perjantai 23. elokuuta 2013

Kirjoitan mieleni tyhjäksi

Viime yö tuli ainakin nukuttua, tosin Imovanen voimalla. Mä olen niin kova murehtija että en pääse nyt tästä asiasta yli ennenkuin kuulen kohtaloni ensi viikon torstaina. En tiedä ymmärrätkö miten terapeutti voi tulla noin tärkeäksi. Mulle hän tuli, oli ensimmäinen ihminen maailmassa jolle olen kertonut kaiken mun elämästä, siis ihan kaiken, mitään muuttamatta tai pois jättämättä. Ollaan käsitelty näitä asioitani nyt tosiaan sen puoltoistavuotta, joka viikko ja nyt se loppuu. Joku sanoi että pitää antaa itselle aikaa parantua. Sitä tässä juuri yritän ja siksi tiedän että tarvitsen vielä terapiaa, en ole terve, hoito ihan kesken ja nyt pitäisi kaikki aloittaa alusta jonkun toisen kanssa. Huomaa siitäkin, kun mulle tuli tällainen olo, ihan maassa, paniikki ja suru. On pitkä aika kun viimeksi näin tunsin. Kun on ollut paha olla, on voinut aina ajatella että puhun tästä sitten seuraavalla kerralla terapeutille ja se on auttanut, ainakin mä koen niin. Mutta entäs nyt, en voi puhua kelleen. Ystäville tietty, mut se ei oo ihan sama asia, vaikka auttaakin jollain lailla, he ovat liian tuttuja. Terapeutti on vieras henkilö, jolla ei ole mitään ennakkokäsityksiä kenestäkään ja ammattilainen osaa aina neuvoa ja opastaa. Voi, nyt mä toistan itseäni, mut mun on PAHA OLLA! Tekisi mieli mennä huutamaan sille päällikölle et etkö sä nyt tajua, tässä on ihmisistä kyse, mä en oo vaan joku numero tai paperi jonka voi siirtää paikasta toiseen.
Tänään näin kaupassa yhden sukulaisnaisen, aivan ihana, valoisa ihminen. Tai olihan hänellä mieskin mukana, todella kiva hänkin. Juteltiin varmaan 45minuuttia siinä tien tukkona. Hän on sairastanut hiljattain rintasyövän, on nyt reilu nelikymppinen. Emme ole nähneet pitkään aikaan, joten kerrottavaa oli kummallakin paljon. Voi niitä kaikkia raskaita hoitoja joita hän on joutunut läpi käymään, mutta hän on niin positiivinen ja kova puhumaan että ei kertomus tuntunut yhtään säälittävältä kuitenkaan. Kertoi sen niin vapaasti. Hän puhuu paljon asioistaan kaikille ja kertoi myös että syövästäkin tiesi kaikki lähikaupan kassatkin. Se helpottaa kun pystyy puhumaan. 

Siksi minäkin kirjoittelen tätä blogia ja runoja ja olen kertonut kaikille tutuille omasta sairaudestani ja tän blogin myötä sen tietää jo vähän useampikin. Joskus eräs henkilö sanoi ettei kannattaisi näin julkisesti ihan kaikkea kertoa, voi kuulemma jossain vaiheessa vaikeuttaa asioita. En usko että mun kohdalla vaikeuttaa, ajattelin että jos/kun joskus menen vielä töihin, kerron työnantajalle rohkeasti menneisyydestä, en halua lähteä enää mihinkään valheelliselta pohjalta, sitä on ihan tarpeeksi kauan eletty. Jos se ei sitten hänelle käy, niin työ ei ollut mulle tarkoitettu. 
Niin, kävin siis kaupassa, vaikka voimia sekin vaati. Ostin Lidlistä ihania paksuja hampurilaispihvejä ja -sämpylöitä. Mutta ei sitten tarvinnut väsätä kuin mulle ja tytölle. Puolisko olikin käynyt syömässä päivällä ja poika lähti kavereiden kanssa mopoileen, sanoi että käyvät syömässä jossain. No, onneksi en varannut jotain lihakastiketta tms., noi voi laittaa huomennakin. 

Huomenna tulee ilta-/yö hoitoon vanhimman tyttären lapset, Leevi 11 ja Enna 7. Vanhemmat menevät kaverin nelikymppisille. Katotaan miten taas kaikki menee, kun en itse ole ihan kunnossa, mutta onneksi ovat jo niin isoja. Pojat pelailevat keskenään ja tytöt keksivät kyllä tekemistä, ovat niin samanikäisiä.

Laitan tähän loppuun pari runoa jotka hiljattain kirjoittelin, jälkimmäisen eilen. Hiukan nyt synkkiä, mutta niin on ollut mun mielialakin lähipäivät. Saa kommentoida! Huomiseen!

                                           Voisinpa tallettaa
                                           mielen sopukoihin
                                           valoa
                                           tästä aurinkoisesta
                                           päivästä
                                           pahan päivän
                                           varalle
                                           pimeille päiville
                                           Kun mieli on musta
                                           kuin myrskyävä meri
                                           Kun kyyneleet valuvat
                                           kuin sade ikkunalla
                                           Silloin voisin ottaa esiin
                                           kätketyn valon
                                           Muistella sitä ihanaa
                                           aurinkoista päivää
                                           Tuntea toivoa
                                           tuntea iloa
                                           Olla onnellinen
                                           Voisinpa valon tallettaa!
                                           - Elina -

                                          *********************************
                                            On yö
                                            muut nukkuvat
                                            Mieleni levoton
                                            ei suostu rauhoittumaan
                                            Yksin huudan hiljaa
                                            miksi aina näin
                                            Elämä lyö lyötyä
                                            Kirjoitan mieleni tyhjäksi
                                            laitan paperille pahan olon
                                            ahdistuksen
                                            ne kaikki sanat
                                            jotka haluan sanoa
                                            Sinulle
                                            joka olit läheinen
                                            parhain kuuntelija
                                            lohduttaja
                                            Olet poissa
                                            Kyyneleet
                                            On yö ja 
                                            linnutkin vaienneet
                                            - Elina -

3 kommenttia:

  1. toinen runosi on aivan samanlainen mitä tunsin kun äitini yhtäkkiä kuoli keväällä - jollain tavalla niin koskettava <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anonyymi ja Hikkis kauniista kommenteista! Ihkua viikonloppua teille :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)