keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vain elämää :)

Heipparallaa taas lukijani!
Jos säätiedotuksiin on yhtään luottamista, niin viikonloppuna pitäisi sataa vettä ja ilmankin lämmetä sekä yöpakkasten loppua..tiedä sitten miten se ennustus taas muuttuu, mutta ihanaa olisi vesisadekin, lumet sulaisi :)
Kiitos kaikista kommenteista eiliseen postaukseeni. Niin se on, että useimmilla meillä naisilla(varmaan joillakin miehilläkin) on niin syvälle iskostettu se kodin hengettären rooli että joitakin pelottaa muuttaa sitä hiukan muuttuu boheemimpaan suuntaan. Minä olen ollut ihan samanlainen nuorempana, todellinen suorittaja kaikessa, pakko tehdä vaikka ei huvittanut yhtään. Luulin että koti on onnellinen kun kaikki on tiptop kunnossa, maton hapsutkin piti olla suorassa, ja aina tuoretta pullaa pöydässä, mutta elämä opettaa ja ankarimman kokemuksen kautta olen oppinut paljon ja silmät avautuneet.  Kun muutama vuosi sitten uuvuin kaikkeen ja aloin käymään terapiassa, muuttui ajatusmaailmani siitä mikä on omalla kohdallani onnellisuutta ja mitä oikeasti tarvitaan onnellisuuteen. 
Kun syyllisyydentunnon ja huonon omantunnon saa sisäistettyä ja ymmärrettyä, ettei se että aina koti on putiputs, teekään välttämättä kaikkia onnelliseksi, jos se työ on väkinäistä ja tehdään hampaat irvessä, vain niiden omien tunteiden takia. Ei ole väliä jos lehtiä on pino pöydällä, lasten leluja  hujanhajan, joskus villakoiria sängyn alla, tai puhtaat pyykit seisoo isolla kasalla ja siitä vaan napataan puhdasta. Ei tarvitse näyttää että on kaikki ulospäin niin hienosti! Esittäminen on ahdistavaa, se on lähtenyt lapsuudenkodistani, ei mitään huonoja asioita saanut kertoa tai näyttää ulkopuolisille, opetettiin että pitää istua hiljaa ja kiltisti, saa puhua vain kun kysytään, kaikki piti olla niin onnellisen näköistä muille, vaikka kotona vedeltiin remmillä ja koivuniemen herralla joka pienestäkin virheestä! Ja p****t, sanon minä! En esitä enää kenelläkään, vaan olen juuri sellainen kuin olen. 
Terapian myötä opin että ei stressiä kotiasioista, se on vaan elämää ja monella muullakin ihan samanlaista. Joillekkin varmasti siivous ja muut kodin askareet ovat mielipuuhaakin, mutta jos siitä tulee paineita ja suorittamista, silloin pitää ottaa järki käteen ja miettiä antaako muutaman päivän olla ja tehdä sitten kun siihen saa inspiksen tai oikeesti on aikaa ja halua tehdä. Ei siitä kukaan sinua moiti tai jos moittii sano että tee sitten itse jos häiritsee. Niin minä olen alkanut tehdä! Olen rohkaistunut paljon ja olen siitä myös erittäin ylpeä! Teen sitä mikä hyvältä tuntuu, jos ei huvita tehdä ruokaa, ostetaan puolivalmista, ei aina tarvii olla niin oikeaoppisesti ravitsevaa lautasella. Välillä heitetään ranskikset ja nakkeja uuniin tai paistetaan valmista pyttipannua. Enkä todellakaan ole vuosiin leiponut mitään, kun en edes tykkää siitä, enkä osaakaan. Kaupasta saa pullaa sekä leipää. Siivous tehdään koko perheen kanssa yhdessä, jokaisella on oma työnsä, en tee sitä enää yksin, vaikka olenkin kotona. Joskus aluksi miehen kanssa oli siitä hiukan kiistaa, kun hänen mielestään teen nyt sitten kaiken, mutta se ei mene niin, jokainen sotkee, jokainen siivoaa. En minä ole kodissani mikään palvelija, sitä olen ollut jo 30 vuotta ja se riitti! Lapsenlapsetkin on ihania ja jokaista rakastan, mutta jos olen väsynyt, enkä jaksa heitä ottaa hoitoon, en ota ja sanon sen myös. Itselläkin on vielä lapsia kotona joten ei aina jaksa muiden lapsia, varsinkaan niitä pienimpiä. Otan vain silloin jos se minulle sopii, niin itsekkäästi olen lähivuosina alkanut ajatella. Elämää on kuitenkin vähemmän edessä kuin takana joten miksi en eläisi sitä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu!? Vai mitä olet mieltä?
Raha-asiat ovat myös useammalle tabu. Niin myös meillä. Olin ensin sairauslomalla vuoden ja sen jälkeen sain määräaikaisen kuntoutustuen (osa-aika eläke), joka on siis niin pieni että tulot putosivat romahtaen. Velat eivät silti häviä minnekkään, niitä maksetaan samanlailla kuin ennenkin. Mutta ei voi mitään, sitten ostetaan sitä mitä pystyy, mies käy kuitenkin töissä joka päivä, hän vielä tykkääkin kovasti siitä, ollut samassa paikassa jo 21 vuotta. Ei tässä nyt ihan köyhimpiäkään olla. Ihan tavallisia pulliaisia, ei eletä ylellisesti, eikä matkustella tai osteta mopoautoja lapsille, eikä poika ole sitä vaatinutkaan, kun tietää tilanteen, ihan tavallinen mopo kelpaa. 

