sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Rippijuhlat

Nyt juhlat ohi. Kaikki vieraat lähteneet. Eilen en taas ehtinyt postailemaan, tehtiin suursuursiivous koko perheen voimin. Nyt on pesty kaikki niin putiputs etten kyllä tee kuin pientä pintasiivousta muutaman viikon. Viime yönä väännettiin miehen kanssa vielä 100 voileipää, yhteistyössä, kuutta erilaista. Menin nukkumaan 1.30 ja sunnuntaina täytyi herätä klo 6.00!! Koko päivä on mennyt kuin puoliunessa.
Kirkossa pappi kertoi että rippilapset siirtyvät nyt kirkon sisällä lastenpuolelta aikuistenpuolelle..vitsi että mä itkin kun mietin että kuopuksesta todella tulee aikuinen! Eiiii, miten mä kestän sen? Miten ootte kestänyt ajatuksen viimeisen lapsen aikuistumisesta? Tai onhan meillä vielä Ronja, mut silti toi on niin vaikeeta mulle!

Vieraita kävi paljon ja melkein kaikki lapsenikin olivat paikalla (Ronjan äiti, "tuhlaajatyttöni", ei tullut)

Niinkuin kerroin jo aiemmin, tilasimme kakun Purppurahelmestä Mouhijärveltä. Hän suunnittelee jokaiselle koristeet, juhlan ja esim. lempivärien mukaan. Poika tykkää mustasta joten kakun suunnittelu lähti siitä. Mahtavan ihana ja mahdottoman hyvää, oikein suussa sulavaa! Tässä kuva, seurana pari vanhimman tyttären tekemää kakkua/piirakkaa. 
Rippilapseni kakkua aloittamassa.. <3 <3 
Kuva kera yhden ruusun, tuli valkoisia ja tummanpunaisia..otettu pojan omassa huoneessa..
Vanhin tyttö oli kyllä niin iso apu koko tarjoiluhommassakin, en olis ilman häntä tullut toimeen. Ensiksi leipoi aivan ihania luomuksia ja sitten vielä oli apuna, voiko ihanampaa tytärtä toivoa! Mun viidestä lapsesta neljä tässä kuvassa. Vanhin oikealla ja siitä ikäjärjestyksessä. Kuopuksella hiukan totinen ilme jo, ei tykkää olla keskipisteenä ja kuvien ottaminen oli väsyttävää puuhaa.. ;)
Nyt on kello taas jo niiiin paljon, mutta pitihän sitä käydä fb:ssa käydä kattomassa kavereiden kuulumiset ja pikkuisen tännekkin kirjoitella. Oon niin koukussa, että tuli jo vierotusoireita.. :))

Nyt yläkertaan ja untenmaille, varmasti saa nukuttua ensi yönä, sen verran on ollut hulinaa.
Hyvää yötä kaikki kaverit ja lukijat!

Huomiseen!

3 kommenttia:

  1. Ihana perhe <3 t.Sanna K.

    VastaaPoista
  2. Onnea nuoren elämään ja onnea vanhemmille myös! Kauniit ja ahkerat lapset! Siitä Sinulle iloa ja apua <3
    Tänään tulin tutustumaan sivuillesi ja lukasin hiukan...
    Kaikkea hyvää elämääsi ja jaksamista!
    Koskaan ei anneta enemmän taakkaa, kun jaksaa kantaa.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kaikkihan meni loistavasti, asioilla on taipumus järjestyä...vaikka sitä etukäteen murehtii ehtimistä. Sinulla tuntuu olevan loistava perhe ja yhdessä toimien saa paljon aikaiseksi...samoin minulla taitavat lapset...
    Olet taas jaksanut kirjoitella sattuvia ja totuudenmukaisia mietelmiä - kiitos niistä! Hyvää yötä ja enkelin kuvia!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)