tiistai 5. marraskuuta 2013

Flunssa

Flunssainen olotila ollut koko päivän, nenä tukossa, kurkku kipeä ja viluttaa. Olen haahuillut viltti harteilla ja villasukat jalassa melkein koko päivän. Välillä oli pakko käydä ruokakaupassa, kun mies ei sinne ehtinyt, ilmoitti olevansa myöhään töissä. Kävin meidän pikkukaupassa, että pääsin suhtkoht nopeasti ja kotiin. Paistoin eilen pienen kinkun josta tänään saatiin ruokaa, muussia lapset toivoivat sen kanssa ja tietty salaattia. Se oli nopsasti tehty joten sain taas lepäillä, Helmi-kissa tietysti vieressä sohvalla. 
Ihan mahtava syysmyrsky ollut illalla. Päivemmälläkin satoi, mutta illalla alkoi sataa oikein rankasti ja tuuli nousi puuskaiseksi. Noin kello 18 aikoihin meni sähköt, muistan sen siitä että lähdettiin tytön tanssitunnille juuri silloin kun ne meni poikki. Onneksi meillä on aina kynttilät palamassa, joten ei valon suhteen mitään hätää. Vein tytyn harrastukseen ja tulin kotiin laittamaan takkaan tulta. Oli kiva viettää teinipojan kanssa hiljainen yhteinen hetki, tai ei ihan hiljaista kun juteltiin kaikenlaista, ilman sähköjä, kynttilänvalossa ja takan lämmössä, juotiin kupit lämmintä teetä, hunajan kanssa. Sitten kävin taas Ronjan hakemassa kotiin. Sähköt palasivat välillä ja taas lähtivät, tällaista on-off tilannetta kesti noin puolitoista tuntia, sitten ne palasivat kokonaan. Puolisko tuli vasta joskus kahdeksan aikaan kotiin. Laittelin vielä iltapalan koko perheelle ja sitten tyttö oli niin väsynyt että meni nukkumaan joskus yhdeksän aikaan, harrastus ja pitkä koulupäivä verottavat voimia.

Siksi nyt taas kirjoittelen tässä näin myöhään, siis sähköjen takia, nyt ei syy ole minussa :)
Katoin tuossa välillä lemppariohjelmia Criminal Minds ja CSI Miami..
Nyt on kyllä mentävä jo nukkumaan, otan vielä särkylääkkeen kun tuntuu tuo päänsärkykin taas tulevan ja korvaakin vihloo, varmasti tämän flunssan poikasen takia. Kuumetta en ole mitannut, mutta luulen että sitäkin on hiukan. Mulla pitää olla aika korkea kuume, että sen kunnolla huomaan. Joskus kun on tuntunut hiukan kuumeiselta, laittanut mittarin kainaloon ja hupsis onkin 39 astetta. Se on myös niin yksilöllistä, toiset huomaa jo 37 asteessakin että on kuumeinen olotila. Sitten kun olen kunnolla sairaana, mulla yleensä nouseekin kuume kunnolla ja siksi sairastan yleensä melko lyhyen aikaa, esim. flunssaakin. 

Hohhoijaa, haukotuttaa..ehkä paras mennä peiton alle, katotaan saanko nukuttua nyt.
                       
                                                         Hyvää Yötä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)