli huonommassa kunnossa, tapaamiset evättiin hetkeksi, mutta nyt jaksaisi itsekin taas kulkea ja seulat ovat olleet puhtaita! Voi miten olen onnellinen hänen puolestaan, puollan heti tapaamisia jos sitä joku minulta kysyy..ainakin meidän pikkutyttö tietää kuka hänen äitinsä on, olemme sen heti alusta asti tehneet selväksi. Juuri sen vuoksi sijoitus saman perheen sisällä on hyvä, sijaisperhe voi kertoa heti alusta asti lapsen omista biologisista vanhemmista, silti lapsi ei koskaan tunne ettei kuuluisi perheeseen, koska oikeasti kuuluu siihen!

Sydämellinen kiitos sinulle lukijani!
On niin ihana kirjoitella kun huomaa että joku lukee...
Kommentteja aina odottelen..ja/tai voit kirjautua lukijaksi..

Voimahalit kaikille tähän päivään <3





keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Huono päivä

Tänään on ollut huono päivä, riidat on aina uuvuttavia. Eilen illalla oli niin kovaa riitaa ihan läheisen kanssa, ihan turhasta asiasta. Kurja kun yksi ei halua olla samaa isoa perhettä vaan pitää oman perheensä erillään meistä muista...no, heistä en saa kirjoittaa enkä mainita missään, pitäisi yrittää unohtaa koko juttu..mutta ei se ole aina niin helppoa..
Olen yrittänyt olla niin hyvä äiti ja mummi kuin osaan, en todellakaan täydellinen, se ei vaan tunnu aina riittävän. Riita masensi minua kuitenkin taas niin paljon että jouduin illalla turvautumaan nukahtamislääkkeeseen. Pääsin ihanaan unohduksen uneen..muuten itkeskelin koko illan..nyt on ollut "veto pois", ihan väsynyt. :(

Ainoa valopilkku on ollut tänään ihanat kommentit täällä ja kaikki mahtavat facebook kaverit. Kaikkia en ihan henkilökohtaisesti tunne, mutta sieltä saa lohdutusta ja ymmärrystä, kun vaan rohkeasti kertoo mikä on päivän tilanne. Usein myös hyviä neuvoja tilanteeseen.

Olimme eilen sopineet naapurin kanssa että viemme tyttöjä tänään luistelemaan, joten siellä kävimme, mutta en retkestä osannut oikein nauttia. Tytöillä oli kyllä hauskaa. Onneksi huomenna on taas terapiaa, saan purkaa pahan oloni. Lauantaina olisi vanhimman lapsenlapsen synttärit, mutta nyt tuntuu etten jaksaisi mennä, en jaksa nähdä ketään, enkä puhua kenellekkään.
Otin esiin lohduttavan "pieni mielihyvän kirja":n, luin sieltä otteita ja yksi FB kaveri oli lähettänyt linkin ihanaan rauhoittavaan musiikkiin jota käytän ehkä meditointiin. Suuri kiitos hänelle <3. Klikkaa linkkiä jos haluat kuunnella.. :)
RELAX MUSIC

Nyt en pysty oikein kirjoittamaankaan mitään, ruokakin paloi paistinpannuun tällä välin..parempi nyt mennä sänkyyn pitkälleen ja aloittaa hengitysrentoutus ja kuunnella tuota ihanaa musiikkia..auttaa myös mieltä tyhjentymään ikävistä asioista..
Kiitos kun kävit lukemassa ja anteeksi että olen tänään vähän "syvissä vesissä".
Ihmisen mieli on niin kummallinen, kun kerran on sairastunut masennukseen, se tulee todella helposti uudelleen. Minä en vielä ole ehtinyt kunnolla parantuakaan, joten olo tulee vielä helpommin, olen vasta kuntoutuja.