Kaikkea ei voi laskea rahassa, eletään täällä vain kerran. Vaikka ostelisit miten paljon hienoja, uusia tavaroita, et saa niitä elämän lopulla mukaasi. Miksi siis ihmiset haalivat kaikkea kallista, uutta tavaraa ympärilleen? Olen alkanut koluta kirppareita ja esim. tori.fi:stä olen ostanut kaikenlaista käytettyä, näin myös kierrätän tavaraa ja säästän kustannuksissa. Myyn myös itse niiden kautta. Vaatteet ja kengät ostetaan uutena. Kengät ovat heikkouteni, en voi vastustaa jos näen jossain aivan ihgut, saatava! Olen todella tyytyväinen nykyiseen elontilaani, enkä vaihtaisi takaisin oravanpyörään, vaikka luvattaisiin miten suuri palkka. Ihanaa kun voi ottaa rennosti ja vapaasti jos siihen on tarvetta, jaksaa paremmin lastenkin kanssa, kun ei koko ajan ole pinna tiukalla ja juoksemassa joka suuntaan. Tiedän että kaikille tämä ei onnistu, jos on vaikka yksinhuoltaja, mutta kannattaa kuitenkin aina miettiä asioita, mikä on se oma toinen mahdollisuus jos elämä on alkanut olla liian kiireistä ja ahdistavaa.

Tällaisia ajatuksia tänään!

Annappa kommentteja, mitä mieltä itse olet!

Mukavaa päivän jatkoa. Huomiseen :))

7 kommenttia:

  1. Niin no Sinulla kuitenkin on mahtava talo ja varmasti siellä viimesenpäälle huonekalut yms. että eipä sitä kaikilla kuitenkaan sitäkään.....toi rahapolitiikka on vähän miten sen ottaa. Toisilla ei ole varaa käydä ripsihuolloissa saatikka hierojilla yms...yms... hyvä kun saa ruokaa pöytään joka päivä ja sellaisen jokapäiväisen elantonsa. Eipä silti että olisin kateellinen niille joilla on. Jokaisella meillä on kuitenkin omat ristimme kannettavana. Sinulle hyvää päivänjatkoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Ihan hyvä että tulee keskustelua. Kyllä, niinkuin kerroin olin ennen suorittaja ja kaikki piti olla todella hienoa ja hyvin. Olen tehnyt töitä 15 vuotiaasta, eli 35 vuotta joten kyllähän siitä jää jotain sukanvarteenkin. Talo on rakennettu 13 vuotta sitten ja samaten kaikki huonekalut ostettiin silloin, kun meni rahallisesti paremmin, mutta elämä ei sitten ollutkaan niin hyvää kuin nyt, vaikka rahaa ei olekaan. Tottakai on ihmisiä joilla vielä pienemmät tulot, itselläni on poika joka elää opintotuella, koska en pysty häntä omilla tuloillani auttamaan, samaten tyttäreni joka on huumekäyttäjä, elää toimeentulotuella, niinkuin sanoit, jokaisella on omat ristinsä! Ripsihuolto on minulle henkireikä ja pieni ylellisyys elämässä, en polta tai juo, joten minulla ei kulu rahaa muuten itseeni juurikaan, enimmät käytän lapsiin (8 ja 14v), tarvitsevat vielä kaikenlaista. Nyt olen jo vaihtanut pikkuhiljaa uusia kalusteitakin, ostanut kirpparilta ja torista niinkuin kerroin.
    Vanhoja, mutta käyttökelpoisia. Ei kannatakaan olla kenellekkään kateellinen, jokaisella on omat surunsa siellä takana, minulla masennukseen sairastuminen, tytär jolla siis päihdeongelma, lapsenlapsi tässä meillä asumassa, ja isot omasta liikkeestä jääneet velat, sekä vaikea ja ankara lapsuus. Mutta silti olen ihan onnellinen, vaikka joskus onkin huonoja päiviä, mutta niitä on kaikilla. Kiva kun kirjoittelit omia näkemyksiäsi, niitä toivon kaikilta! Hyvää päivänjatkoa sinullekkin!

