perjantai 26. huhtikuuta 2013

Sataa, sataa ropisee..

"Sateen jälkeen on poutasää.."
Näinhän se Kari Tapio muistaakseni lauloi, uskottava kait se on, vaikka ei just nyt siltä näytäkkään. Iltapäivällä alkoi täällä meilläpäin oikein kaatosade. Melko koleaakin on, laitoin äsken takallisen puita palamaan. Tuulikin jäähdyttää..no, saunailta, sieltä tulee lämpöä myöhemmin. Tai ainakin minä palelen niin että piti etsiä neuletakki päälle, lapset kylläkin sanoivat ettei ole kalseaa..ja lämpömittarikin näyttää 22 sisälle..hmmm..toivottavasti en tuu kippeeks.
Hienoa kun on viikonloppu tulossa, saa nukkua aamulla. Mä en tiedä miksi mun unirytmi on niin kummallinen. En meinaa millään saada unta illalla, yöllä valvoskelen tai nukun levottomasti pieniä pätkiä, todella ahdistunut olotila ja välillä on kuuma, välillä kylmä. Kun aamu koittaa ja miehen kello soittaa, noin viiden aikaan, silloin alan olemaan väsynyt. Sitten nukkuisin vaikka miten, mutta arkisin oma kello soittaa seitsemältä, silloin kun olisi juuri se mun paras nukkuma-aika. Sitten kun otan nukahtamislääkkeen, nukun sillä koko yön ja olen aamulla paljon virkeämpi, mutta kun niihin jää niin helposti koukkuun. Viikonloppu on kiva siitä että saan yleensä nukkua rauhassa, ellei ole mitään erikoista menoa. Ronja herää aikaisin myös viikonloppuna, kun on siihen tottunut, mutta puuhastelee yksin tai katselee lastenohjelmia, eikä herätä ketään.
Tyttäreni, Ronjan äidin, piti tulla nyt sunnuntaina käymään, mutta sitten tulikin joku sekaannus jonka takia ei saanut sossusta matkarahoja ajoissa, eivätkä kuulemma laita niitä enää klo kahden jälkeen perjantaina. Hän saa asuinpaikkansa sos.virastosta matkat kun tulee Ronjaa tapaamaan. Voi olla että ei ollut itse ilmoittanut ajoissa, että on tulossa, tai mikä sitten tuli, vaikea tietää. Olisi ollut kiva nähdä, pitkästä aikaa, häntäkin. Hän itse soitti asiasta Ronjalle, mutta ei siitä mitään isompaa härdelliä tullut, vaikka Ronja vähän odottelikin. On jo tottunut että äiti ei aina tule vaikka ensin hiukan lupailisi. Enkä sano koskaan tytölle varmaksi että hän tulee, vaan aina vain ehkä. Tulo on varmaa vasta kun nenä näkyy pihassa.
Mun mielestä se on pahempi kun isä ei ole pitänytkään yhteyttä vaikka sitä itse halusi. Teki aloitteen sossun kautta viime syksynä ja kävimme asioista sopimassa. Olin tosi tyytyväinen kun oli itse sitä halunnut ja Ronjakin oli innoissaan. Sovimme yhteydenpidosta ensin vuoden verran kirjeitse ja tekstareilla, noin kerran kuukaudessa kirjoittelisi, kun Ronja siten toivoi. Sossut kävivät itse tapaamassa Ronjaa ja asiasta kertoivat hänelle, että isä pitää nyt yhteyttä. Marraskuussa tuli sitten yksi kirje jossa lähetti kuvansa ja jouluksi paketti. Sen jälkeen ei mitään, ei nimipäiväkorttia, ystävänpäiväkorttia tms., tosi pettymys pienelle tytölle. Mun mielestä tekivät väärin kun heti piti Ronjalle niin varmaksi kaikesta kertoa, olisi pitänyt katsella ensin hetki, mutta tämä täti joka siellä nyt on, on muutenkin kaikessa aina erimieltä mun kanssa, virkaintoinen jota ei kukaan saa neuvoa. Emme saaneet asioita toimimaan yhdessä ennen kuin otin yhteyden sos.asiamieheen, vasta sen jälkeen alkoi kuuntelemaan mitä minulla on sanottavaa, kun asiamies oli samaa mieltä kuin minä, mutta ei ole koskaan hiiskahtanutkaan että asiamies olisi hänelle soittanut, vaikka minä tiedänkin sen. Että näin ihania ihmisiä hoitamassa muka lasten etuja! On kyllä ollut todella raskasta tehdä yhteistyötä tämän henkilön kanssa, varsinkin kun itsekään ei ole ihan kunnossa.
Olen ilmoitellut tälle henkilölle asiasta ja kysynyt monesti ovatko ottaneet yhteyttä isään ja tiedustelevatko miksi hän ei kirjoita. Sain vaan vastaukseksi suurinpiirtein että voivoi, eivät voi tehdä mitään ja että onpa nyt kurjaa kun ei sitten pidäkään yhteyttä ja että katsellaan nyt vielä..ihme suhtautuminen. Lähetän ilmoitukset aina tekstarilla, siksi että voin ne tallentaa puhelimen muistiin ja näyttää sieltä todistaakseni ne. En luota että tämä henkilö kirjaa ne aina muistiin, vaikka niin pitäisikin tehdä.
Ensi kesänä pitäisi olla tapaaminen johon Ronjakin osallistuisi, sen jälkeen kun on ensin tutustunut isäänsä kirjeitse ja silloin sovittaisiin tapaamisten alkamisesta, mutta en kyllä suostu mihinkään palaveriin menemään ennenkuin isä on ottanut edes jotain yhteyttä, näyttääkseen että on edelleen halukas tutustumaan tyttäreensä. Ei ihan siltä nyt tunnu. Hän on Ronjan siis viimeksi nähnyt parivuotiaana. No, ei auta kuin odotella mitä taisteluja tästäkin vielä tulee eteen! Mutta siihen asti eletään mahdollisimman normaalia, tavallista perhe-elämää. 
No, nyt meni postaus taas purnauksen puolelle, mutta nämä asiat vaivaavat ja pyörivät mielessä. En halua mitään muuta kuin Ronjalle tavallista ja turvallista elämää, eikä koko ajan jotain pettymyksiä biologisten vanhempien taholta. Niitä pikkuisella on ollut jo tarpeeksi.

Kiitos kun jaksoit lukea, huomenna jotain kevyempää asiaa..
Ihanaa perjantai-iltaa ja muistetaan pitää läheisistämme huolta!

Voimahalit!

1 kommentti:

  1. Raskasta sulle ja Ronjalle varmasikkin kn odottelette että äiti tai isä pitäis yhteyttä. toivon todella et " aikuiset" ihmiset miettis mitä lapsi joutuu kokeen kun vanhemmat ei halua tavata...mun lapsien isä ei ole koskaan halunnut tavata lapsiaan ja koen sen tosi ihmeellisenä ja raskaana., en osaa sanoa miten lapset sen tällä hetkellä kokevat kun asiasta ei ole puhuttu nytkään yli vuoteen , ehkä ovat tottuneet paremmon kuin äiti kun eivät vauvaiän jälkeen ole oikein missään tekemisissä olleet. Sinulle Elina paljon jaksamista ja olet todella ihana mummi kun jaksat pienen tytön kanssa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)