Jos sinulla on jokin kiva piristävä runo, ajatus, aforismi, ihan mikä tahansa, niin kirjoittelethan sen kommentteihin. Tarvitsisin nyt niitä!!



tiistai 26. helmikuuta 2013

Uusia runoja

Olisin pienen toiveen teille rakkaat lukijani esittänyt, jos tiedät jotain kauniita runoja, ajatelmia, aforismeja tms., ole kiltti ja kirjoita niitä kommenttikenttään. Rakastan runoja joten uusia on aina piristävä lukea, ja jos annat luvan, voin niitä sitten käyttää kuvissani facebookissa Elämän kiehtova taika-sivustolla! Jos et halua että käytän runoasi tms., niin ilmoitathan se kommentissa, kiitos. 

klo 9.30
Poika viety taas ripariin ja itellä vieressä kahvi kera voileivän odottaa. Jäähdytän kahvini aina noin kädenlämpöiseksi (..vaikkei sekään enää ihmeitä tee, heh..), sitä on joskus jotkut kaverit ihmetelleet. Juon sen mustana, ilman sokeria ja lisään vielä pikkuisen kylmää vetta joukkoon, nopeuttaakseni jäähtymistä. Kahviloissa tai ruokapaikoissa on joskus niin vahvaa ja seisonutta kahvia että sitä en pysty juomaan vaikka laittaisin puolet vettä. Tekisi mieli silloin palauttaa koko kahvi, mutta kilttinä tyttönä jätän sen vaan pöytään juomatta, enkä puhu kenellekkään mitään. Hmm..oiskohan jo jäähtynyt tarpeeksi..hetkinen..juu, on..nyt juon sen ja tsekkaan netistä uutisia..palataan kohta..
klo 11.27
Pakolliset aamuhommat tehty ja uutiset katottu.
Tänään menen ripsihuoltoon, käyn kolmen viikon välein, se on joka kerta niin virkistävä kokemus, kun tekijän kanssa kemiat pelaa. Odotan iltapäivää ja pääsyä Johannan (Onni ja Ilona) helliin käsiin. Tekee itsetunnollekkin hyvää kun on ripset kunnossa, ei tarvitse miettiä ripsivärin laittamista tai pysyykö sateessa, vai valuuko poskille. Voi jostain tuntua turhamaiselta, mutta kaikista pienistäkin asioista pitää elämässä nauttia. Niinkuin eräs facebook kaverini, nuori nainen joka kohdannut hiljattain läheisen yhtäkkisen kuoleman, sanoi eilen "Pitää aloittaa tekemään sitä mistä on aina haaveillut, kun ei koskaan tiedä koska täältä lähdetään."
Tyttö lähtee vanhimman tyttären perheen kanssa elokuviin ja hampurilaiselle, odottaa sitä jo kuin "tulisilla hiilillä". Sopivat vaatteet piti tietenki katsoa valmiiksi ja tukkaa laittaa muodikkaasti, se on sellaista tyttöjen kanssa jo pienestä. No, on poikakin jo nyt alkanut hiukan katsomaan mitä päälleen laittaa, mutta n.neljä-viisi vuotta sitten kelpasi se mitä olin valmiiksi tuolille laittanut päivää varten.
Ruoaksi ajattelin tänään laittaa tuota lohipastaa jonka ohje on sivun vasemmassa ylälaidassa, tuntui aikas helpolta ja jos ei tykkää kesäkurpitsasta, aina voi vaihtaa jonkun muun tilalle. Perusohje mausteineen kuitenkin tarvitaan, tai ainakin minä tarviin..

Jos sinulla on profiili FB:ssa, käyppä tutustumassa Elämän kiehtova taika-runokuvasivustooni. Tykkäyksenkin saa tehdä! Niinkuin jo alussa mainitsin, toivoisin niitä uusia runoja ja ajatelmia sinulta. Voit kirjoitella tänne blogin kommentteihin tai julkaista Elämän kiehtova taika-sivulla. Ihan miten sinulle sopii. Kiitos etukäteen!
Nyt täytyy tytölle lämmittää pinaattilättyjä, ennenkuin lähtee ja sitten minä menen rentoutumaan kauneushoitolan tuoliin n. puoleksitoistatunniksi. 

Ihanaa päivänjatkoa kaikille!
Enkeleitä päivääsi!

PS. Muistithan kommentoida!



maanantai 25. helmikuuta 2013

Ihanaa viikonalkua

Mahtavan ihanaa alkanutta viikkoa teille lukijani!

