keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Keskiviikon mietteitä

Harmaata, harmaata, ei näy aurinko tänään, ainakaan vielä. Onneksi pesin neljä koneellista pyykkiä eilen, kävi niin hienosti tuuli ja välillä paistoikin, mahtava pyykinkuivausilma.
Sain vihdoin eilen tytön koulun kautta tiedon tytön koulukuljetuksista. Aiemmin jo selvitettiin kanslistin kanssa bussilla menopysäkki, meidän kotitie kun on pieni lenkki kolmostieltä ja kummassakin päässä on pysäkki, toinen pohjoinen ja toinen eteläinen. Rehtori oli jostain syystä luullut Länsilinjojen tarkoittavan pohjoisella pysäkillä eteläistä ja siihen oli sovittu lasten otto kyytiin niinä aamuina kun menevät puoli kymmeneen. Se on pikavuoro, tavallista vuoroa ei siihen aikaan mene, eikä tässä kohdalla ole pikavuoro pysäkkiä. No, siitä sitten TAAS soittelin kanslistille. Hän ei oikein ensin uskonut mua siinä, vaikka yritin selittää että pohjoinen pysäkki on pohjoiseen päin mennessä ja eteläisempi etelään, en tiiä miksi ei sitä ymmärtänyt, eikä myöskään rehtori joka asian oli päättänyt. Kanslisti soitti sitten Länsilinjoille ja sieltä asia selvisi, bussiin nousu pysäkki on nyt se eteläinen josta menevät myös puoli yhdeksän aamuina kouluun. En ihan vieläkään tajua miksi se ymmärtäminen heiltä kesti näin kauan!
Toinen asia oli sitten taksikuljetus, siitä postailinkin joku päivä teille. Eli siis tytölle saa vielä tänä vuonna taksikyydityksen niinä päivinä kun menee puoli yhdeksitoista kouluun ja kun pääsevät koulusta puoli kaksi, koska näinä aikoina ei kulje busseja. 
Keskiviikko ja perjantai meno 10.30 ja pe pääsee klo 13.35. Hän joutui aluksi kävelemään taksia varten, siihen nousupaikalle yli kilometrin päähän pikkutietä jossa pimeän aikaan katuvalot palaa kun muistavat. Soitin silloin taksikyytien järjestäjälle, että on ihan liian pitkä matka tytölle ja toisekseen kun taksi sinne paikalle ajaa, hän menee tästä meiltä 50metrin päästä ohi, sekä aamulla että iltapäivällä, eikö tyttö voisi nousta siitä kyytiin ja tulla siihen takaisin. Ettei hänen tarvitsisi kävellä kahtena aamuna ja yhtenä iltapäivänä taksin kanssa samaa tietä ja kotiinpäin tullessa sama juttu, mutta järjestelijä ei antanut sitä periksi, vaan sanoi että tytön pitää se matka kävellä, eivät ehdi pysäytellä joka paikassa. 
No, mä sit otin selvää, ettei kävelymatka saa olla yli 1 km ja laitoin siitä viestiä Wilman kautta koulun kanslistille, hän oli laittanut taksijärjestelijälle tekstiviesti kyselyn, mutta vastaus oli hänelle sama kuin mulle. Sitten kanslisti välitti viestini rehtorille, hän mittautti matkan ja eilen saatiin kirjeenä tieto, että tyttö voi nousta ja tulla myös koulusta taksilla juuri tuohon risteyskohtaan josta taksi joka tapauksessa ajaa, meiltä 50 metrin päässä. Kävelymatka ylitti sen yhden kilometrin. Mutta siis, näin monen mutkan kautta pitää asioita hoitaa. Mies joka koulun taksikyydityksiä järkkäilee, ei antanut meille piiruakaan periksi ja otettiin yhteen aika kovasanaisesti. Mietin että mikähän tunnelma hänellä nyt oli, kun rehtori järjesti asian kuntoon..hmm.. 
Mä oon taas tänään niin laiskalla päällä. Istuisin vaan tässä koneella, vaikka mahtava kasa puhdasta pyykkiä odottaa kaappeihin laittoa. Siinähän ei mene kauaa, kun vaan saisi aloitetuksi, tää on niin tätä, välillä on tällaisia päiviä et on ihan uupunut eikä saa mitään aloitetuksi. Kaupassakin pitää TAAS käydä. Mitähän sitä keksis ruoaksi, sellasta et lapsetki tykkää, tänään koulussa uunimakkara ja muusi, joten ei sitä ainakaan. Vispipuuroa tein jo. Täytyy katella kaupassa mitä ois tarjouksessa. Ehkä mä nyt otan itteeni niskasta kiinni, laitan tän koneenkin kiinni ja menen niitä pyykkejä viikkaamaan. Nyt sen teen..heippa huomiseen!

3 kommenttia:

  1. "... on joitain muistikuvia ja olisi varmasti vielä enemmänkin, jos saisin ne omat valokuvani sieltä sisareltani, jonka piti ne lähettää kun tekee selvityksen mikä on kenenkin, siitä on nyt neljä vuotta aikaa. Mutta kun emme ole olleet väleissä vuosiin, minä oon se perheen mustalammas, niin en halua hänelle soitella niistä, itse lupasi lähettää."

    -Voithan sinä ne kuvat pyytää, nehän voi skannata ja lähettää sähköpostiin tai ottaa kopioita... näkishän niistä lapsesikin millaista oli kun olit pieni... onhan se sisko voinu asian unohtaakin.

    VastaaPoista
  2. Hei anonyymi. Kiitos kommentistasi. Itse asiassa en usko, että on unohtanut, kiusa se on pienikin. Kiusausta on ollut koko ajan, samaa mitä vanhemmat teki. Mä en pysty pitämään sisaruksiin mitään yhteyttä, koska tulee niin paha ja ahdistunut olo jo siitä että kuulisin äänen ja ivaavia kommentteja. Mun oman mielen kannalta on helpompaa etten ota. Toki haluaisin ne kuvat ja olen miettinyt miten sen asian hoitaisin. Ihan skannaamalla niitä ei voi lähettää, on kuitenkin sen verran paljon, ja ihan alkuperäiset haluaisin, mut ehkä mä keksin jonkin keinon jolla ne saisin.

    VastaaPoista
  3. Moi Erilainen Mummi :)
    Toivottavasti keksit konstin saada ne kuvat... täällä tuumataan... voisko käyttää jotain välittäjää? Tai ottaa miehesi/hyvän ystäväsi tueksesi... valokuvat on kuitenkin tärkeitä... muistoja.
    Kopioimalla saa kyllä valokuvausliikkeessä ihan alkuperäisen veroisia laadultaan... ajanpatinaa niissä ei ole mutta olisivat sinun omia... kellastuuhan ne auringossa vanhan näköisiksi... voisihan se olla sinulle tervehdyttävääkin henkisesti pitää kuvien kanssa puolesi... tarvitset luotettavan välikäden... Harmittavaa tommonen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)