maanantai 8. heinäkuuta 2013

Narsisti?

Tänään postaus on taas vähän raskas ja pitkä. Mulle muistui mieleen vaikea suhteeni erääseen mieheen, ennen avioliittoani. Muisto tulvahti taas mieleen sen takia, kun kuulin ystäväni kirjoittaneen kirjan ex-aviomiehestään joka oli narsisti. Ikäviä muistoja jotka haluaisi vaan unohtaa.

Se parin vuoden suhde oli ennen nykyistä aviomiestäni, ihan heti avioeron jälkeen, joskus 90 luvun alussa. Mies tuli elämääni myrskyn lailla. Tapasimme tanssilavalla. Särkynyt, yksinäinen sydämeni oli hänelle helppo saalis. Ihastuin ensin hyvään tanssitaitoon ja ulkonäköön. Ensin en uskaltautunut suhteeseen, mutta hän liehitteli, kehui maasta taivaaseen, toi kukkia ja soitteli monta kertaa päivässä. Tuntui herrasmieheltä, oli kohtelias ja hauska. Pukeutui hyvin, hiukset olivat kauniit ja tuuheat ja hoiti kuntoaan. Kaikki tykkäsivät hänestä, oli kaikille kohtelias ja auttavainen ja naiset tietysti ihastuivatkin, kun hän piti koko ajan pientä flirttiä. Todella unelmien mies. Ihmettelin silloin joskus, miten tämä mies voi ihastua tällaiseen tavalliseen naiseen. Suhde meni nopeasti eteenpäin ja annoin periksi sydämelleni rakastua. Heittäydyin täysin hänen valtaansa. Sitähän hän vaan odottikin, sai mut pauloihinsa. 

Sitten vasta se myllerrys alkoikin. Pikkuhiljaa, salakavalasti hän alkoi asettaa minua omaan muottiinsa, mun piti tehdä niinkuin hän halusi, pukeutua niinkuin hän halusi jne. Minähän tein sokeuksissani. En edes huomannut kun minun kipeä sydämeni alistui kaikkeen. Jos oli vaikka joku meno esim.juhliin tai kavereiden luo oli pyydetty kyläilemään ja minähän en aina millään päässyt kun lapset olivat tietysti mulla enimmäkseen, hän sanoi että jos en saa mukuloitani jonnekkin hoitoon, hän menee yksin, tee mitä haluat. Ja hän meni, pakkasi vaatteensa kassiin ja lähti. Minä olin kaipauksesta kipeänä.  Sitten hän palasi joskus muutaman päivän kuluttua, muina miehinä takaisin. Kertoi rakastavansa, toi kukkia ja sanoi ettei koskaan enää jätä mua yksin. Ja minä otin kaiken vastaan. 

Vähän aikaa aina meni paremmin, ei voi sanoa mitenkään, että hyvin, koska minä olin koko ajan varpaillani. En uskaltanut sanoa mielipiteitäni, tai hän lähti, en uskaltanut tehdä oikein mitään ilman häneltä kysymättä. Hän oli todella mustasukkainen, soitteli vähän väliä päivän aikana. Kun kävimme asuinpaikkakuntani ravintolassa tai tanssimassa jossain, en saanut jutella miespuolisten ystävieni kanssa, lopulta en edes naispuolisten, tai hän kosti lähtemällä ja myöhemmin kuulin että myös pettämällä. Hän ei voinut sietää lapsiani, oli heillekkin mustasukkainen, repi jotain heidän koulukuviaankin, suutuspäissään. Lopulta hän kävi myös väkivaltaiseksi, mustasukkaisuuttaan, veti hiuksista, löi, raahasi perässään pitkin asfalttia tms. Ja minä otin kaiken vastaan. Kunhan hän vaan ei jättäisi minua. Ja hän oli itseensä tyytyväinen. Niin maahan hän oli pystynyt salakavalasti, pikkuisen kerrallaan, lyttäämään itsetuntoni ja rikkomaan sydämeni! 

