maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kun sielu huutaa apua

Tänään lueskelin taas joitain omia pöytälaatikkokirjoituksiani. Aloin kirjoitella uudelleen silloin kun sairastuin, nuorenakin kirjoittelin, mutta ne oli päiväkirjoihin kirjoitettuja ja niinkuin olen joskus kertonut, kaikki sellaiset vanhemmat olivat hävittäneet, polttaneet tms. Ei niitä mistään löytynyt. 

Jotkut ihmettelee että jaksan kirjoitella runoja ja tätä blogia, mutta olen jo aikaisemmin teille postaillut että kirjoittaminen on se mun terapia tapani. Terapeuttini kertoi että joillain se on piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen tms., ihan mikä itselle on se hyvä muoto, mulle kirjoittaminen. Ei siihen tarvita jaksamista, vaan päinvastoin se auttaa jaksamaan. Odotan joka päivä omaa aikaani, että pääsen koneelle kirjoittamaan ja purkamaan tunteitani. 
Tässä yksi runo sieltä sairastumisen alkuajoilta, ei ihan kaikkein synkin kuitenkaan. En ole näitä synkkiä ajatuksiani aikaisemmin julkaissut, tänään ensimmäisen kerran..
Myös ystävyydestä olen runoillut, ystävät on kuitenkin niin tärkeä linkki silloin kun elämä romahtaa, sitä ei saa koskaan unohtaa! Niitä henkilöitä jotka olleet tukena ja turvana.
Tämä hiukan uudempaa tuotantoa. Julkaisin Elämän kiehtova taika sivustolla.
Kiva päivä ollut kaikenkaikkiaan! Olen vastaillut moniin ihaniin sähköposteihin ja Erilainen Mummi-facebook sivuston viesteihin. Laitoin lauantaina sivustosta tykkääville tällaisen päivityksen:

"Huomenta ystäväiset! Olen saanut paljon positiivista palautetta siitä että kerron rehellisesti ja avoimesti omista asioistani, toki tulee negatiivistakin, mutta kaikkiahan ei voi miellyttää. Ihaninta on se kun saan postia ihmisiltä jotka kokeneet joko samoja asioita tai jotain muita vaikeita asioita, huomaa ettei ole yksin. Monet ovat sanoneet ettei kukaan perheen ulkopuolinen tiedä sairaudesta tai jostain muusta asiasta, joka kuitenkin itseä rasittaa psyykkisesti koko ajan.

Tiedän että sekin helpottaa kun asiasta vaikkapa juuri kirjoittaa, saa sen tuotua ulos jotenkin, pois sisältä kalvamasta, ainakin itelle kirjoittaminen on mahtavaa terapiaa.
Mulle saa kirjoitella tänne viestejä tai laittaa sähköpostia (osoite blogissa), tai ihan julkisestikin voi elämänsä tarinan kertoa. En ole ammattilainen näissä asioissa, mutta vertaistukea saa kuitenkin ja jos julkisesti uskaltaa kertoa, on varmasti monta kohtalotoveria joilta saa palautetta, mutta silloin pitää varautua myös siihen negatiiviseen, kun sitäkin aina tulee." 

Viesti oli huomattu ja sain postia, paljon vertaistukea puolin ja toisin ja jotkut olivat vaan kiitollisia että sai asian kirjoitettua ja kerrottua jollekkin joka "kuuntelee". Minulta kenenkään tiedot ei mene eteenpäin, siihen voi luottaa. Sellaisen ihmisen kanssa joka on itse kokenut erinäisiä asioita on paljon helpompi puhua. Silloin joka asiaa ja tunnetta ei tarvitse perinjuurin selvittää, vaan ne tunnistaa jo puolesta sanastakin. Toiset sanoivat että viestinsä voi olla sekavasti kirjoitettu, ei ole, siitä vain kaikki tunteet kirjoittaen. 

Minäkin silloin sairauden alussa kerroin lääkärille ihan kaikki asiani niin sekavasti että nyt kun kesäkuussa nähtiin ja keskusteltiin, hän sanoi ettei oikein silloin saanut selvää mistään yksittäisestä asiasta, kun niitä murheita on niin paljon. Tulivat vaan ryöppynä suustani ulos, ensimmäinen ihminen jolle uskalsin ja kehtasin puhua! Ja voi miten sekin jo auttoi, kun asioita sai sydämeltään purettua. Sitä samaa upeaa tunnetta toivon heille jotka minulle postia laittavat, tunne oli helpottava ja hieman rauhoittavakin.
Ihanaa maanantain jatkoa, uusi viikko, uusi kuukausi. Onneksi "vielä on kesää jäljellä".
Löysin muuten mahtavan hienon biisin youtubesta, koskettava. Klikkaa linkistä!
Laura Närhi: "Salaa yksinäinen nainen"   Kerrotko mitä mieltä olet, kiitos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)