lauantai 10. elokuuta 2013

Hymyillään

Nää juhlaviikot vie oman aikansa, vaikka ei itse mitään tarvitse järjestää, muuta kuin katsoo että kaikilla puhdasta päällä ja vähän vilkaisee peiliin et meikit on ojennuksessa. Nyt on kolme viikonloppua ollut juhlaa ja menoa. Onneks ne nyt loppui tähän. 
Eilen oltiin siis suulitansseissa. Näin maalla kun asutaan, järkätään tällaisiakin. Ne olivat ihan sananmukaisesti suulissa. Iso vanha rakennus, jota käytetään yleensä koneiden varastona tms. Siivottu ihan tyhjäksi, perunajauhoa lattiaan, karaokevehkeet pöydälle ja hyvä vetäjä, eihän se muuta tarvitse. Tai itseasiassa vetäjä Aila, on lauluharrastaja ja hänellä on oikein hienot laitteet, kotona oma studio, joten lauluja riitti sadoittain. Oli kyllä niin hauskaa! Laulettiin, tanssittiin ja naurettiin. Mä lauloin reilun puolisen tuntia ihan yksinkin, upeeta. Melkein pelkkiä valsseja kun ihmiset tykkäs niitä tanssia ja vetäjäkin pääsi hiukan valssaamaan. Tykkään laulamisesta, joskus koulussa laulunumero oli kymppi. Mutta kun ääntä ei käytä, se muuttuu, tai niinkuin Aila sanoi "surkastuu". Nyt taas siitä innostuin, kun pääsi alkuun, mutta aluksi tietty vähän arkailin, sitä itseluottamusta kun ei ole vielä ihan tarpeeksi. Tällaiset tilanteet ovat mielelle hyviä, kun vaan syöksyy siihen pelottavaan tilanteeseen kuin suden suuhun, miettimättä sen enempää. Itselle tulee todella hyvä fiilis ja voittaja olotila. Mä uskalsin!! Koko päivän on ollut samanlainen, iloinen mieli..
Tänään ei sitten olla käytykään lasten kanssa oikein missään, puolisko on veljeään auttamassa jonkun ojan kaivuussa, ollut puolestapäivästä asti, juuri soitteli että on tulossa kotiin. Kiva juttu. Lupailtiin lapsille et jospa huomenna mentäis Korkeasaareen. Tosin pieni säävaraus, jos sataa oikein kaatamalla, niin sitten ei lähdetä, tihkusade ei haittaa. Tällainen pikkureissu vielä ennen koulun alkamista.
Näin nopsasti nyt lauantaina! Eilen jäi saunominen väliin joten pitäähän sitä sitten tänään mennä. Kohta lämmin. On niin upea olotila ja mieli, että tuntuu kuin tanssisi tän päivän ruusuilla, huolet ja murheet ei haittaa nyt sitä. Unohdan ne ja nautin!

Mukavaa viikonloppua kaikille! En tiedä ehdinkö huomenna postaileen jos lähdetään reissun päälle, mutta maanantaina sitten..

2 kommenttia:

  1. Ton "joka päivä uusi postaus" vois ottaa pois tosta kun pidät kauheita taukoja!

    VastaaPoista
  2. No nyt kesällä on kieltämätt tullut välillä yhden päivän taukoja, mut yleensä mä kerron etukäteen niistä. Vaan sen takia että ollaan oltu jossain reissussa tai muualla. Mä en kirjottele kännykällä vaan ja ainoastaan läppärillä. Nyt kun lomat loppuu, ehdin taas joka päivä kirjoitella joten tervetuloa lukemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)