Kerran olimme jossain tanssipaikassa ja siellä oli hänen yksi entinen naisystävänsä. (niitä oli siis kymmeniä). Mies haki häntä koko ajan tanssimaan ja välillä kun istui mun seurassa, kertoi että nainen haluaisi hänet takaisin, aloittaa seurustelun uudestaan. Kehui kuinka kaunis tämä nainen on ja hänellä ei ole lapsia. Minun tuli todella paha olla ja oli pakko lähteä ulos sieltä. Mies tuli perässäni ja sanoi ettei hän halua enää tätä naista takaisin, kun sillä on jo uusikin mies. Lähdimme yhdessä asunnolleni, vaikka olin silloinkin ihan rikki ja vaan itkin. Hän lohdutteli ja sanoi ettei voi mitään kun entiset naisystävät ovat jääneet häntä niin kaipaamaan.
Kävin töissä ja olin lasten kanssa, normaalia elämää, mutta sisällä kuohui koko ajan, ajatuksissa oli tämä mies. Ystävät sanoivat jo, että sairastutat itsesi tuollaisen kanssa, jätä se heti, kun vihdoin uskalsin heille kertoa millainen mies oikeasti on. 
Kaikki ulkopuolisethan tykkäsivät hänestä kovasti, koska hän ei koskaan kenenkään vieraan aikana näyttänyt oikeata luontoaan, päinvastoin, oli ylikohtelias. Olin paljon yksinkin, kun lapset olivat isällään viikonloppuja ja silloin kului alkoholia murheeseen, mietin koko ajan missä mies on, ellei hän ollut luonani. 

Miehellä ei ollut ollut koskaan omaa asuntoa, asui aina naisten luona. Kirjoilla hän oli edelleen lapsuudenkodissaan jossa oli myös hänen tavaransa ja vaatteensa, hänellä oli siellä vielä oma huone jossa asusteli, vaikka oli jo 34 vuotias silloin. Sinne hän myös vei aina yöksi naiset joiden kanssa petti seurustelukumppaniaan. Tästä en tiennyt vielä tässä vaiheessa, kuulin myöhemmin.

En vieläkään tajua, miten hän pystyi manipuloimaan mut tollaseen tilanteeseen ja miten salaa ja pikkuhiljaa, niin etten itsekään sitä ymmärtänyt, ennenkuin se oli jo melkein myöhäistä.
Yksi tapaus oli myös kamala. Menimme miehen luokkakokoukseen jonnekkin etelä-suomeen ja siellä hän teki sellaisen asian jolla sai loputkin itsetunnostani iskettyä maan alle. Kun pääsimme juhlatilaan, hän unohti minut täysin, tanssitti muita naisia koko illan ja minä istuin yksin pöydässä. Hän pyörähteli ohitseni ja hymyili ja flirttaili naisille joita tanssitti, ihan tarkoituksella, että näkisin. Siideriä meni monta lasillista, niin petetty olin, join niin kauan että tuli paha olo. Lähdin aikaisemmin hotellihuoneeseen, hän tuli perässä joskus aamulla vasta. Kysyin miksi hän teki noin, vastaus kuului että hän näytti minulle miltä tuntuu kun ei ole ketään tuttuja ja joutuu istumaan yksin, puhumatta kenenkään kanssa. Hän siis halusi kostaa sen, että olin ystävieni kanssa jutellut, ulkona ollessamme.


Sitten tuli se viimeinen kevät. Mittani tuli vihdoin täyteen, kun menimme miehen vanhempien luokse. Olimme lähdössä hänen veljensä häihin. Veljiä oli muistaakseni neljä ja pari siskoa. He olivat olleet porukalla Lapissa muutama viikko aikaisemmin, minä en päässyt sinne. Nyt kun olimme siis hänen vanhempiensa luona, isä vei minut sivummalle ja sanoi, että mun täytyy nyt kertoa sulle jotakin. Ihmettelin että mikä nyt on. Hän kertoi että mies oli pettänyt minua koko Lappi viikon. Hän oli tuonut heidän mökkiinsä nuoren naisen joka asui sen viikon siellä. Isä kertoi myös että mies on pettänyt kaikkia naisiaan, myös minua jo monta kertaa, kenellekkään ei ollut ollut koskaan uskollinen, hänen mielestään olin erilainen, kun olin äiti, halusi siksi kertoa että voisin jättää miehen ajoissa. Menin ihan lukkoon, en muista häistä oikeastaan mitään, mietin vaan koko ajan sitä miten olen ollut niin naiivi ja hölmö. 