    VastaaPoista
  3. Rohkea ja paljastava postaus sinulla; kiitos siitä - keskustelun avaus on vallan verraton....herättää jo nyt eriäviä mielipiteitä, mikä on hieno asia!
    Itselläni ja yleensä kaikilla on todella paljon turhaa ja ylimääräistä tavaraa, niistä yritän joka päivä päästä eroon...enkä osta tarpeettomia, myös vanha käy ja kirppis on mainio paikka täydentää!
    Jokainen käyttää rahansa miten parhaaksi näkee, myös minä nautin ja käyn ripsihuollossa, koska se tekee minut tyytyväisemmäksi ja ajattelen jo "ansainneeni"itselleni ihan omaa.En käytä alkoholia enkä tupakkaa, joten niistä säästyvät rahat käytän itseeni muuten. Ja jos kadehtii muita, on aina jollakulla paremmin joku asia, joten kyllä kateuden aihetta olisi jokaisella...Ihanaista päivänjatkoa!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos,taas ihanasta blogistasi. Olen alkanut seuaamaan sitä,kun itsellä on todella vaikea elämän tilanne ja tuntuu ettei kerta kaikkiaan jaksa yhtään mitään.
    Ei se raha tuo onnea ja joka päivä joudun miettimään,miten saan ruan ja maksan laskuni,mutta silti olen kiitollinen siitä,että saan herätä joka aamu,en terveenä mutta kuitenkin. :)
    Elämä on suuri lahja,minä tiedän sen,olen käynyt kuoleman porteilla kolmasti ja selvinyt,vaikka en terve olekkaan.
    Ja kateushan vie kalatkin järvestä,en osaa olla kateellinen kenellekkään ,enkä mistään. olen tyytyväinen mitä minulla on ja kohta tulee toivottavasti se päivä,kun pääsen sissutamaan kotini,niikuin minä sen haluan ja on varmaa,että teen sen kierrätys huonekaluilla.
    Mukavaa ja positiivista Keskiviikkoa sinulle ja paljon aurigon paistetta . :)

    - Aikuinen nainen.

    VastaaPoista
  5. Hei.Minä olen samanlainen kuin sinä että koti pitää olla siisti.Äiti opetti .olen edeleenkin siivous hullu tykkään että kotini on puhdas jonne on hyvä tulla.Kun teen työtäni kotona olen perhepäivähoitaja ja lapsia on 5 päiväni venyvät joskus 10-11 tuntiseksi.Työ päivän pääle on kotini siistiminen että seuravana päivänä on lapsille puhdasta. Olen sellainen touhu Mummu 2vuoden päästä jään eläkeelle jota jo nyt odotan innolla.Sinun pokauksia on ilo lukea KIITOS.

    VastaaPoista
  6. Hei. Olet todella rohkea nainen, kun uskallat julkisesti puhua kuinka asiat. Nykyään kyllä vähän enemmän ihmiset uskaltavat puhua siitä, että jos ei mene asiat "putkeen". Masennus ja rahattomuus on jo arkipäivää, valitettavasti.
    Meidän kahden aikuisen perheessä on sairautta ja taloudellinen tilanne todella heikko tästä johtuen. Välillä joudumme asioimaan toimeentulotuki-asioissa sosiaalitoimessa ja seurakunnan diakonia-apuakin olemme saaneet. Mutta näihin olemme turvautuneet äärimmäisessä hädässä. Nyt on sellanen hätä-tilanne ja soitin sosiaalitoimeen, josko saatas edes maksusitoumus (muutaman kympin) ruoka-kauppaan. Puhelu oli pökerryttävä; vastaus oli; "tämä ei saa tulla tavaksi, ruokamaksusitoumuksia annetaan vaan lapsiperheille"!!! Sain sanottua siihen, että se on oltava sitten syömättä. Ja sain kyllä sanottua muutakin...Tämä on niin raskasta, että meinasin purskahtaa itkuun ja lopuksi näin kävikin ja jouduin katkaisemaan puhelun.
    Mutta silti, vaikka rahattomana ja sairaana möllötän kotona, niin en ole katkera/kade muille. Osaan olla onnellinen, jos toisella menee hyvin ja pystyy matkustelemaan yms.
    Kiitos Elina rehellisyydestäsi!

    VastaaPoista
  7. Oikein mielenkiintoista on lukea blogiasi ja ajatuksia elämästä ja arjen touhuista. Varmaan meillä kaikilla on omat murheemme kannettavana, itsekullakin ne ovat vaan omanlaisensa. Asia jonka kerroit esimerkiksi tyttäresi kohdalta ei ole helppo kantaa. Toisilla meillä on rahaa enemmän kuin toisilla, ja jotkut joutuu todella ahtaallekin toimeentulonsa kanssa, mutta näinhän se on. Onhan se kiva ja hyvä jos rahaakin olisi enemmän, mutta vähäänkin tottuu, ja tosiaan on hyvä lause "oppikaa oöoihinne tyytymään".
    Olen ollut melkein elämäni yksinhuoltaja. Kolmenkymmenen ikäisenä erottuamme jäin kahden tytön 10 ja 12 vuotiaat kanssa elämään kolmistaan. Rahaa ei koskaan ole ollut kun välttämätön, vaatteet ompelin aina itse ( ja se oli samalla harrastus ja nautintoni).
    Alkoholiin ja tupakkaan ei mene rahaa. ( tupakkaan kyllä tuolloin meni). Tyytyväinen myös olen kuitenkin elämääni ollut ja olen edelleenkin. Tällä hetkellä myös kuntoutustuella elän. Kaikkea hyvää sinun elämääsi myös ja nautitaan niistä asioista ja hetkistä joita meille suodaan-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)