tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tunnekuohua

Kerroin jokin aika sitten teille, että Minna suositteli mulle Anna-Liisa Valtavaaran teoksia. Olen niitä nyt lukenut, ahminut oikeastaan. Kiltteys ja anteeksianto ovat herkkiä, tunnepitoisia asioita. Kun luin näitä kirjoja, ne nostivat sisimmästäni kivun pintaan ja itkin taas vuolaasti, mutta samalla toisaalta helpotti kun huomaa ettei ole ongelmansa kanssa lainkaan yksin, vaan on monia muita samanlaisia.
Kummassakin kirjassa jotka luin "Oikein kiltit" ja "Ainako anteeksi?", oli paljon juttuja kuin suoraan mun elämästä, siksi valtaisa tunneryöppy. Koska olen ne juuri lukenut ja asia on tällä hetkellä mielessäni pinnalla, haluan teillekkin näistä laittaa tähän tämän päivän postaukseen katkelmia. Yksi kirja jäi vielä varaukseen eli "Kiltteydestä kipeät".
Kiltteyden kautta moni on päässyt kiinni omiin sisäisiin ja vaikeisiin ongelmiinsa, pahan olonsa alkulähteille.  Kirjoittelen tähän muutaman katkelman jotka tuntuivat heti tutuilta, kummastakin kirjasta, on aika pitkiä, hieman niitä lyhentelen, mutta kokonaan asiaa!

"Olisiko syvin syy siinä, että moni on pohtinut ja mittaillut kiltteyttään jo pienestä pitäen, usein jo vauvavaiheesta alkaen, kiltti vauva ei paljon itke. Myöhemmin kiltteysopetusta alkaa tulla enemmän ja lapsiparka on pulassa ja saattaa kokea itsensä epäonnistuneeksi, varsinkin jos kodin ilmapiiri on ollut vaativa ja rakkaudeton.
Toisaalta välinpitämättömyys, pelko ja turvattomuus ovat synnyttäneet tarpeen yrittää olla mahdollisimman kiltti, jotta saisi hyväksyntää ja huomiota. Kiltteydestä on siten tullut pitkäikäinen, pahimmillaan elinikäinen seuralainen. Lopulta moni on saanut huomata, ettei tuon vääristävän kumppanin kanssa enää voi eikä jaksa elää.
Kiltteyteen luultavasti pelkistyvät myös lapsen ensimmäiset tärkeät oivallukset ja kokemukset siitä, ettei elämää voi elää miten tahansa. Jos kiltteysopastuksen kanssa samanaikaisesti, lapsen persoona ei saa arvostusta ja rakkautta, hän on vaarassa suistua suoristuskeskeisyyteen ja jatkuvaan itsensä vähättelyyn.
Aikuisena, jos sisäinen lapsi on voinut huonosti koko ikänsä, aikuinenkin on voinut huonosti, vaikkei ehkä ole tiennyt syytä pahaan oloonsa. Moni on kasvattanut kovan ja vahvan kuoren sisimpänsä suojaksi ja niin sisäinen lapsi on saattanut jäädä vuosikymmeniksi yksin itkemään. Mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa koputella vahvankin kuoren läpi ja pyytää tulla huomatuksi ja hoidetuksi. Jospa juuri sisäisessä lapsessa herää toivo tulla rakastetuksi omana itsenään ja ilman suorituksia. Jospa se kuulee toivonviestin , että vihdoinkin voisi saada lohdutusta, ymmärrystä ja turvaa. Saisi olla heikko ja tarvitseva, mutta samalla kulkea rohkeasti oman elämänsä polkuja"  
- Oikein kiltit -
"Monet liian kiltit ovat suostuneet kaikenlaiseen väärinkohteluun ja hyväksikäyttöön. He eivät ole ehkä uskaltaneet lainkaan ilmaista kielteisiä tunteitaan, vaan kätkeneet ne sisimpäänsä. Niinpä he saattavat olla yllättäen kovin vihaisia ihmisiä, jopa piilovihaisia. Viha voi olla piilossa hymyn alla.  Monen kiltin katkeruus voi tihkua pikkuhiljaa hymyn takaa."
"Moni muistaa lapsuudestaan sen että piti pyytää usein anteeksi joltakin. Usein siitä tehtiin pakko, jolle ei ollut vaihtoehtoa. Aina ei annettu edes mahdollisuutta puolustautua, ei kertoa olevansa syytön tai mitä oli oikeasti tapahtunut. Saadakseen ilmapiirin lauhtumaan tai nuhteet ja rangaistukset minimiin, on kakistanut suustaan sanat: "anna anteeksi"."
"Joskus lasta on voitu vaatia pitkää ensin tunnustamaan ja sitten pyytämään anteeksi, rangaistuksia on lisätty tai selkäsaunaa jatkettu, kunnes lapsi on saanut oikeat sanat suustaan. Sitten on voinut kuulua helpottunut kommentti: "No, tulihan se sieltä!". Tuskin ainakaan lasta helpotti, joka todennäköisesti alkoi miettiä, miten välttyisi moiselta piinalta tulevaisuudessa. Joko hän mietti keinoja miten ei jäisi kiinni tai sitten hän ei uskaltanut tehdä enää mitään tai yritti tehdä kaikkea vain toisten mieliksi. Siinä on yksi tie väärään kiltteyteen, loputtomaan alistumiseen ja miellyttämiseen. Jo aiemmin kiltistynyt pyytää yleensä heti anteeksi, on hän sitten syyllinen tai ei, ettei häntä hylättäisi, että hän kelpaisi"
- Ainako anteeksi? -

Tähän en pysty tänään lisäämään mitään, tunteeni ovat niin kuohuvat, sisällä myrsky, kun kaikkia muistoja tulvii mieleen! Sinäkin voit kertoa kommenteissa omista tunteistasi, vaikuttivatko nämä sinuun jotenkin ja oletko lukenut kyseiset teokset. Minua ne koskettivat todella vahvasti.<3<3

2 kommenttia:

  1. En ole näitä lukenut, mutta samantapainen kokemus on itsellänikin. Eilen juuri omassa blogissani kerroin kuinka luettu kirja toi pintaan tunteita mennisyydestä, vaikka en sitä heti edes ymmärtänytkään. Tunnekuohuja minullakin.

    VastaaPoista
  2. Hei! selailen blogiasi ja vastaan tulitämä kiltteys teema.Olen ollut Anna-Liisa Valtavaaran luennolla kiltteydestä,ja löysin itseäni monesta esimerkistä mitä hän luennoi.Jos vaan sinne päin tulee niin kannattaa mennä kuuntelemaan.Tämä luento oli seurakunna järjestämä.Itse en joskus tajunnutkaan sitä että olen kiltti,sitä vaan halusi tehdä asiat niin että on "hyvä ihminen".Tästä olisi vaikka mitä kirjoitettavaa,Nytkin alkaa ahdistaa.En ole siitä kiltteydestä päässyt vieläkään,ehkä joskus vähän ja siitä onkin sitten taas tullut huono mieli itselle.On se vaikeaa osata elää tätä elämää niin että on itsensä kanssa hyvä olla,ja tietty toisten kanssa myös.Ihanaa kun pidät tätä blogia.En vaan ole saanut kirjoitettua aiemmin tänne.Pidetään huolta toisistamme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)