keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Valkoinen sivu

Aina kun valkoinen sivu on edessä, mietin että mitähän nyt kirjoittais ja miten aloittais, ettei tulis aina samanlainen aloitus. Mutta sitten kun saan alun kirjoitettua, tekstiä vaan alkaa soljua. Kirjoittelen kymmenellä sormella, sitten kun pääsen vauhtiin niin ei aina sormet pysy ajatusten perässä. 

Mä oon tällainen ehkä vähän boheemi tyyppi nykyään. Kun keskityn esim. runojen kirjoitteluun, ajantaju ja koko muu maailma maailma häipyy ympäriltä ja käytännön asiat unohtuu. Käykö sulle koskaan niin ??

Mulle kävi taas tänäänkin. Laitoin aamulla koneellisen pyykkiä pyörimään, kun näytti olevan kaunis päivä tulossa. Lapset lähti kouluun ja mä ripsihuoltoon - ihanaa lekottelua Johannan hellissä käsissä, reilun tunnin ajan ja pientä luksusta tähän murheitten ja stressien keskelle. Niin, siis siinä autolla kotiinpäin ajaessa ja radiota kuunnellessa mulle tuli mieleen muutama aihe josta voisin sanailuja tehdä. Odotin malttamattomana et pääsen kotiin. Heitin tavarat kaappiin ja istahdin koneelle laittamaan aiheet muistiin, sit aloinkin kirjoitella joitain runoja ja siinähän sitä aikaa vierähti tunteja, kun oli ihan hiljaista ja rauhallista. Äsken vasta muistin - pyykit - kun eräs fb kaveri päivitteli että on pessyt tänään pyykkiä ja vienyt ulos. Apuva, äkkiä pyykit koneesta koriin ja ulos. Kello on jo seitsemän joten eipä ne siellä tänään ehdi kuivumaan, mutta olkoot yön ulkona, huomiseksi on lupailtu yhtä kaunista säätä. 
Viime yö meni lääkkeen voimalla jo paremmin ja aamulla en ollut niin väsynyt kuin eilen. Toki siihen on vaikuttanut myös ystävän kanssa juttelu, sain purkaa kaiken pahanoloni hänelle, sekin auttaa väsymykseen. On ihan hyvä että joku sanoo tällaiselle tunneihmiselle suoraan, että ota järki käteen, sä et voi aikuista ihmistä auttaa, kun hän ei itsekään halua auttaa itseään. Hiukan helpottaa, mutta niinkuin eilen sanoin, ei se murehtiminen ja pelko koskaan häviä.
Niin, mä eilen sanoin et kirjoittelen sen mun kilpailurunoni tänään tänne. Kilpailun eka osuus on siis päättynyt ja nyt odotellaan tuleeko jatkosta mitään tietoa. En edes tiedä ilmoittavatko kaikille osallistujille vai vaan jatkoon meneville kymmenelle. Kyselin sitä, mutta eivät vielä itsekään tienneet. Tässä se nyt, olisin todella kiitollinen jos saisin siitä sinulta palautetta alaosan kommenttiosioon..jos tuntuu tutulta, niin yhdistelin sen parista vanhasta runosta ja vähän lisäsin uutta. Kilpailussa annettiin kolme aihetta, joista piti yksi valita, mä valitsin: "Istut mökkilaiturilla ilta-auringon hyväillessä kasvojasi. Annat ajatuksesi lentää. Minne mielikuvituksesi sinut vie? Mistä unelmoit salaa"

                                                  Kuulas
                                                  kaunis
                                                  syyskuun ilta
                                                  Kävelen polkua
                                                  kohti tuttua rantaa
                                                  siitä on niin kauan
                                                  Kosketan kädelläni
                                                  veden pintaa
                                                  Istahdan 
                                                  vanhalle laiturille
                                                  Auringon viimeiset
                                                  säteet
                                                  leikkivät kasvoillani
                                                  Hiljaisuus
                                                  vain laineiden hento
                                                  ääni, kun ne
                                                  saavuttavat laiturin pilarin

                                                  Suljen silmät
                                                  mielessäni muistot
                                                  ihanan lapsuuden kesän
                                                  Mummun kanssa kahden
                                                  Pieni mökki punainen
                                                  heinikkoranta ja 
                                                  järvi lumpeineen
                                                  Kaikki lempeät tuoksutkin
                                                  ne aistin yhä
                                                  Metsämansikat
                                                  heinänkorressa
                                                  vastalypsetty maito kannussa
                                                  leivinuunin lämpimäiset
                                                  sireenin kukat ja 
                                                  juhannusruusun huuma
                                                  Silloin kesä oli kuuma

                                                  Nousen
                                                  kyyneleet vierivät poskilleni
                                                  Viimeisen kerran
                                                  katson maisemaa
                                                  niin tyyntä ja rauhallista
                                                  Kuun silta sädehtii
                                                  kuin timantti järven pinnalla
                                                  Lähtö, pitää lähteä
                                                  vaikka sydän itkee
                                                  sielua raastaa tuska
                                                  Mummua ei enää ole
                                                  vieraat ihmiset mökissä
                                                  Kukaan ei saa huomata
                                                  miten minuun sattuu
                                                  Kuivaan kyyneleet
                                                  kävelen polkua
                                                  katson taivaan tähtiä
                                                  Milloinkaan en unohda!
                                                  - Elina Väinä -

Sellainen, sitten vaan kommenttia tähän alas, kiitos. Huomiseen!

3 kommenttia:

  1. Yksi kauneimmista runoista mitä olen ikinä lukenut <3
    Ihana ikävä tulla tupsahti..tarina kuin minun omasta mammastani..purin huulen reunaa enkä antanut heti kyyneleiden valua..

    Kiitos sinulle <3

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja koskettava runo :) Jännäilen täällä kilpailun tuloksia, ilmoittele sitten heti täällä kun jotain selviää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Inkeri. Se teksti kun tulee tunteella itseltä, sydämestä, kun on asian oikeasti kokenut, silloin siitä varmaan saa muutkin jotain itselleen vaikka ei tietäisikään tekstin syitä.


    Jenna, kiitos. Tottakait mä heti ilmoittelen, mut kyllä siellä oli niiin paljon osallistujia, et olisin jo ihmeissäni jos pääsisin edes jatkoon. Ja tietysti riippuu tuomareista, tykkäävätkö moderneista vaiko hiukan tällaisista perus-tunne-sanailuista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)