Elämän kiehtova taika kuvasivustollani tällä hetkellä 155 tykkääjää, siitä olen todella, todella kiitollinen kaikille tykkääjille! Sydäntä lämmittää kun huomaa että kuvista ja runoista tykkäävät muutkin kuin allekirjoittanut, ihan mahtavan maagista. Eikun lisää runokirjoja kirjastosta ja lisää kuvia, tykkäyksistä saa hyvää energiaa jolla jaksaa taas eteenpäin. Vaikka kaikki raha-asiat olisivat tällä hetkellä rempallaan ja epätietoisuus vaivaa, unohtaa ne kaikki kun katsoo facebookiin ja siellä on monta tykkäystä lisää tai ihania ja kannustavia kommentteja kavereilta. Niitä kommentteja haluaisin lukea myös täältä blogi-sivultani, että rohkeasti vain kommentoimaan, kaikki palaute tervetullutta. 
Huom! Klikkaa kuvaa, saat sen isommaksi.
Tänään huomasin myös että ei tuttavuuskaan koskaan häviä, vaikka se välillä unohtuukin eikä nähdä, kun toinen ehkä muuttanut muualle tms. Facebook on siitä ihana paikka että sieltä löytää juuri näitä vanhoja kavereita ja tuttavia ja voi alkaa uudelleen pitämään yhteyttä ja ehkä tapaamaankin, jos välimatka ei ole ihan mahdoton. 
Lisäksi olen huomannut sellaisenkin että kun olet avoin ja juuri sellainen kuin olet, tuttavien ja kavereiden on helpompi ottaa yhteyttä. Huomaavat että et olekaan mikään yli-ihminen vaan hyvin inhimillinen ja vikoja ja vaikeuksia on muillakin. Joskus vaan ihmiset esittävät jotain muuta kuin ovat, siitä ei koskaan seuraa hyvää. Olen itse ollut sellainen, siksi tiedän. Yritin olla reipas, ahkera ja osallistuva, se kostautui masennuksena ja uupumuksena. Ei jaksa loputtomiin. Nyt kun olen opetellut olemaan juuri se Elina joka olen ihan pohjimmiltani, on itselläkin paljon kevyempi olo ja varmasti myös olen helpompi lähestyä, näin kuvittelisin. Ei tarvitse esittää olevansa kaikenkestävä rautarouva vaan ihan haavoittuva, tavallinen keski-ikäinen nainen.
Tytön kanssa kävimme tänään taas Ikaalisissa viulutunneilla, opettajalta saimme ihanaa palautetta että kehitystä on tullut. Osaa kuunnella jo paremmin sointuja yms. Hän on soittanut nyt 1½ vuotta. Muita harrastuksia ei tällä viikolla sitten olekaan, kun on tuo hiihtoloma.
Pojalla alkoi eilen rippikoulu, on su-la. Hiukan on kyllä kärvistellyt sitä "Kun ei ole lomaa, ja pitää taas aikasi herätä, ei saa levätä" jne. Mutta kyllä se siitä äkkiä menee, ajattelin että jos haluaa niin voi olla maanantain pois koulusta ja lomailla sen päivän. Luulisin että hänelle käy, en ole siitä vielä silti mitään maininnut.

Tässä maanantain kuulumisia. Enkeleitä päivääsi!
Tulethan uudestaan, kirjoittelen joka päivä, kommentitkin olisivat niiiiin kivoja!

Voimahalit kaikille! Huomiseen!



sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kerro kuulumisesi:)

"Kukkuluuruu, mitä kuuluu?" Kerrotko omat kuulumisesi kommentissa..on ne sitten hyviä tai huonoja..mitä on sinun sydämelläsi juuri nyt! 
Nysse sitte päätty, putous meinaa..uuhh..mun sijoituksissa toiseksi paras voitti!
Mutta Sanna Raipe oli oikeasti se ykkönen!

