tiistai 20. elokuuta 2013

Kipuilua

Anteeksi kovasti, eilen jäi postaus väliin, kun viimeistelin kilpailu runoani. Harmaat aivosolut vaan höyrys, kun sitä kasailin. Oli vähän vaikeita ne aiheet, mut kait siitä jonkinlainen tuli. Kokosin sen parista vanhasta raapustelusta, ajattelin että laitan heti eteenpäin, muuten voisin tulla toisiin ajatuksiin. Facebook kaverinani on Hanna Ekola, joka on paitsi laulaja myös runoilija ja annoin hänelle teokseni luettavaksi. Pyysin että sanoisi ihan rehellisesti mitä mieltä siitä on. Sain kauniin palautteen, joka nosti itsetuntoani sen verran että uskalsin sen lähettää. Mulla on niin paljon vielä tekemistä tuon itsetunnon kanssa. Olen välillä todella epävarma itsestäni ja tarvitsen aina vahvistusta jostakin. Joskus pyydän sitä voimaa enkeleiltä. Moneen asiaan, itselleni tuskaiseen tai ahdistavaan olooni tai tyttärelleni jotta hän pääsisi aineista eroon ja kaikille lapsille suojelusta elämään. Sitä pyydän usein. 
Nyt on hiukan kurja olo, kun hammasta vihloo. Se paikattiin kesäkuussa ja eilen alkoi vihloa ikävästi. Olen ottanut kipuun panacodia, mutta tuntuu että sekin auttaa enää vain hetken. Huomenna on hammaslääkärissä akuutti vastaanotto, pitää heti aamusta soittaa jotta saisi ajan. Mulla on kyllä aikakin olemassa, mutta se on vasta 2.9, en viitsi odottaa niin kauan, voi mennä vaan pahemmaksi. Kerran aikaisemmin oli samanlailla että paikattu hammas alkoi kipuilla. Otin siihen vaan särkylääkettä ensin pari päivää, sitten kipu yltyi ja menin akuutille. Hammas avattiin ja laitettiin lääkepaikka, ei auttanut yhtään, kipu jatkui. Soitin uudestaan seuraavana aamuna ja taas hammasta ronkittiin, ei apua. Kolmannella kerralla kun menin, poski oli jo ihan turvonnut ja hammaslääkäri sanoi ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhkaista ikenen mätäpaise, ilman puudutusta. Sanoin ettei ole väliä mitä teette, kunhan kipu vaan hellittää. Niin se hellitti, melkein heti kun patti oli puhkaistu. Otin silti vielä särkylääkettä, kun pääsin kotiin ja menin suoraan nukkumaan, nukuin monta tuntia. Olin valvonut useita öitä putkeen sen takia ja nyt nukuin rästejä pois. Kun heräsin, kipu oli kokonaan lakannut. Sen jälkeen hammas hoidettiin uudestaan. Eli tiedän kyllä mitä kamala hammassärky on!

Pikku hetki, käyn ottamassa uuden pillerin tässä välillä, tuntuu vaikutus lakkaavan...
En olisi keväällä uskonut, mutta meidän kituomenapuuhun on tullut muutama omena, pitihän se heti kuvata, kun olen puutarhassa saanut jotain kasvatettua. Aikas kirpeitä ne on, mutta ison kokoisia. Saatiin tuttavilta kyllä pussillinen punaisiakin, ne olivat vähän paremman makuisia. Toinen omppupuu näytti ihan kuolleelta, mutta senkin juurelta on kasvanut uusia alkuja. Anoppi neuvoi että kuolleen karahkan voi leikata pois. Puput vähän talvella käyneet aterioimassa puiden varsia.
Ohhoh, alkoi Panacod vaikuttaa..tulee niinkuin vähän juopunut olotila..mutta kipu ainakin lievenee..

Nyt alkaa tulla koululaisia kotiin, poika jo saapui mopolla ja kohta tyttökin pääsee, on tänään pyörällä liikenteessä. Oli niin kaunis ilma jo aamusta, eikä tälle päivälle ennustettu sadetta niin kumpikin lähti omilla ajoneuvoilla. Millainen sää teilläpäin on ollut? Hämeenkyrössä on paistanut aurinko ja ihanan kesäisen lämmintä.

Ehkä mun pitää jotain välipalaa väsätä niille. Kuullaan huomenna taas! Mukavaa tiistai päivän jatkoa sinulle :) 

2 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos sinulle ihanasta blogistasi ja runoistasi - mutta voisitko - pliis- laittaa kuvan päälle tekstin mustana, minä en erota sanoja kun teksti on valkoisella ja näin kaikki nämä runosi jäävät ainakin minulta lukematta - jatka samaan malliin toivoopi toinen mummo

    VastaaPoista
  2. Kyllä sinulla on ihanat sivut.
    Käyn sillon tällöin tuksimassa ja lukemassa. Kauniita sanoja ja ajatuksia :)
    Tervetuloa myös minun sivuille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)