tiistai 27. elokuuta 2013

Oikeasti on

Taas aivan ihanan lämmin päivä, saa jatkua mun puolesta vaikka miten pitkään, rakastan lämpöä..tykkään kyllä syksystäkin, pimenevistä illoista, kynttilän valosta, sateen ropinasta, takkatulesta. Oi, nyt kun kirjoitin ne tuohon, tuli oikein odotus et saadaan kuulaita syyspäiviä ja sateisia öitä. Talvi onkin toinen juttu. Lumi ei oo ihan mun favorit, ensilumi aina kiva, kun tulee valoisampaa, mut sit kun sitä alkaa sataa jatkuvasti ja se lumen luonti pihasta..huhhei.. Sitten vielä ne kovat pakkaset. Kun oliskin sellasta kymmenen asteen pintaan ja lunta vain viisi-kymmenen senttiä, se ois mun mieleinen talvi. Sitten kun se lumi tulisi siinä ennen joulua, silloin sitä odottaa, mutta nyt on usein käynyt niin, että joulu on musta ja tammikuussa alkaa satamaan ja sitä sitten tulee, niin kauan ja paljon että kaikki kyllästyy.
Mä äsken justiinsa tossa manailin face päivityksessä sitä iänikuista ruoanlaittoa. Voi että kun joku muu joskus sitä laittaisi. Miettisi valmiiksi mitä laittaa, kävisi kaupassa ja laittaisi ruoan, mä vaan menisin valmiiseen pöytään. Oispa luksusta! 
Ja sitten kun sitä ruokaa laittaa, oli mitä tahansa, tulee valitusta et taas tätä, en tykkää tms. Nykyään en enää mieti mistä kukaki tykkää, vaan teen sitä mikä itestä hyvältä tuntuu ja mikä on helppoa tehdä. En ala mitään kurmee aterioita vääntämään kotona. Enkä kyllä osaiskaan. Niinkuin olen kertonut, lapset saa perjantaisin päättää mitä syödään ja joka kerta se on ollut noutoruokaa, hyvä mulle!
Silloin kun sairastuin ja päivän voimainkoitos oli se, että nousen sängystä ylös, silloin oli pakko miehen ottaa hoitoon kaupassa käynti ja ruoan laitto (tai yhdessä laitettiin), kyllä hän osaa kun on pakko, mutta se onkin siitä viitsimisestä kiinni. Lisäksi tietty kun mä oon kotona päivät, hän odottaa että mä laitan ruoan. Kyllähän mä teen paljon puolivalmistakin, ranskiksia, pizzaa jne. Ei aina tarvii kaikkee laittaa alusta asti. Jotkut kaverit sanoi et ne laittaa isoja määriä kerralla ja sitä syödään sitten niin kauan kuin kyllästyminen tulee, ei ainakaan tarvii joka päivä hellan vieressä hikoilla. Mä en ole mikään keittiöihme, en ole koskaan edes ollut. Vaikka joskus nuorempana yritin olla täydellinen perheenäiti ja leipoa pullaakin, pakolla, kun ajattelin että niin pitää tehdä. Mutta ei se ole mun juttu lainkaan. 
Nuorena äitinä sitä jotenkin vaan yritti ylittää itsensä, vaikka hammasta purren. Niinkuin kotona oli opetettu, ulospäin kaikki piti näyttää hyvältä. Yök! Nyt ihan inhottaa se kaikki, mihin muottiin sitä on itsensä yrittäny ahtaa, on ikäänkuin katsellut itseänsä ulkopuolelta ja ollut toinen ihminen kuin mitä oikeasti on. 
Onneksi on vielä elämää jäljellä, että ehtii edes hetken nauttimaan siitä, juuri sellaisena kuin on, eikä esittää mitään täydellistä vaimoa, äitiä, naista. Oon juuri sellainen kuin haluan, hiukan hullu runojen rustailija ja epätäydelllinen äiti ja mummi, jolle lapset ja lastenlapset on aina ykkösiä, mut ihan ok nainen, varsinkin kun lääkitys on kohdallaan ;)

Voisin lopetella tänään Maaria Leinosen kirjan nimeen: "Päivä kaunistuu illan runoksi"
Kiitos ja kauniita unia. Huomiseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)