maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ensirakkaus

"Sataa, sataa, ropisee.."
Todella iloista uutta viikkoa kaikille. Sade sulattaa jään ja lumet, tulee kevät ja vihreys!
Eilisessä säätiedotuksessa ennustivat tätä samaa melkein koko viikolle, hieno juttu, nyt ei sade kyllä yhtään harmita!
Vappu voisi olla kaunis, mutta aikas usein silloin on satanut jopa räntää. Ihan muutaman oikein kauniin ja lämpimän vappuaaton muistan, mutta ei niitä montaa ole ollut. Yksi on jäänyt mieleen hyvin, olin silloin nuori vielä, 14 vee, ja asuin Tampereella. Aurinko paistoi ja istuimme isolla porukalla kavereiden kanssa keskustorilla kirkon rappusilla ja syötiin kesän ensimmäisiä jätskitötteröitä, sitten lähdettiin jonnekkin päin discoileen. Rakastuin sinä vappuna ensimmäisen kerran, mutta se rakkaus kesti vain kesän ajan. Ihastuksia oli toki ollut, mutta nyt tuntui ihan erilaiselta. Poika oli niin komea, tummat silmät ja hiukset, ihana ja kiltti, minua pari vuotta vanhempi. Oli muuttanut vain kesäksi Tampereelle, hänen äidillään oli kesätyö siellä. Äiti on näyttelijä ja asuvat vakituisesti muualla. Kotiini en häntä voinut viedä, isä oli niin ilkeä. Poika tuli joka päivä minua vastaan töihin, olin kesätöissä kaupassa. Olimme yhdessä illat ja viikonloput. Kesän jälkeen päätimme kirjoittaa toisillemme ikuisesti joka päivä, mutta pikkuhiljaa se hiipui. Joskus myöhemmin, vuosien kuluttua, näin hänet jossain lehtikuvassa, oli mennyt naimisiin. Niin se elämä vaan menee..Muistatko sinä ensi rakkautesi, siis oikein sen onnellisen ja sisällä kutisevan tunteen joka tuli ensimmäisen kerran? Olisi kiva kuulla siitä.
Kasvaako sinun ohrasi tai rairuohosi vielä? Meillä on vain yhdessä astiassa kuolleet, en tiedä miksi, kaikki muut kasvaa rehottaa hienosti, marsuille syötävää. Olen jopa muistanut kastella niitä, yleensä tapan kaikki kasvit kun unohdan ne autuaasti, tai sitten kastan liikaa.
On niin vaikea tietää mikä olisi se kultainen keskitie. Kukkapenkkejä meillä ei ole lainkaan pihassa. Kun en tiedä kukista mitään, on vaikea miettiä sellainen jossa olisi kukkia koko ajan. Olen laittanut vain ruukkuihin kesäkukat, nekin kauniita. Pensaita ja puita on paljon, mies hoitaa ne, hän tykkääkin jopa siitä. Rakas puutarhurini <3 
Mies ajaa yleensä nurmikonkin, mutta teinipoika aloitteli jo muutaman kerran viime kesänä isänsä opastuksella, tänä kesänä saa ajella useamminkin, kun ei vielä saanut mitään kesätöitäkään. Muuten menee koko kesä vain tietsikalla, hän kun ei välitä uimisesta. Hänellä on vesipelko ollut koko ikänsä, sitä emme tiedä mistä se on tullut. Koskaan ei ole meinannut hukkua tms, päinvastoin, istunut pienestä alkaen mieluummin rannalla. Pienenä hänellä piti pitää uimalasit päässä suihkussakin jotta voi hiukset pestä. Hänellä oli paljon kyllä muitakin pelkotiloja, kävi terapiassa niistä ala-aste ikäisenä. Muut ovat helpottaneet, iänkin myötä mutta tuo vesipelko on vahva. Osaa uida, mutta päätä ei laita veden alle. Hän kertoi että tulee ns. tukehtumisen tunne. Oppi uimaan vasta noin kymmenvuotiaana, kun ei uskaltanut mennä järveen ja uima-allaskin oli pelottava paikka. Palkkasimme hänelle, muutama vuosi sitten, fysioterapeutin joka opetti hänet menemään altaaseen ja jonkin verran uimaankin. Järvi olikin sitten isompi haaste, siellä kun on musta vesi, eikä pohjaa näy. Edes ammattilainen ei saanut häntä oppimaan siihen. Siksi ei edelleenkään mene järveen ja olemmekin aina säästäneet, että olemme päässeet lomailemaan jossakin kylpylässä joka kesä ja joskus syksylläkin, ja isänsä kanssa käy tuossa läheisessä kylpylässä myös. Siellä hän kyllä ui ja nauttiikin vedestä, kun pohja näkyy. Miehenikään ei ole mikään "uimamaisteri" vaikka osaa hänkin jonkinverran uida, pysyy pinnalla. Jotkut tuttavani ovat kertoneet että tällaista pelkoa on muillakin, juuri järven musta vesi pelottaa.
