tiistai 25. kesäkuuta 2013

Omituisten ihmisten kerho

Voi vitsi mikä kesä...jotain tuohon suuntaan siinä Valvomon biisissäkin sanotaan..on muuten tosi hyvä..letkee ja rento kesäbiisi!
Isän syntymäpäivä, hän olisi täyttänyt 84 vuotta jos eläisi. Rauha hänelle, vaikka en pystykään haudalle vielä menemään, ehkäpä joskus kun viha sisimmässäni laantuu! Se on kymmenien vuosien aikana sinne patoutunut, joten vie varmasti aikaa laantuakin.

Tänään olen mietiskellyt sitä kun "edellisessä elämässäni" tein aina niin kuinka ajattelin muiden haluavan, sehän käy todella ahdistavaksi, ja sitten tuli masennus. Nyt on itseluottamus kasvanut ja uskallan sanoa oman mielipiteeni. Sen takia jotkut alkaneet pitääkin "omituisena höpöttäjänä" ,kun kirjoittelen omista asioistani julkisesti. Sen huomaa heidän välttelystään. Aluksi kun aloitin blogin en oikeasti ajatellut, että näin paljon tulisi lukijoita ja että miten tätä tekisin, on vaan muokkaantunut tässä ajan kuluessa. Kirjoittaminen on minulle aina ollut terapeuttista ja nyt se oikein korostui, kun sairastuin. Joskus nuorena kirjoittelin päiväkirjojakin, mutta ne kaikki jäi jonnekkin vanhempieni asunnolle, ja sieltä ne on poltettu tai viety roskiin. Samoin kuin kaikki muutkin, vanhat vaatteeni ja lehteni. Mitään ei säästelty. Muistoja ei sieltä ole..vain muutama valokuva ja nekin jäi siskolleni jonka piti ne mulle lähettää kun ehtii selaamaan läpi..siitä on nyt neljä vuotta aikaa..
Mun fb-kavereista varmaan suurin osa on samanlaisia "omituisia" kuin minäkin, hauskan hölmöjä päivityksiä, muuten ne kemiat ei pelaisi sielläkään. Huomaan kummiskin että siihen 215 kaveriin sopii myös niitä jotka eivät koskaan, eivätkä mihinkään päivitykseen kommentoi yhtään mitään. Parille vanhalle tutulle jotka tulleet kaveriksi, olen laittanut viestiä ja kysellyt kuulumisia,  kun ei olla pitkään aikaan tavattu. Vastaus nopea "hyvää kuuluu" tai "sori, et vastaan vasta nyt, on ollut kaikenlaista, ihan hyvin menee" , kun vastaus tulee parin viikon kuluttua, vaikka näen että on ollut kuitenkin "naamakirjassa" siinä välilläkin. Tämä kaikki on kyllä mun mielestä jo jonkinlaista välttelyä.
Miksi sitten on kaverina jos jutut ei kiinnosta..hmmm..sitä pitää oikein syvästi miettiä..jokainenhan saa siellä kuitenkin kaverinsa valita. Oletko sinä huomannut samanlaista?

Eräskin tuttavani oli oikein mukava henkilö muutama vuosi sitten kun tutustuttiin, mut nyt varmaan "noussut pissa päähän" kun on itse hyvin menestyvä yrittäjä. Olen laittanut hänellekkin viestiä, mutta sieltä tuli parin lähettämäni jälkeen hyvin kylmä vastaus. Eihän tällaisia maanmatosia voi enää tuntea, joka on sairastunut masennukseenkin ja tehnyt konkurssin ja vielä kertonut niistä kaikista julkisesti, sellaisia ihmisiähän pitää vältellä, varsinkin kun itellä menee nyt hyvin, vaikka olin auttamassa häntä silloin kun ei vielä mennytkään..mitään apua en ole pyytänyt, vain odottanut sitä samaa kaveruutta kuin aiemmin. Mutta eipä sitä kannata surra, kun ei niin ei. Kaikkia ei voi miellyttää.
Olen kyllä ihan tyytyväinen tähän omituiseen olotilaani! En vaihtaisi sitä siihen kilttiin ja kaikkia miellyttävään naiseen, joka oli helppo polkea maahan ja ahdistui siitä että piti miettiä kokoajan mitä sanoo ja pitää kaikki huonot asiat sisällään, nyt nekin tulee luonnostaan ulos, kirjoittaen tai puhuen. Sydämessä on itsellä huomattavasti rauhallisempaa ja sehän on tärkeintä. Oman mielipiteensä voi sanoa myös loukkaamatta muita, kohteliaasti, ei "omituinen olotila" tarkoita sitä, että pitää alkaa toisia loukkaamaan tietoisesti, vaan sitä että rakastaa myös itseään ja on itselleen armollinen. Vaikka välillä kyllä jos jollekkin herppaan kunnolla, saattaa tulla ulos suusta jotain sellaista mitä ehkä kadun jälkeenpäin, mutta olen niin äkkipikainen, saatan tiuskaista ja leppyä samantien. Varsinkin jos on kyse lasten asioista, heitä puolustan leijonaemon tavoin. Siinä ei sanomisia mietitä, jos joku on tehnyt heille vääryyttä.

"Älä koskaan pyydä anteeksi sitä mitä olet!" Krjoittamista en aio lopettaa jonkun muiden ihmisten takia, se on mulle itelle tärkeää ja teen sitä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Olen ajatellut pitkäaikaisen unelmanikin jossain vaiheessa toteuttaa, ei ehkä juuri nyt, mutta se on ihan mahdollista ehkä lähivuosina!
Hei, nyt sade loppui ja aurinko pilkistää pilven reunalta..taidanpa viedä loput lakanapyykistä ulos kuivumaan..kuullaan taas huomenissa.

