perjantai 11. lokakuuta 2013

Ihanainen syksy

Erittäin upea aamu tänään. Pieni pakkanen, valkoinen huntu nurmella, kuurankukkia kynttilälyhtyjen laseissa ja nousevan auringon kultaama taivas, wautsi, ei muuta voi sanoa!
Joskus oon kuullut sanonnan "aamun rusko, illan pasko", mikä ei todellakaan pitänyt tänään paikkaansa. Päiväkin oli aurinkoinen ja lämmin. Mä niin rakastan tätä syksyä, kuulaita aurinkoisia päiviä jolloin voi käydä kävelylenkillä, kuvailla väriloistoa tai puuhastelle pihassa. Mutta myös myrskyisiä sadeilmoja, jolloin lehdet lentää puista ja sade kopistelee ikkunalautaa, silloin kääriydyn vilttiin, laitan takkaan tulen ja istuskelen kynttilöiden valossa soffalla ja katon telkkaria tai lueskelen/kirjoittelen runoja, hyvällä omalla tunnolla laiskottelen. 
Päivällä Helmi vaani toista kissaa pensaikosta..
Siivoilin päivällä, tomutin sohvan kaikki tyynyt ulkona ja voi vitsi mikä määrä kissankarvoja niistä lenteli taivaan tuuliin! Valkoinen sohva niin siitä ei niitä niin huomaa, ennenkuin tyynyt ravistelee. Mun mustat vaatteet ja Helmin valkoiset karvat eivät ole oikein hyvä yhdistelmä. Teippiharja on kovassa käytössä. Tänään yritin harjata myös Helmiä. Meillä on vanha vauvaharja, ollut joskus äitiyspakkauksessa, harjasin sillä. Hän ei oikein kovasti siitä tykännyt ja liukeni aina alta pois. 

Hiiriä hän on tuonut nyt kaksi kappaletta, pellolta. Toiselta söi pään pois, mutta toinen oli ihan kokonainen. Toi ne terassille, pitäähän sitä emännälle näyttää miten hyvä saalistaja hän on. Tietty kiittelin kovasti, vaikka inhottikin se kuollut harmaa hiiri..
Tässä lempipaikallaan nukkumassa..näkee jokapuolelle..eikä kukaan avaa jääkaapin ovea häneltä salaa..pääsee juoksemaan kaapille nopsasti :) 
Ulkona on mahtavan kaunis tähtitaivas ja puolikas kuu loistaa. Yritin ottaa kuvaa siitä, mutta mun vanhalla pokkarilla ei saa pimeässä hyviä kuvia, tulee ihan rakeisia. Olisin voinut viipyä ja katella sitä kaunista taivasta vaikka miten pitkään, mutta alkoi jo tulla viileä, kun oli vaan lyhyet yöasun leggarit jalassa ja Helmi vinkui mun perään ulos, raapi ulko-ovea. Me ei olla päästetty sitä vielä yöksi ulos. Rauhoittui kun tulin takaisin sisälle ja tuli mun viereen tuolille nukkumaan. 

Ronja meni myös jo nukkumaan. Olisi halunnut tänään jostain syystä valvoa, mutta äsken sitten sanoi ettei vaan jaksa, väsyttää ihan kamalasti. Kehotin menemään nukkumaan, ehtii sitten huomennakin valvoa jos vielä haluaa ja ensi viikolla kun on syysloma. Poika pelailee yläkerrassa pleikkarilla, osti siihen jotkut uudet kuulokkeet verkkokaupasta, tietsikkaan sopivat ei kuulemma käyneet. Pelaavat kavereiden kanssa netissä ja tarvitsee kuulokkeet ja mikrofonin jutellakseen heidän kanssaan.
Jos uskaltaisin, ottaisin nyt kuvan..mies kuorsaa lepotuolissa ja kissa sohvalla. Hauskan näköistä. En vaan viitsi ottaa kuvaa kun puolisko on kieltänyt laittamasta hänen kuviaan tänne tai ylipäätään en saa mainita mitään hänen asioistaan, nyt en malttanut olla kertomatta. Älä kerro että kerroin!

