sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai

Kaunista huomenta muruset!
En osaa enää nukkua pitkään, valo herättää. Yö alkoi kyllä taas aika huonosti, en tiedä mikä toi sen levottoman ja ahdistuneen olon, vaikka yritin lueskellakin, ei auttanut, jouduin turvautumaan nukahtamislääkkeeseen. Sillä nukun kyllä aina aamuun asti, en herää kertaakaan yöllä. Yritän vaan välttää niiden ottamista usein, koska niistä tulee helposti riippuvaiseksi. Mutta hyvä apu välillä jos on monta yötä mennyt huonosti. Nyt on ihan erilainen, pirteä olo!

Mietin tässä miksikäs Palmusunnuntaita oikein vietetään, sehän on kirkkovuoden juhla ja viikkoa ennen pääsiäistä sekä aloittaa hiljaisen viikon, sen muistan. Piti oikein Wikipediasta katsoa mikä alunperin on syy ja miksi kutsutaan Palmusunnuntaiksi, on siinä kohtaa aukko sivistyksessä, mutta onneksi nykyään on helppo hakea tietoa.
Eli päivää vietetään sen muistoksi kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin ja nimensä on saanut palmunlehvistä joita kansa levitti vaatteiden ohella Jeesuksen eteen ja lauloivat "Hoosianna".  Nykyään tunnetaan paremmin, ainakin lasten keskuudessa, virpomissunnuntaina. 
Eilen illalla luin sängyssä vielä runokirjaa Eeva Kilpi:"Kiitos eilisestä". Ihania tekstejä! Mulla on yöpöydän hyllyssä vihko johon kirjoittelen ideoita omiin runoihini, niitä voi tulla kun luen muiden runoja tai sitten vaan pulpahtaa omasta mielestä. Yleensä ne tulee öisin kun valvoskelee, mietiskelee kaikenlaista ja ajatus alkaa välillä lentää, silloin pitää olla kirjoitustarvikkeet valmiina vieressä, ettei tarvitse nousta ylös sängystä etsimään niitä.
Kirjoittelen vaan ideoita siihen ja sitten joskus myöhemmin raapustelen niistä runoja tai ajatelmia, tai vaan hylkään jonkun joka ei tunnukkaan enää kivalta. 
Toinen vihko on laukussa mukana, jos tulee jotain kivoja ajatelmia tai runoja eteen kun maailmalla kuljeskelee, kirjoittelen ne sinne ja lainaan sitten runokuviini Elämän kiehtova taika-sivustolle. Tykkään myös valokuvata, varsinkin maisemia, mutta nyt on ollut pitkään niin talvista että into niihin kuviin on laantunut, odotellaan kun lumet alkaa sulamaan ja leskenlehdet kasvamaan. 
Marleena Ansion kirjoja löytyy kokoelmastani myös...
Käytiin vanhimman tytön kanssa varaamassa kirpparipöytä kimppaan Kirpukasta. Mulla on takkeja ja kenkiä joita vien sinne tiistai-aamuna. On farkkutakkia, fleeceä, musta-harmaa pitkä villakangastakki ja yks aivan ihana pitkä neuletakki, ostin sen joskus, mutta en ole pitänyt kertaakaan, on liian tiukka mun muotoihin. Siinä on kauluksessa kivoja ruusuja ja kaninkarvaa, musta. Kenkiä taas on saapikkaita ja avokkaita sekä juhlakenkiä, koko 38.
Näitä siis vien Kirpukkaan Kyröskoskelle, pöytä 37 ja tanko. Muista poiketa kattomassa jos siellä päin liikut. Kirpparilla on myös ihana kahvio ja herkullisia leivonnaisia. En voinu vastustaa kiusausta. Ostin siis valkosuklaa muffinsit kotiin koko porukalle jälkiruoaksi. Arvaa vaa oliko herkullista..slurpsis..Mun on ihan pakko aina kulkee siitä kahvion ohi laput silmillä, muuten tulee kiusauksia..
"Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks, valoisaks kevääks, lämpimäks suveks, pääsiäispyhäks ja juhannustuleks. Vitsa sulle, palkka mulle "
Ronja kavereineen poikkesi kotonakin virpomisreissulla, jatkoivat sitten vielä matkaa. Olivat käyneet jo ison lenkin ja vitsaniput olivat huvenneet. Karkkia oli koreissa melkoisesti ja muutama kolikkokin.
Meilläkin kävi kaikkia ihania pikkuihmisiä, noitia, pupuja, kissoja..ihan pienimmät olivat äitien kanssa..tänä sunnuntaina ei näkynyt yhtään isää lasten kanssa..viime vuonna oli joitakin. Kaikki lapset yhtä tomerina tulivat ovelle ja lausuivat eri pituisia loruja, mutta varmasti se pääsiäismunan tai muun karkin saaminen on kuitenkin se tärkein.

Palmusunnuntai on nyt iltapäivässä ja perhe huutaa taas ruokaa! Dääm..pakko lopettaa vaikka olis kiva vielä kirjotella.

No, huomenna lisää! Kommentteja allaolevaan kommenttiosioon, kiitos :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)