Voimahalit ja mukavaa tiistai-päivän jatkoa sekä hyvää lomaa kaikille teille joilla se on!

5 kommenttia:

  1. Moron,
    Yritin jo jotain kirjottaa kunnes se lensi johonkin bittien avaruuteen tai johonkin, mutta tässä jotain siitä uudelleen.
    Semmoinen tuli tuosta mieleeni, että kun sulla on noita negatiivisia tunteita sen verran paljon, että se ei ole kyllä hyväksi sulle. Sitä anteeksi antamista kannattais kyllä ajatella, vaikka helpommin sanottu kuin tehty, ymmärrän. Mutta toisaalta, jos sitä kaunaa ja ehkä jopa vihaa pitää sisällään se ei ole hedelmällistä eikä hyvää, sulle eikä sun ympärillä olevillekaan. Jos sen kaunan sais pois, tilalle vois tulla jotain uutta ja positiivista, iloista energiaa ja hyvää mieltä.
    Anteeksi antaminen on tärkeää sun surutyössäs isääs kohtaan. Mun oma isäni oli kans monessa asiassa suoranainen ...no empäs ääneen sanokaan, mutta kumminkin. Olis voinut tehdä monta asiaa toisin. Käyttäytya paremmin, olla parempi isä...Mutta mitä mä voin tehdä asioille jotka jo on tapahtunut? Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja vihalla on taipumus vaan kasvaa ja kietoutua tiukemmalla otteella...
    anteeksi antaminen ei tarkoita, että sun pitää unohtaa tai että sun pitäis jotenkin hyväksyä väärä teko. Anteeksi antaminen on asenne ja halu huomata, että hei, elämä menee eteenpäin, että ei jäädä tähän junnaamaan, vaan eletään vaikka ei aina niin täydellisesti, mutta eletään ja toivotaan parempaa.

    Mä rukoilen Taivaan Isää, että sulle toi anteeks antaminen tulis helpommaksi. Helpottais varmaan suuresti sun masikseekin kun yhen asian kerrallaan saa paremmalle tolalle.

    -serkku

    VastaaPoista
  2. Hei Elina!

    Minusta ja luulen, että monen muunkin mielestä on mukava lukea postauksiasi :)
    En voi ymmärtää sitä, että ihmisarvo määritellään sen perusteella mitä omistaa/tekee ammatikseen. Ja jos sairastuu (oli se sairaus mikä tahansa), niin sitten ihminen olisi ilmaa.
    Itselläni on onneksi ollut eri arvot ja täten oman sairastumisen masennukseen on jotenkin ollut helpompi käsitellä. Itse olen ollut jo 9v määrä-aikaisella eläkkeellä ja työnteon kannalta parhaassa iässä, mutta en ajattele mitä kaikkea rahallisesti olen menettänyt.
    Totta kait huonoina hetkinä menee usko tulevaisuuteen ja säälii itseään, mutta aina sieltä jotenkin ponnistetaan maan pinnalle :) Mutta sitkeyttä se vaatii, joka välillä on itseltäkin hukassa.

    -Sari-

    VastaaPoista
  3. Ihmiset pelkäävät, että sairaus tarttuu -ilmeisesti. Minä sairastuin fyysisesti js kaverit katosivat, oli niin paljon töitä -ymmärräthän, tottakai. Sairastuin lisää loputkin katosivat vähin äänin, miten siinä sitten on masentumatta. Meni terveys, työ ja ihmiset ja mieli maassa -eihän se ole muodikasta. Niin paljon on meitä yksinäisiä. Nautitaan siitä, mitä jäi tai uutta toi. Aurinkoisin kesäterveisin "outo mummo"

    VastaaPoista
  4. Facebookista löytyi tosi hyvä sivu, nimeltään Kesäbiisit. Sieltä saa myös kesäistä ja positiivista tunnetta!

    VastaaPoista
  5. Mä kans olen ollut huomaavinani, että joillakin ihmisillä on joku kumma sairaus kammo, mä ite olen sairastellu pienen ikäni jos jonkilaista vaivaa, ja monet tosiaan luulee, että kaikki tarttuu..Tai että jos on joku sairaus, sitä on jotenkin epätäydellinen tai huono ihminen.. Omalla äidilläni oli mielenterveysongelmia, ja omat siskonsa eivät edes käyneet katsomassa häntä, kun hän joutui olemaan sairaalassa joitakin aikoja...epäilen että siinäkin oli tartunnan pelkoa. Vaikka aikaa kaikilla olis ollut kun jo olivat eläkeläisiä kaikki tuolloin.aika ehkä oli vähän toinen 15 v.sitten, nyt ehkä vähän avoimemmin puhutaan ja suhtaudutaan myös mielen sairauksiin. Mutta harmitti tosi paljon äidin puolesta.

    ja joo, mä en kans ymmärrä sitäkään, että ihminen mitataan jollain mitä sillä on, tavaralla tai vaikka komealla ulkomuodolla.
    tai että kategorisoidaan porukka johonkin tiettyyn, naurettavin esimerkki mun mielestäni on tv.ssäkin mainostettu "eliitti" sinkkujen tapaamisfoorumi...

    Mielestäni me kaikki olemme samanarvoisia ja äärimmäisen arvokkaita jokainen omana itsenään.Eikä kukaan ole toista parempi tai huonompi, ihmisiä ollaan kaikki. Terveenä tai ei, pienenä, isona, vaaleena tai värillisenä, ihan saman laisia kun pintaa syvemmälle katsoo.

    -serkku

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)