Tämä sunnuntai on tullut oltua vain sisätiloissa. Tyttö teki elokuvaa moviestarplanetiin ja hän tarvitsi siinä välillä apua, vaikka periaatteessa tekikin itse kaiken. Siitä tulikin mun mielestä tosi hyvä! Musiikki vielä puuttuu, lisään linkin tännekkin, kunhan tulee valmiiksi kokonaan. Aikas hyvin kahdeksan vanhalta..Pojalla alkoi rippikoulu, käy siellä päivittäin, tänään oli 12-16 joten ei senkään takia lähdetty minnekkään.  

Facebookissakin käväisin ja sinne päivittelin uusia kuviakin Elämän kiehtova taika-sivustolleni. Runoja ja kuvia olisi vaikka kuinka paljon valmiina, mutta en viitsi laittaa kaikkia kerralla, koska päivitykset menevät aina sivusta tykkääjien aikajanalle. Laittelen vain 2-3 runokuvaa kerralla, siten ei mene niin paljon postia. Mutta jotain uuttakin aina tarvitaan, jotta niitä voi jakaa kavereille. 
Nyt alkaa olla jo ilta, mutta tunne on ihan erilainen kuin yleensä sunnuntaina, kun lapset ovat nyt lomalla. Tyttö lähtee vanhimman tyttäreni perheen kanssa elokuviin Tampereelle, olikohan tiistaina. Menevät katsomaan Räyhä Ralfia, lasten animaatio. Ei olla vielä tytön kanssa katsottu netistä millainen elokuva on kyseessä, mutta silti hän tykkäsi lähteä, samalla pääsee hampurilaispaikkaan ja shoppailemaan. :) 

Sytyttelin kynttilöitä taas ympäri taloa, niitä on niin ihana polttaa, tuo tunnelmaa ja rauhallisuutta..kun vaan muistaisin aina sammuttaakkin ne..no, onneksi armas siippani tekee sen sitten.:)
Mies lähti autotalliin, niinkuin tavallista. Siellä hän viihtyy hyvin, jotain korjattavaa tai näperrettävää aina tuntuu olevan. Nyt on pojan mopon vuoro, sitä pitää kunnostella. Ensi kesänä sillä sitten ehkä ajetaan, kun poika ensin ajaa mopokortin. Täyttää 15vee heinäkuun alussa, joten ehtii hyvin vielä kruisailla. 
Mies kyllä hyvin huolehtii autojenkin pesusta, ei ole minun kuin kerran tarvinnut se tehdä.
Samoin huolto pelaa ja renkaat vaihdetaan, öljytkin hän aina tarkistaa jos lähden pidemmälle reissulle. <3 Rakas huolehtijani <3 
Katsastamassa olen minun ajossani olevan Touranin käynyt, pari kertaa on se jo tarvinnut tehdä, mutta sekin on ihan "helppo nakki" , kun annan vain avaimet katsastusmiehelle ja sillä välin juon kahvia sekä luen lehtiä. Eipä onneksi ole vielä tarvinnut pelätä, ettei menisi katsastuksesta läpi.
Tänään söimme tortilloja. Ne ovat kaikkien herkkua kun voi ladata sisään sitä mistä itse tykkää. Ostin eilen K-supermarketista jauhelihaa joka oli valmiiksi paistettu ja Burrito-maustettu, todella hyvää!! Saarioisten valmistamaa. Kaupassa oli esittelijä joka maistatti sitä ja sen kanssa kurkku-valkosipuli-salaattia, olivat kumpikin uutuustuotteita.
Niin mahtava yhdistelmä! Tietty ostin kumpaakin. Lisäksi laitoin pöytään juustoraastetta, kurkkua, tomaattia, oliiveja, salaatinlehtiä, feta-juustoa. Kaikki meni parempiin suihin!
Huomenna sitten kaikki tuoksuvat kivasti valkosipulille :)

Maustetun ruoan jälkeen tarvitsee aina jotain makeaa päälle, tänään herkkuani fazerin sininen-levystä suklaapaloja ja banaania, lapsetkin tykkäävät siitä yhdistelmästä (lurpsis..kuola valuu suupielestä jo pelkästä ajatuksesta!), voi vielä valuttaa päälle suklaakastiketta jos haluaa oikein makean pläjäyksen! Ja kahvia sen kanssa tietty.

Sellaisia kuuluu minulle, entä mitä sinulle? Kerrothan kommentti-kentässä, kiitos!