Itse opin uimaan myös vasta kymmenvuotiaana. Minulla oli myös vesipelko, mutta se johtui siitä että olin tipahtanut joskus alle kouluikäisenä mökkilaiturilta virtaavaan veteen ja olin meinannut hukkua. Minut pelasti setäni joka sahasi puita rannalla, pitkät vaaleat hiukseni olivat enää näkyneet pinnalla kun hän ehti hätiin. Opettelimme siskoni kanssa uimaan järvessä joten se ei pelota. Setäni teki pitkän radan laiturin viereen, rannan suuntaisesti ja lupasi ostaa litran jätskiä heti kun osaa uida radan toiseen päähän, no sitä opeteltiin sitten tottakai ahkerasti ja voi sitä päivää kun sen jätskipaketin sai ja vain itselleen! Sukeltelinkin paljon nuorempana, en tosin enää. Ei tule edes joka kesä käytyä uimassa. Vesi pitää olla todella lämmintä että sinne menen. Ronjan kanssa kyllä käyn rannassa, hän on ollut aina oikea vesipeto, vaikka ei osaakaan vielä kunnolla uida. Viime kesänä piti mennä uimakouluunkin, mutta ne olivat jo täynnä kun ilmoituksen huomasin. Ehkä tulevana kesänä. Menevät koulusta uimahalliin kolme kertaa toukokuun aikana, sielläkin on kuulemma opetusta.
Mistähän tuo uima-asia nyt tuli mieleeni..hmmm..mutta siitä sitten solisi tekstiä, mieleen kun tulee aina vaan lisää asiaa niin sormet alkavat viuhua näppäimistöllä nopeaan tahtiin ja siitä sitten mietteet paperille. En koskaan mieti etukäteen mitä kirjoittelisin, tekstiä vain tulee kun istahdan koneen ääreen. Enkä koskaan korjaile tai pyyhi tekstiä, siksi siellä voi olla myös kirjoitusvirheitä, kirjoitan "kymmensormijärjestelmällä". Annan ajatusten juosta ja se mitä tulee kirjoitettua, se sitten blogiin myös jää. Jotkut lukijat ovat sanoneet minun olevan rohkea kun uskallan kirjoitella omista syvimmistäkin ajatuksista, mutta itse en koe sitä niin vakavasti. Mitä minulla olisi hävittävää tai hävettävää. Olen vaan rehellinen, en enää ole mielistelijä enkä välitä siitä tykkäävätkö kaikki. Toiset tykkää, toiset ei. Kaikkia ei voi miellyttää. Vai mitä?
Jepulis, nyt pitää mennä taas laittelemaan marsuille hiukan tuoretta syötävää ja antaa vitamiinit. Sänkyjen petaus ja pyykkiä koneeseen, ehkä tiskitkin voisi laittaa, jos jaksan. Ruoaksi ostin broileriboxin, paistan ne uunissa, laitan niiden kanssa riisiä ja kastiketta (katotaan mitä aineita kaapista löytyy) sekä jotain salaattia. Mitä nyt sitten keksinkin!

Mukavaa maanantaita sinulle! Jään odottelemaan ensirakkaus tarinaasi :))

Huomiseen!


1 kommentti:

  1. Heipä hei,nyt saa nauraa näin viikon aluksi,sillä minä luulen ensirakkauteni olleen pari lehmää,ennenkuin yksi poika.Niistä tykkäsin sydänjuuriani myöten ja itse sen rakkaudeksi laskin.Naapuritilan poika oli suuri rakkauteni,mutta kun olin niin arka ja hän hakemassa jo emäntää,niin se lopahti siihen ensisuukkoon ja isän antamaan hurjaan korvapuustiin kun tulin kotiin.Kyllä se aikuinen ensimmäinen oli päälle parikymppisenä tuleva lasten isä ja joka on jo iät ja ajat elänyt omaa elämäänsä,mutta se oli sitä syvää rakkauden tuntua.Nyt on ihanaa,saa rakastaa mitä tai ketä vaan sydämensä pohjasta,se on jo vanhemman ihmisen järkijuttua.Nautitaan siitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)