perjantai 10. toukokuuta 2013

Iloa ja surua

Miehellä oli tänään vapaa, käytiin asioilla ja niinkuin eilen sanoin, annoin pikkuvinkin mitä-voisi-ehkä-joskus-ostaa..no, tiedän että sain sen mitä halusinkin..kerron teille sitten sunnuntaina mitä täällä on :)
Käytiin Ikaalisten Lidlissä ja samalla poikkesimme paikkakunnan ainoassa kenkäkaupassa ja ihana kauppa onkin, Q-kenkä. Sen omistaa nuori nainen, Terhi Nurmi ja sieltä olemme löytäneet kyllä paljon kivoja ja muodikkaita kenkiä, koko perheelle. Mies itseasiassa aikoi katsoa itselleen jotain hiukan lenkkareita parempia ja löysikin kivat. No, enhän minä- tietenkään - osaa kenkäkaupasta lähteä pois ostamatta mitään! Siis, niinkuin "Sulo Vilen", ostettava on kun saa halvalla. Löysin viime kesän malleista tennarit..dääm..mies sanoi että onkohan noi nyt ihan sun ikäsen kengät..mut ostin ne kuitenkin..25€. Onko nää sun mielestä mulle liian nuorekkaat? Ajattelin käyttää legginsien ja farkkutakin kanssa..mulla on paljon kaikkia pitkiä toppeja, niinkuin tunika pituisia, joita käytän farkkutakin alla. Yksi on musta-valko raitainen, kenkäkaupassa Terhin kanssa katottiin et tennarit sopi just siihen asuun mikä mulla oli päällä.
Mahtavan kesäinen sää ollut tänäänkin, vaikkakaan aurinko ei paistanut ihan niin paljon kuin eilen, hiukan vettä ilmassa. Mutta vitsi miten nurmikko vihertää ja koivussakin jo isot silmut. Pihakalusteet aion kyllä hakea viikonloppuna esiin, satoi tai paistoi. Vanhempi poika tulee huomenna kotiin ja tyttäret perheineen sitten sunnuntaina käymään kaffeilla. Mahtavan ihanaa saada taas koko iso-oma-perhe koolle! 
Rikkaruohoja on alkanut taas tulla kivetykselle, miten näistä pääsee eroon?? Olen myrkyttänyt joka kesä ja aina ne vaan kasvaa uudelleen. Hyviä neuvoja?!
En tiedä onko tämä teistä julmaa, mutta omaa äitiäni en aio sunnuntaina mennä katsomaan hoitolaitokseen. En vaan yksinkertaisesti pysty. Siitä tulee niin ahdistava olo itselle kun kaikki ikävät ja inhottavat muistot tulvii mieleen, menisi koko päivä pilalle. Kun aluksi siellä kävin, tuli myös paljon riitaa sisarusten kanssa, siksi päätin sitten etten käy siellä lainkaan, helpompi kaikille. Tein taas kaiken väärin heidän mielestään. Äitihän ei siitä tajua mitään, hän on aivan ulkona jo kaikesta mitä tapahtuu. Ei tunne ketään, ei näe eikä ymmärrä enää mitään. Hän siis sairastaa Alzhaimeria, on sairastanut jo kymmenen vuotta. Jotenkin en kestä sitäkään että hänestä on tullut niin erilainen, halailee ja haluaa pitää kädestä kiinni jne. Nyt! Hän ei ole ennen, silloin kun olin lapsi, ollut sellainen joka halailisi tai pitäisi sylissä. Tiedän että se kaikki johtuu sairaudesta, mutta silti, se tuntuu ahdistavalta. Joskus huono omatunto kyllä kieltämättä vaivaa, mutta tunnepuoli on niin vahva, että se estää menemästä. En vaan pysty siihen! En osaa sitä oikein ehkä selittää, mutta näin se nyt vaan on..terapeuttini on sanonut että täytyy olla itselleen armollinen ja antaa aikaa. En ole vielä näitä "myrkyllisiä ajatuksiani" pystynyt heittämään "alas portaita", niinkuin postauksen alun, paremman elämänlaadun neuvossa nro 12 sanotaan. Ehkäpä joskus..
Näihin kauniisiin runosanoihin päätän postauksen.
Kiitos kun käväisit, tulehan huomennakin ja tietty sunnuntaina.

Mahtavan ihanaa perjantaita ja viikonloppua sinulle.

1 kommentti:

  1. Itse ostin viime kesänä aivan samanlaiset tennarit ja mietin silloin (ja mietin joskus edelleen) voiko nainen +40 käyttää moisia tennareita ja farkkutakkia ja olla niissä kuin kotonaan... Vastaustahan ei tiedä muuta kuin me itse, joten käytetään vain ja ollaan ilolla sitä mitä ollaan!

    Sinun fiilikset äidin luona käymisestä kuulostaa tutuilta. Itselleni kävi samoin kun isoäitini vietti viimeisiä aikojaan sairaalan vuoteessa; ennen niin eloisa ja elämänhaluinen mummu oli kutistunut pieneksi laihaksi silmät kiinni makaavaksi olennoksi, joka silloin tällöin vain avasi silmänsä todetakseen, ettei ole enää kokonaan kiinni tässä maailmassa....

    En halunnut, että tuo oli se kuva, joka minulle mummusta jää, joten hyvin hyvin itsekkäästi vältin käymästä sairaalassa kunnes loppu tuli... En varmastikaan monen mielestä toiminut fiksusti, mutta silloin tuo tuntui oman jaksamisen kannalta ainoalta mahdollisuudelta. Joten älä tuomitse itseäsi liikaa; sinun täytyy kuitenkin jaksaa jatkaa täällä, joten voit itse valita itsellesi parhaaksi sovitat tavat selvitä surullisesta tilanteesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)