Lukijaksikin voi kirjautua, vaikkapa ihan nimettömänä/kuvattomana jos et halua nimeäsi tai kuvaasi julkiseksi!

Leppoisaa sunnuntain jatkoa ja voimahalit kaikille :)


lauantai 23. helmikuuta 2013

Mummo

(: Mahtavaa..viikonloppu ja hiihtoloma alussa :)

Tänään kävimme koko porukka syömässä paikallisessa ruokapaikassa, loman kunniaksi. Muuten olisimme menneet huomenna, mutta pojalla alkaa se rippis.
Ostin kaupasta kotiin Fazerin suklaakakkua (namskis!) jota syömme kohta jälkiruoaksi, piti heti syödä mutta kaikilla oli niin vatsat täynnä ettei kukaan sitä vielä halunnut.

Etsin eilen illalla taas netistä jotain kauniita kuvia facebook-sivustolleni Elämän kiehtova taika. Löysinkin aika paljon ja niitä runoineen julkaisen teillekkin jatkossa. Vaikka sanoinkin torstain postauksessa etteivät vitsikuvat ole ihan minun juttuni, eksyin vahingossa "Mummo"-sarjakuva sivulle ja sieltä oli ihan pakko tallentaa muutama omasta mielestäni hauska sarjis. Liippaa niin läheltä ajatusmaailma, että nauroin ihan vedet silmissä, kun itsekin mummi. Tässä teillekkin yksi piristys.
Huomaathan että kuvat saat suurennettua klikkaamalla kuvaa!
Tyttö haluaa tehdä moviestarplanet-sivustolle jonkun elokuvan ja sitä varten ottanut sieltä pelikavereiden hahmoista kuvia, netistä kun ottaa kameralla, ei aina saa oikein hyviä ja siksi ne pitää vielä muokata, sitä teimme jo jonkin verran. Kuvia on kuitenkin varattu elokuvaa varten 107 joten muokkaamisessa menee aikaa. 
Hän tuossa vieressäni kärsimättömänä odottelee että aloittaisimme homman..sanoin että kirjoittelen postauksen ensin ja teemme hänen elokuvansa sen jälkeen. Ei kaikkea tarvitse heti saada, pitää oppia kärsivällisyyttä. No, kun en heti alkanut tehdä sitä mitä hän halusi, otti huilun joka tuotu jostain Espanjasta ja soittelee nyt vieressäni, ärsyttääkseen minut suuttumaan...pitää vaan olla niinkuin ei huomaisi, niin se loppuu..vaikka nyt ärsytys pistettäni kyllä koetellaan..aarrhgghh..

Laitan tähän vielä toisen pläjäyksen "Mummoa".
Poika oleilee omassa huoneessaan ja opettelee, huomista rippikoulun alkua varten, saamastaan monisteesta uskontunnustusta yms., viisi erilaista jotka pitää osata huomenna ulkoa. Opetteluahan ei voinut aloittaa ennen lauantaita, vaikka siitä niin monesti sanoinkin, aina sama vastaus, "En jaksa viä, opettelen sit lauantaina"..Nyt sitten on lukemista ja valitti kun ei voi kaveri tulla yökylään sen takia että hän joutuu opettelemaan "Jotain tällästä ihan tyhmää ja viä hiihtiksellä. Miks nää pitää ulkoo osata. Sano et mitä hyötyä tästä mulle on?" 
No, enpä siinä muuta keksinyt kuin että se on myös yleissivistävää kun ne osaa ja kun on käynyt rippikoulun, saa alkaa jonkun kummiksi, pääsee naimisiin kirkossa..Mutta nämä eivät hänen mielestään ole juuri nyt hänelle tärkeitä. 
Mitä muuta "hyötyä" siitä olisi? Kirjoittele kommentteihin, tarvitsisin apua!

"Mummoa" vieläkin..
                                
Nyt tyttö pyörii sen verran tuolillaan että ehkäpä lopettelen tältä päivältä ja alamme muokata hänen "elokuva"-kuviaan.
      
Ethän unohda kommentoida, niitä on niin ihana lukea.
Voit myös kirjautua lukijaksi!

