sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Särkyminen on kaunista

Isänpäivä. Meillä sitä juhlistettiin ihan kotosalla. Puolisko sai kortteja ja kakkua. Ronja oli tehnyt koulussa kortin ja mä ostin yhden joka oli meiltä kaikilta. Eli hyvin silleen rauhallinen päivä. Mulle isänpäivä ei merkitse niin paljon kuin ehkä joillekkin muille. Niinkuin olen kertonut, en pysty antamaan anteeksi sitä kurjaa lapsuuttani ja että suurimman osan elämästäni yritin häntä miellyttää, siinä onnistumatta. Yritän tällaisena päivänä unohtaa koko asian, vaikka se tuolla mielessä jyllääkin. Monet jakoivat facessa kaikenlaisia isänpäivä onnittelukuvia tai muisteluita edesmenneistä isistään, mä sivuutan kaikki sellaiset, ihan sen takia, että suojelen itseäni pahalta ololta. Asia on mulle edelleen niin ahdistava.

Eräs kaverini jakoi ihanan kirjoituksen mielen rikkumisesta. Kun luin sitä, tuntui kuin omasta elämästä olisi kirjoitettu. Kerrotaan siitä miten mielen rikkoutuminen on joillekkin ihmisille alku uudelle elämälle, pysähtyminen ja itsensä etsiminen, loppuviime parasta mitä heille on tapahtunut. Mulle tuli oikeastaan ihan hyvä olo kun tämän luin, koska ite olen kokenut ja teillekkin kertonut kuinka aloittelen "uutta elämääni", eikä se ole mulle mitenkään paha juttu, päinvastoin, kaikkea ihanaa uutta elämässä. Käy sinäkin lukemassa, on melko pitkä, lue ajatuksen kanssa..Särkyminen on kaunista - yksi näkökulma mielen ongelmiin 
Tähän loppuun taas laitan Elämän kiehtova taika sivuston tykkääjien ihanaisia runoja. Hyvää Yötä ja nuku hyvin!

                                           Tunteiden kamppailua

                                           Suruni, se musertava kaiken hajoittava tunne,
                                           milloin se muuttui murheeksi?

                                           Murheeni, se kirvelevä kaiken ilon karkoittava tunne,
                                           milloin se muuttui ikäväksi?

                                           Ikäväni, se kaiken muun syrjäyttävä tunne,
                                           milloin se muuttui kaipuuksi?

                                           Ikäväni, sen äänettömyys,
                                           missä sen äänet kuuluvat?

                                           Kaipuuni, sen äärettömyys,
                                           missä sen rajat kulkevat?

                                           Elämäni, 
                                           mikä on minun tarkoitukseni elää yhä?

                                           Rakkaus,
                                           sen kokeminen vielä?

                                           Rakkaus, se palasi elämääni,
                                           se hoivaa ikävää ja kaipuuta, niitä minulle jäi.

                                           Näistä tunteista en luovu,
                                           ne ovat kasvaneet minuun kiinni.

                                           Ymmärrän surun muserruksen,
                                           murheen kirpaisut.

                                           Tunnistan ikäväni äänet,
                                           tiedän kaipuuni rajat.

                                           Elämän voima, rakkaat ihmiseni,
                                           minä ymmärrän miten olen ja elän yhä.

                                           Rakkauden voima,
                                           minä tiedän alkaneeni elää uudestaan.

                                           Ymmärrän rakkauden mahdin,
                                           sen valtaisan voiman.

                                           Annoin itseni tunteideni varaan,
                                           astuin heikoille jäille ja selvisin.

                                           Silitän arpiani ja hymyilen
                                           - Kaisa -


1 kommentti:

  1. Hei, olen tosi iloinen, kun "löysin bogisi ja fb-sivusi :) Sinä "Erilainen mummi" :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)