Kysyin illalla mieheltä pettämisestä ja hän myönsi kaiken, koko kahden vuoden ajan ollut muita naisia, aina kun oli pois luotani, joku uusi. Eihän hän kuulemma jaksanut yksin olla kun en minä aina päässyt mukaan. Kyllä niitä löytyy, hän vain kuittasi, eikä ollut moksiskaan koko asiasta. Siitä tuli todella iso riita ja hän lähti. Silloin turvauduin ystävän apuun ja pyysin häntä luokseni kun mies tulee taas, pelkäsin että olen niin heikko vielä, että varmasti annan taas kaiken periksi ja otan hänet takaisin. Olin ottanut avaimen pois, mutta hänen tavaroitaan oli vielä luonani. Ihana ystäväni tuli ja oli apunani silloin kun mies tuli hakemaan tavaroitaan. Hän halusi jutella kanssani kahden, en suostunut, hän halusi halata viimeisen kerran, en suostunut ja ystäväni oli siinä siksikin ettei mies käy kimppuuni kun jätän hänet. Hän ärisi kiukusta ja sanoi että kyllä sinä vielä perääni soittelet, niin on tehneet kaikki muutkin, mutristi suunsa ja hymyili vinosti, niinkuin hänellä oli tapana tehdä. Kuullaan kulta myöhemmin ja lähetti lentosuukon. Lyhistyin kokonaan kun hän lähti, itkin ja itkin. Kyselin ystävältäni että miten tulen nyt yksin toimeen, rakastin häntä niin paljon. Ja se olikin vaikeaa, aluksi en saanut häntä mielestäni, mutta maltoin itseni, enkä soittanut. Tästä kaikesta olen antanut suuren kiitoksen ystävälleni. Hän on se paras auttajani ollut tässä asiassa, hän vakuutti minut siitä että tulen paljon paremmin toimeen ilman tuollaista narsistia ja siipeilijää! Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän todella hyvin naista joka pysyy suhteessa jossa henkistä tai fyysistä väkivaltaa, lähteminen ei vaan aina ole niin helppoa. Varsinkin jos itsetunto on runnottu ruttuun.
Pikkuhiljaa pääsin, ystäväni avustamana, hänestä lopulta eroon. Sitten kun uskalsin taas lähteä ulos, tapasin ensimmäisen kerran mieheni. Olimme samassa porukassa ja vaihdoimme katseita. Hän pyysi puhelinnumeroni. En uskonut hänen soittavan, mutta yksi päivä hän sitten yllätti ja soitti. Soittelimme monta kertaa ennenkuin seuraavan kerran tapasimme, en uskaltanut heti uuteen suhteeseen. Mieheni tuntui kuitenkin heti alusta asti todella luotettavalta ja puhuimmekin asiasta pitkään. Hän ymmärsi tunteeni, kun olin ollut niin vaikeassa suhteessa. Ensin tapailimme viikoittain, sitten useammin ja kun aloin luottaa häneen enemmän, sitten useamminkin ja tässä nyt sitten ollaan. Hän on nostanut itsetuntoni ja naiseuteni taas kukkaan. 
Hän ei muista välttämättä kaikkia merkkipäiviä eikä ole mikään kukkien tuoja, tai sano koko ajan rakastavansa minua, mutta en todellakaan ole siitä pahoillani. Tärkeintä on se, että hän on luotettava, rehellinen ja turvallinen aviomies, sekä todella hyvä isä. Yhteisille sekä minunkin lapsilleni ja lapset tykkäävät hänestä. Ja tiedän että hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen! Niinkuin minäkin häntä.


Voimahalit kaikille ja kiitos kun jaksoit lukea <3


4 kommenttia:

  1. Olet sinä kaikenlaista kokenut. Täytyy kyllä hattua nostaa, että olet pysynyt näinkin tolpillasi. Olet kyllä urhea nainen. Kaikkea hyvää Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Voi sinua. Ei ole ollut helppoa sinunkaan polkusi. Mutta onneksi nyt olet löytänyt onnen ja voit katsoa menneisyyteesi ajatellen, että tuostakin selvisin. Suon sinulle onnen koko sydämestäni, olet sen todellakin ansainnut.

    VastaaPoista
  3. Kuule, vaikka en ole itse kokenut tätä. Olen sivusta seurannut, yritin tehdä kaikkeni auttaakseni. Yritin avata ystäväni silmät. Hän suuttui minulle...nyt lukiessani tekstisi, itselleni tuli todella paha olo. Sillä hänen (tämän narsisti-miehen) vaikutusvalta oli niin suuri, ettei hän enää näytellyt edes minulle. Minä näin, en ollut tarpeeksi hyvä ystävä auttamaan. Mieheni kehoitti aluksi auttamaan, lopulta hän sanoi minunkin luhistuvan, sillä olen herkkä. Olen onnellinen puolestasi nyt, silti olen itseeni tyytymätön...

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän, olen itse kokenut lähestulkoon tuon kaiken saman.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)