Kiitos kun kävit näin lauantainakin lukemassa. Huomiseen!



perjantai 22. helmikuuta 2013

Nettishoppailua

Huh, huh, olipas uuvuttava reissu, ihan väsynyt kun tulin kotiin, pikku päikkärit piti ottaa että jaksaa loppupäivän..täytyi käydä selvittelemässä vanhoja liikkeen velkoja joita jäi ihan kiitettävästi. Makselen pikkuhiljaa pois. Mutta nyt kun tulotaso laskee, ainakin hetkellisesti, niin piti käydä sopimassa uusia maksuehtoja. Sairauspäivärahaan oikeus loppuu tämän kuun lopussa ja kuntoutustukipäätöstä ei kuulemma kannata odotella vielä kuukauteen, joten syödään kynsiä sen aikaa. Hakemus laitettiin kyllä jo ajoissa, joulukuun alussa..kestää, kestää..
On taas ahdistunut olo ja yritin meditoidakin. Siinä kun pystyisi kokonaan tyhjentämään ajatukset niin olisin onnellinen, mieli rauhoittuisi ja ahdistus vaikeiden asioiden takia helpoittaisi, mutta en osaa sitä vielä oikein hyvin. Laitoin kynttilän palamaan ja katselin liekkiä, ajatukseni vaan helposti lähtevät omille raiteilleen, silloin ei pysty mieltään tyhjentämään. Luulen että osaisin keskittyä paremmin jos olisi rauhoittavaa musiikkia, siis oikein siihen tarkoitettua. Terapeuttini lupasi tuoda pan-huilu musiikki-cd:n ensi viikon tapaamiseen, kokeilen sitä sitten ja kerron teille mitä se sai aikaan, vai saiko mitään.
Onko joku teistä meditoinut? Kerrotko kokemuksiasi, olisi kiva kuulla!
Tänään alkaa hiihtoloma ja aika moni suuntaa pohjoiseen tai etelän lämpöön. Me emme nyt lähde minnekkään kun pojalla on se rippikoulu, su-la ajalla. Mut ehkä huomenna mennään sitten kuitenkin koko poppoo syömään. Tyttö saa olla vapaalla ja siitä poika oli vähän näreissään, kun hänen lomansa menee "pieleen"...eipä siinä paljon voi lohduttaa kuin että emme sitten käy kovasti missään päiväsaikaan kun hän on koulussa, ettei tule paha mieli.
Shoppailemaan voidaan mennä huoletta, sinne poika ei varmasti halua tulla! Vaikka nettishoppailu on kyllä kanssa kivaa ja helppoa. 

Löysin Zalandolta kivoja kenkiä. Laittelen kuvia tähän niistä, ovat siis sellaisia joita itse voisin ostaa. Yhden kivan neuletakinkin löysin.
 Iron Fist-korkkari 99.95€
Calvin Klein Jeans-avokas 104.95€
Buffalo, avokas 94.95€

                    Fersengold, korolliset avokkaat 229.95€ (Hups, aikas kalliit olikin!)

                         Buffalo, korolliset avokkaat 79.95€ (4 eri värissä löytyy)

              KG by Kurt Geigen, Esme-korolliset avokkaat 134.95€ (alennettu hinta!)


                                 Khujo-neuletakki 74.95 (S;M;L;XL, 4 eri väriä)

Tämä kevät on tehnyt minulle uusien vaatteiden ja asusteiden kaipuun..
Viime keväänä olin niin sairas ja uupunut ettei mikään kiinnostanut, yritin vaan päästä päivästä aina seuraavaan ja aamuisin ylös sängystä. Siis siistäkin huomaa että elämä alkaa voittaa jälleen!

Oikein mahtavaa viikonloppua ja hiihtolomaa kaikille, vietätte sen sitten kotosalla, mökillä, töissä tai matkoilla!

Kiitos kun kävit lukemassa, tulethan uudelleenkin!

