torstai 27. kesäkuuta 2013

Uneton Mummi

Vähän aikaa mietin et laitanko tähän keskiviikon vai torstain nimpparinimet, mut enttententten..laitoin torstain!

Tästä tuli nyt yö-postaus. On rauhoittavaa kirjotella kun kaikki muut nukkuvat. Keskiviikko oli hälinä päivä, eikä mulle se ihan paras päivä muutenkaan, on väsyttänyt ja mieli ollut maassa, aamusta asti. Uni ei tule kun olo on ahdistava. Siksi vihdoin tämä rauha ja hiljaisuus on niin mahtavan ihanaa ja terapeuttista. Saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa, hiljaisuuden ympäröimänä, vain näppäimistön ääni kuuluu..
Upeeta, tiistain postaukseen olitte kirjoitelleet monta ihanaa kommenttia. Kiitos kovasti niistä kaikille. 
Tuohon anteeksiantoon palaan vielä sen verran, että mulle se on todella vaikeata. En pysty unohtamaan asioita noin vaan. Jos olisikin vaikka siskot sellaisia jotka tukisivat asiassa, mutta kun ei ole, ketään. Siksi pitää se yksin käydä läpi. Minua on pidetty koko ajan perheen mustana lampaana, olin sitten sellainen millaiseksi minut perheessä leimattiin, varsinkin nuorempana. Aikuisempana olen vaan yrittänyt unohtaa ja pitää mahdollisimman vähän kontaktia kehenkään lapsuudenperheestä, silloin ei itsellä ole niin paha olo koko ajan. Tein sitä jo ennen isän kuolemaa, ennen äidin sairastumista, en jaksanut istua kyläilemässä vanhempien luona, kun piti koko ajan miettiä mitä sanoo. Jos yritin puhua heidän kanssaan jotakin omista murheistani tai iloistani, he nopeasti keksivät jotain muuta puhuttavaa tai äiti pakeni keittiöön, tai sitten he riitelivät keskenään. Piti vaan olla ja niellä kaikki ja jutella tyhjänpäiväisiä asioita, ei koskaan kysytty mitä minulle kuuluu tai miten minulla menee tai lasteni kuulumisia. Joka kerta kun sieltä tulin kotiin, oli olo niin ahdistava että olisin halunnut huutaa suoraa huutoa ja heitellä astiat seinille, mutta kun olin kiltti tyttö, pidin asiat sisälläni ja itkin yksikseni kun muut nukkuivat. Vieläkin tunnen sen tuskan ja kivun, kun asioita muistelen. Tunteet nousee pintaan ja alkaa itkettää, ei surusta vaan kiukusta.
Yleensä mulla on ollut torstaisin tapaaminen terapeutin kanssa, nyt hän on lomalla, kuukauden yhteensä. On sellainen tunne just nyt, että olisin varmaan huomenna keskustelutunnin tarvinnut, mutta kun hänkin lomansa on ansainnut, niin kirjoittelen tunteitani sitten tänne blogiin. 

Väsymys oli keskiviikko aamuna niin voimakas, etten meinannut millään päästä ylös sängystä. Vaikka kuinka mietin että nyt on noustava. Tiesin että Ronja on jo herännyt, kuulin telkkarin äänen alakerrasta ja että kun nousen ja menen portaita, hän alkaa heti kertoa mitä hän haluaa tänään tehdä, sitä en olisi juuri nyt jaksanut, mutta tyttö on niin ihana, etten hänelle sitä raatsi sanoa. Vängersin väkisin itseni ylös sängystä ja alakertaan, sieltähän se pulputus alkoi "Mennäänkö uimaan ja Eloon alemyynteihin.." jne. Voi, miten olisin nyt kaivannut sitä pientä rauhallista aamuhetkeä, ennen lasten heräämistä. Huono aamu! Sanoin kyllä sitten Ronjalle, että mummi haluaisi juoda aamukaffit terassilla ihan rauhassa, sopiiko? Tyttö vastasi vain "joo, mä katon telkkaa" ja asia oli sillä selvä. Tosin ei ihan käytännössä mennyt niin, kun sitä juttua häneltä aina tulee. Mutta nyt kaikki nukkuu, se pieni hetkeni on siirtynyt aamusta iltaan, tai oikeastaan yöhön.
Kiitos Minna kirjavinkeistä! En ole niitä lukenut, pitää kysellä kirjastosta. Sain häneltä lukuvinkkejä kiltteydestä: Anna-Liisa Valtavaaran "Kiltteydestä kipeät" ja "Oikein kiltit". Ne ajattelin jossain vaiheessa lukaista. Tunnetko sinä teokset?

Kävimme siis loppujenlopuksi lasten kanssa ale-myynneissä juuri Elon kauppakeskuksessa.
Väkeä ei ollut kovin paljoa, vaikka ennakkoaatos olikin että on kamala ihmisvilinä.
Niinkuin tavallista, tyttö kierteli innoissaan kaupoissa, energiaa hänellä riittää. Löysikin kaikenlaista vaatetta, koruja, aurinkolasit ja yhdelle kaverille synttärilahjan. Teinipoika ei niin tykkää noista vaateostoista, mutta kumminkin teki löytöjä Intersportin alesta, shortsit ja jonkun huivin mopokypärän alle..itelle ostinkin sitten muovisia pyykkipoikia paketin..en vaan jaksanut nyt keskittyä mihinkään, väsytti niin kovasti..oikeastaan noitakaan en olis tarvinnut, mutta kun sai eurolla, pakko ostaa kun halvalla saa, eikös se Sulo Vilen niin tokaissut :) Kun tultiin kotiin, tytön kaveri oli jo odottelemassa rappusilla, hakemassa uimaan. Upeeta, mun ei tarvinnut lähteä rannalle, vaan sain levätä pienen hetken, ennen iltatohinoita. Nyt onkin sitten uni ihan hukassa, mutta kyllä se vielä sieltä putkahtaapi, kun vähän aikaa tässä kirjoittelen ja sen jälkeen lueskelen ehkä vielä jotain lehteä. Yritän kovasti nukkua ilman lääkkeitä, aina se ei onnistu, mut toivottavasti tänään.
Nyt meen ainakin yrittämään, olen opetellut rauhoittumaan hengityksen avulla, kokeilen nyt sitäkin. Hyvää yötä kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)