torstai 1. elokuuta 2013

Todellinen nainen

Kattelin tossa Iltasanomien otsikkoja ja kolahti juttu jossa kerrotaan miten joku suomalainen bloggaaja nainen oli laittanut oman vartalonsa kuvan blogiinsa..ihan tavallisen synnyttäneen, suomalaisen naisen vartalon. Häpeilemättä sitä! Oli kyllästynyt langanlaihoihin ja muokattuihin, sileisiin kuviin joita lehdet viljelee. Sen jälkeen on kuvia laitettu muihinkin blogeihin ja iltasanomat kerää myös kuvia ja vartalon tarinoita.
Herätys! Tällainen on oikeasti naisen vartalo  
Tää on niin hieno juttu! Olen tyytyväinen että asiasta aletaan keskustella. On niin kurjaa kun ihannoidaan vaan langanlaihoja naisia, vai voisko niitä vielä sanoo naisiksi. Suurin osa malleista on varmaan alle 20 vuotiaita, paljon jo 16-17 vuotiaita. Sitten nuoret tytöt kuvittelevat että heidänkin pitäisi olla sellaisia ja kun ei sitten kaikki ole, vaan joillakin on ihan naisellisia muotoja, tulee kamalia paineita, inhotaan itseään jne. Kun tullaan siihen että perustetaan perhettä, tulee lapsia, vartalo muuttuu, taas saadaan paineita ja mennään heti synnytyksen jälkeen joka jumppaan ja kuntosalille ja pidetään dieettejä, että saisi sen vanhan vartalon takaisin. Miksi? Sekin johtuu varmaan siitä että lehdissä hehkutetaan julkkiksilla jotka saavat niin ja niin nopeasti synnytyksen jälkeen entisen vartalon takaisin. Ihan puppua! Nainen on nainen, vaikka olisi synnyttänytkin ja vartalo saa olla sellainen kuin se on. Jos se sille omalle avo- tai aviomiehelle ei kelpaa sellaisenaan, niin eipä sitä miestä ole tarkoitettu sille naiselle. En sillä puhu, että liikuntaa tai laihduttamista vähättelisin, mutta siitä ei saa tulla pakkomielle vartalon takia. Rajansa kaikella.

Just jetsulleen, se siitä, mutta nyt eikun kaikki naiset lähettelemään kuviaan tonne!!
Tänään käytiin lasten kans vähän shoppailemassa Elossa ja Lielahdessa. Olin kyllä vieläkin aikas väsynyt, mutta lähdin kun olin luvannut. Ronja löysi uuden repun ja mikä hienoa, se oli halpa. Tyttö ensin ihastui reppuun joka maksoi 59 euroa, mutta sitten kun katsoi hintaa sanoi ettei hän tätä sit otakaan kun on niin kallis. Mentiin toiseen kauppaan ja löysi sieltä samantapaisen, mutta hinta oli vaan 19.90. Otettiin se sitten. Oli kuulemma todella hyvä. Pojalle löydettiin kengät, tennarin tapaset mut nahkaa, Reebokin malli. Hänelle vaan pitää olla koko 44 ja kapea malli, niitä löytää vähemmän, mutta Intersportista yleensä on löydetty. Niin nytkin ja olivat alessakin. Itelle - arvaappa mitkä - kengät! Ihan joulunpunaiset ballerinat, kympillä! Aivan ihkut! Niitä oli vaan yhdet ja just mun kokoa. Eli hyviä ostoja tehtiin, vielä jäikin "tilistä". Niillä kengillä varmaan sit jatsaillaan Hämyvestareilla lauantaina, Jari Sillanpään ja Elonkerjuun tahtiin..katotaan..
Helpotti kyllä kun ei tarvinnut enää mennä ruokakauppaan, syötiin ravitsevasti Hesessä. Niin väsynyt olin, että kun tultiin vihdoin kotiin, lösähdin suoraan sohvalle nuokkumaan. Äsken siitä nousin, haukotuttaa vieläkin. Mutta kohtahan pääsee taas nukkumaan. Parin viikon päästä lapsilla alkaa koulu ja sitten saan taas levätä itsekseni kaikki aamupäivät. Se helpottaa paljon olotilaa ja se että terapeutti tulee lomalta ensi viikolla. Sitä odotan!

Nyt ei muuta kuin illanjatkoja, kuullaan taas huomenissa!
Voimahalit!

1 kommentti:

  1. Asiaa. Oon samaa mieltä mitä kirjoitit tähän näin. Eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia kun muut. Mutta Kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)