Kommentteja olisi kiva lukea..kaikki palaute otetaan vastaan!



torstai 21. helmikuuta 2013

Pakkasta!

klo 9.36
Hrrrr...tuntuipa ilma kylmältä, pakkasta oli -11.5. Ei ole pitkään aikaan ollut noin paljon, siksi tuntuu taas viileältä. Onneksi laitoin auton eilen talliin, oli mukavampi istua lämpöiseen autoon. Tein joka aamuisen koulukuljetuksen ja sen jälkeen tapaamaan terapeuttiani. Ihana tapaaminen, sai taas uutta energiaa viikkoon, kun voi purkaa kaikki mitä mieltä painaa. Helpottaa aina omaa painolastia, sitä on kyllä ihan riittämiin. Ilman häntä en olisi näin hyvin päässyt eteenpäin masennuksen aikana.

Nyt kupillinen kahvia ja aamun ohjelmia..marsujen häkin siistimistä ja niiden ruokkimista..pyykit ja tiskit koneisiin..sitten ehkäpä facebookin aika..
klo 12.29
Tuli tehtyä kotihommat ja muutama uusi runokuva sivustolleni Elämän kiehtova taika, käyppä katsomassa, ja luettua kavereiden päivitykset facebookista. Kaupassa ei onneksi tarvii tänään käydä, tyttökin pääsee koulusta vasta tunnin kuluttua joten vielä on rauhallista aikaa hetkinen. 
Alanpa etsiä jos netistä löytyisi uusia kivoja kuvia, joihin sitten kirjoittelen runoja.
13.35
Löytyikin ihania kuvia. Taiteellisia ja maisemakuvia. Valokuvaan tai etsin aina ensin kuvat ja sitten niihin sopivia runoja. Niin sanotut vitsi-kuvat eivät ole ihan minun juttuni, tykkään enemmän taiteellisista, tunteellisista kuvista ja runoista. Kyllä niillekkin oma lukijakuntansa löytyy.

Ahaa..nyt saapui neitikin kotiin. 
"Mummiii!"
Vaatteet ja laukku lentävät lattialle.
"Ihan kaamee jano!" 
Ottaa Trip-mehun.
"Voidaanko mennä lomalla jonneki toiseen maahan?"
Minä:"Ei nyt voida, koska (pojan nimi) on se rippikoulu koko viikon, tai siis su-la, käy siel joka päivä"
Tyttö:"Voi ei, kaikki muut menee jonnekki"
Minä:"Enpä oikein usko että ihan kaikki! Eikä voi nyt mitään, mennään sit vaik kesällä taas kylpylään"
Tyttö:"Äähh, siihen on nii pitkä aika.."
ja sitä rataa, keskustelu jatkuu vaikka kuinka pitkään..

Pitääpä katsoa jotain välipalaa hänelle ja kuunnella päivän kuulumiset, jatkan sitten taas kirjoittamista kun hiukan tilanne rauhoittuu..
klo 17.00
Nyt on kaikki jo kotosalla, ruokakin tehty ja pääsin taas läppärille. Tyttö kyllä vähän protestoi, kun hän ei nyt pääse skypeen jonkun kaverinsa kanssa, koska on pojan vuoro olla  kotikoneella. Kaksi tuntia/nenä on aika.  Vuoro vaihtuu seiskan aikaan. Munkin pitää olla selvillä missä mennään, muuten voi tulla kunnon välienselvittely. Ovat siis kuin sisaruksia, samanlaiset taistelut ja väittelyt, vaikka poika onkin tosiasiassa tytön eno.

Tyttö on saanut läksyt valmiiksi, tarkistan ne ja kyselen..mutta tulen vielä takaisin..
klo 18.20
Huh..huutelin pojalle onkos läksyt tehty..tuli tiukka vastaus "En lähe nyt niitä kattoon, tietsikka aikaa on viä jäljellä, katon vasta sit seiskan jälkeen, äläkä enää kysele". Ok, olkoot, ehtii vielä. Tänään hänellä oli enkun koe, luki kyllä niin vähän eilen että ajattelin mitenköhän menee, mutta kotiin tullessaan sanoi että oli ihan helppo koe ja kuulemma hyvin meni. No, hänelle kielet on niin helppoja. Lukuaineet onkin sitten toinen juttu..