Rentouttavaa perjantain jatkoa ja kauniita unia sitten kun niiden aika on. Palataan huomenna!

2 kommenttia:

  1. Kun masennuksestasi täällä avoimesti puhut niin rohkenen kysyä, miten paljon sinun masennukseesi ja ahdistukseesi on vaikuttanut Ronjan äidin (siis oman tyttäresi)huumehörhöilyt ja se että et pitkään aikaan ole tiennyt hänestä tai hänen voinnistaan mitään?
    Siis se että et ole voinut olla yhteyksissä häneen kuten muihin kotoa jo omiin oloihinsa muuttaneisiin lapsiisi. Ronja tietysti on teillä ja kuopuksesi ja mies ja kissa ja muut lapset perheineen, mutta _miten sinuun_ vaikuttaa tuo tyttäresi etäisyyden pitäminen ja HUOLI?
    Kuinka miehesi sen on jaksanut?

    Ei ole pakko vastata jos et halua, meillä oli vähän samantapainen etäisyyden otto aikanaan, syynä ei tosin olleet mitkään päihteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentistasi. Tottakai se vaikuttaa siihen. Isona osana, onhan se selvää kun on valtava huoli omasta lapsesta koko ajan. Jos olet lukenut postaukseni "raskaita muistoja", siinä kerron kuinka meni melkein vuosi, etten kuullut tyttärestäni tai hänen lapsestaan Ronjasta, juuri mitään, pieniä juttuja sossun kautta. Sen verran että tiesin millaista heidän elämänsä on, mutta kun tytär ei halunnut pitää yhteyttä. Jotenkin sitä hiukan turtuukin asioihin, kymmenen vuotta sitten olin ihan hermona ja itkin aina kun tytöstä tai hänen elämisestään jollekkin kerroin. Hän on käyttänyt aineita jo ainakin sen 13 vuotta. Nyt en enää itke niin paljon mutta tietysti aina kun/jos en saa viikoittain yhteyttä, tulee se valtava huoli ja murhe, että jos jotain on sattunut, huumemaailma on niin julma.

      Nykyinen mieheni ei ole tytön isä. Olen eronnut. Mieheni on suurin tukijani! Ihan kaikessa, ilman häntä en oli jaksanut tätä kaikkea.
      Tottakai kaikki on hänellekkin ollut raskasta, mutta juttelemme asioista ja niin niistä on yhdessä selvitty. Yhdessä päätimme myös antaa Ronjalle kodin meiltä. Hän on hyvin lapsirakas, rauhallinen mies.

      Uupumukseeni ja masennukseen on vaikuttanut ihan koko elämäni aikana tapahtuneet asiat, lapsuus, kiltteys/miellyttäminen josta tuli suorittaminen,
      avioero, yrittäjänä töitä 24/7, liikkeen pakkolopettaminen..sitten monen
      vuoden unettomuus jne. Terapeuttini sanoi että jos yhdestäkin tällaisesta murheesta voi joku saada vaikean masennuksen, ihmetteli miten olen jaksanut kantaa näin kauan näitä taakkoja harteilla. Siksi mun terapiakin voi kestää vuosikausia, monta asiaa joita pitää käydä läpi ja miettiä miten niistä pääsee yli. Mutta olen silti tällä hetkellä aika onnellinen olooni, uusi elämä on antanut vapauden, olla kotona, seurata luontoa, kirjoitella runoja jne., vaikka tulot onkin todella pienet ja melkein joka sentin joutuu laskemaan, en vaihtaisi tätä enää siihen vanhaan. Siksi kerron avoimesti myös masennuksestani, koska en halua enää koskaan esittää mitään tai ketään. Kun kaikki tietävät että sairastan, on helpompi olla oma itsensä ja siihen pyrin koko ajan. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja kiva kun olet käynyt lukemassa postauksiani!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)