Huomenna taas perjantai! Vitsi miten nää viikot menee nopsasti. Ensi viikolla siis hiihtoloma koululaisilla. Poika ei oikein tykkää ajatuksesta kun "joutuu" menemään koko viikon sinne rippikouluun, mutta itse hän valitsi sen vaihtoehdon, tai itseasiassa hän olisi halunnut hiihtoloma-leirille, mutta se peruttiin koska oli niin vähän halukkaita menijöitä, sitten valitsi tämän. No, sittenpähän on käyty..tulee vaan juhlien järjestäminen..mutta sitä asiaa ajattelen vasta myöhemmin..saan stressin jos etukäteen mietin..eikä se taas tee hyvää masennuksesta toipujalle..kaikki aikanaan!

Nyt pitää lopetella, kaunis kiitos kun kävit lukemassa!
Muistahan taas kommentoida, jokainen palaute pelastaa päivän!

Voimahalit kaikille! Huomiseen!



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hemmottelua

Uuuh..iiihana auringonpaiste.. :)
Mieli niin erilainen heti, iloinen ja virkeä. Pakko oli tietenkin kuvata tuota outoa valoilmiötä jota ei paljon ole näkynyt. Nauttikaa valosta ja ulkoilkaa!
Olin hemmottelu-jalkahoidossa, extrana jalkojen ja käsien hieronta sekä käsille parafiinihoito!

Ei vois olla parempaa. Aurinkoa ja jalkojen hemmottelua! 
Johannan hoitolassa, Onni ja Ilonassa 2½ tunnin rentoutuminen, suloista rentoutusmusiikkia hiljaisella volyymilla, kävin jo unen rajamailla. Kosmetologiopiskelija Elli Nisulan hellissä käsissä. Nyt olo niin euforinen, kevyt kuin höyhen. Kovettumat pois kantapäistä ja suonisten jalkojeni iho pehmeä kuin vauvan poski, sama myös käsissä. Minulle ei ennen ole tehty parafiinihoitoa eli se oli ihan uusi kokemus, aivan mahtava! Talven kuivattama iho sai kunnon kosteutuksen. Varpaankynnetkin lakattu, ammattitaidolla. Itse aina ihmettelen miten se lakkaus pysyykin niin kauan hyvänä, itse kun lakkaa (todella vaikeeta, vatsa tiellä!) niin ne rapisee jo viikossa pahan näköiseksi, vai onkohan mulla niin huonot lakat. Hmmm..

Tehty jo parafiinidippaus käsiin, laitettiin kädet muovihanskoihin ja lämpöisiin froteepusseihin sekä jalat ihanaan kylpyyn...AAAHHH :)
Melkein unessa..rentoutusmusiikki soi, muuten ihan rauhallista, vain hento valaistus..
Lämpimässä vedessä liottelun jälkeen Elli rapsutteli kovettumat kantapäistä(olikin hommaa!), kuori ihon, hieroi voiteen kanssa (iihaanaa!!), leikkasi ja lakkasi kynnet sekä laittoi kosteuttavan jalkanaamion. 
Olisin saanut tässä vaiheessa kahviakin, mutta sappi ei tykkää siitä joten tyydyin veteen.
Sitten otettiin parafiinit pois käsistä ja tehtiin vielä hieronta käsivoiteen kanssa (iihaanaa!!). Elli oli todella perusteellinen hoidossa ja teki varmoin ottein, tulee varmasti hyvä kosmetologi.

Sitten se ikävämpi puoli..maksu..mutta ei ollut kallis, koko hoito alennuksen 20% kanssa vain 47 eur..kuvassa Elli Nisula..
Kivat lakat ja "kauniit" suoniset jalkani..käsissäkin yhtä pinnassa kaikki verisuonet, sukuvika, mutta kauan niillä on jo kävelty ja hyvin ovat toimineet :)
Näin upea päivä tänään!
Nyt kävelylenkille, maisemia ihailemaan. Hain aurinkotuolin jo takapihan terassille..sinnekkin nauttimaan auringosta, ei tiedä koska se seuraavan kerran näyttäytyy :)

Huom! Mielelläni lukisin niitä kommenttejasi! Kaikki palaute otetaan vastaan.
Voit myös liittyä lukijaksi...

Huomiseen!