torstai 5. joulukuuta 2013

Elämän solmut

Huomaatte varmaan, että mun postaukset on muuttuneet sieltä viime helmikuulta kun aloittelin. Itekin niitä lueskelin ja huomannut että olen varmaankin pikkuhiljaa selviämässä sairaudesta..jihuu..eikä vähiten teidän lukijoiden ansiosta. Kun aloin kirjoitella en koskaan ajatellut että näin paljon tulisi lukijoita blogille. Ihan vaan ajattelin ensin kirjoitella omaksi ilokseni ja terapiaksi. Kun huomaa että taas lukijoita käynyt ja saanut ihania ja joskus ei niin ihania palautteita, mutta jokaisen luen ja vaikka en aina vastaa heti, niin jokainen palaute otetaan lämmöllä vastaan. Itsetunto oli ihan nollissa sairauden alkupuolella, mutta nyt se on pikkasen nostanut päätään, enkä jokaisesta negatiivisesta kommentista enää itke, vaan otan nekin opikseni. Olen muuttanut paitsi elämääni, myös elämänasennettani, en enää ajattele että "lasi on puoliksi tyhjä, vaan puoliksi täynnä", eli positiivinen, iloinen, lapsenmielinen asenne elämään. Se on auttanut ja auttaa monta muutakin. Se ilo vaan pitää etsiä sieltä sisimmästä ja sydämestä, jokaisella se on. Tämä blogi ja te olette sen tehneet mulle. Kiitos, kiitos, kiitos!

Otin tämän auton kuvan auton tuulilasista, kun vein aamuhämärissä tytön koululle, lunta tuprutti kovasti, vaikka se ei nyt tässä hyvin näykään, aika liukas ajokeli oli kyllä..mutta kauniin sininen kuva tuli!
Mulle iloa elämään tuo myös enkelit. Heiltä saa apua pyydettäessä, he ovat siitä iloisia että saavat auttaa, varsinkin oma suojelusenkeli joka kulkee aina mukanasi. Tosin henkiset lait sanelevat sen, etteivät he saa auttaa ellet pyydä sitä itse. Enkeleillä ei ole omaa vapaata tahtoa, joten he voivat toteuttaa vain Jumalan tahtoa. Mutta minä pyydän, meditoidessa olen heihin yhteydessä. Lisäksi teen kysymyksiä joihin he vastaavat pienin merkein. Välillä pyydän heitä näyttämään merkin siitäkin, että ovat läsnä. Merkki ei aina tule heti, mutta olen nähnyt enkelipalloja sisällä tai untuvia lattialla tai pöydällä. Jostain teistä tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, ymmärrän senkin, enkä halua kenenkään omaa ajatusmaailmaa yrittää muokata, jokainen saa uskoa mihin haluaa ja olla juuri sellainen kuin on. Tämä on minun kaunis henkinen maailmani, ja se on auttanut minua todella paljon.
Tänään laitoin pihaan ruukkuun pienen sypressin.Tarjouksesta ostin, oli niin kaunis. Laitoin sen koriruukkuun ja juurelle kuusenoksia. Sitten lähdin etsimään sisältä sopivaa valosarjaa jonka voisin sypressin ympärille laittaa. No löytyihän se, 40 pienen tuikkuvalon sarja, mutta niin sekaisin. Olin sen viime keväänä vaan lätkäissyt laatikkoon ja nyt oli sen kymmenessä solmussa, oma vika siis. Ensin ajattelin että lyön hanskat tiskiin ja jätän valot laittamatta, mutta sitten muistin enkelit, pyysin heiltä apua avaamisessa. Samalla tuli mieleen ajatus, että tämä solmuvyyhti voisi kuvastaa elämääni, joka on ollut oikein pahassa umpisolmussa ja sekaisin. Päätin että jos saisin tämän vyyhdin auki, selviäisin myös elämässäni terveeksi. Käänsin ja väänsin, pujottelin ja ravistelin..aikaa meni melkein puoli tuntia..mutta, sitten jäi se viimeinen sykerö josta en tiennyt miten sitä oikein alkaisin selvittämään..kokeilin pujotella johtoa eri kohdista, ei auennut..ensin ajattelin että jos jättäisi sen pienen umpparin siihen, mutta sitten tuli taas mieleen että ei, tämä on mun elämä ja se on avattava, ei jätetä yhtään solmua enää. Aikaa oli mennyt taas parikymmentä minuuttia tämän yhden solmun selvitykseen..sitten, tönäisin johdon vielä kerran yhdestä lenkistä ja kas kummaa, solmu aukesi ja johto oli nyt kokonaan avoinna. Ihanaa..sain sen selvitettyä, onnellinen! Siellä ne nyt palaa kauniisti ulkona.
Kiitos kun kävit taas lukemassa, iloa iltaasi ja hyvää yötä. Huomenna saa nukkua pitkään ja päätettiin laistkotella koko päivä, koko perhe, lauantaina ei niin kiva päivä kun pitää mennä ruuhkaan shoppailemaan, mutta eiköhän siitäkin selvitä positiivisella asenteella. Vai mitä?

1 kommentti:

  1. No moikka ! Kyllä oli mukava lukea sun tunnetta mielialan noususta. Se on ihana juttu. Täällä kun nimellään kirjoittelee, saa väistämättä palautetta. Juuri kuten kirjoitit positiivista ja negatiivista. Sehän onkin sitten meidän omassa mielessä, miten niitä pystyy, jaksaa ja osaa käsitellä. Minä ainakin pahoitan mieleni, jos joku sanoo pahasti, vaikka ihan parhaani olen yrittänyt. Silloin kun on voimaton, kukaan ei saa sivaltaa. Sen verran inhimillisyyttä toivoisin kaikilta löytyvän. Musta tuntuu, että kun alkaa esim. bloggaamaan, on jo jonkinlaisen "tervehtymisen" partaalla. Sillä paremmalla puolella. Ihan lamassa oleva ei jaksa, ei ole edes omasta mielestä yhtään järkevää sanaa joita sanoa. Saatikka sitten niitä muille jakaa. Meitä on niin erilaisia, eri lähtökohdista. Kuka pitää mitäkin hyvänä juttuna. Toisen mielestä se on jotenkin "epäilyttävää". Silloin on todella rohkeaa pysyä itsensä ja ajatustensa kanssa sovussa. En tarkoita, etteikö voisi ottaa vastaan asioita, jotka ovat hyviä. Niitähän suorastaan imee itseensä. Sellaisia minkä päälle jatkaa rakennustaan. Ei sellaista, mikä sortaa jo hitaasti rakennetun kivijalan. Minäkin rakastan enkeleitä, niitä on meillä aika paljon. Tässäkin työpöydälläni yksi kaunis ja puolisollenikin olen sanonut:"Niin kauan, kun olet lähelläni, ei sinulle tapahdu mitään pahaa. Minun uskoni enkeleihin suojelee sinuakin omiesi kanssa." Olen aikalailla herkkä persoona, itkin tänä aamuna ilosta. Rami oli siivonnut keittiön, laittanut adventti-kynttilät palamaan, keittänyt kahvia ja radiosta kuului Veskun Joululaulu. Kysyin, "mitä olen ehnyt oikein, kun olet niin rakas ?" "Sä vaan oot tommonen rakastettava", kuului vastaus.... ♥ Aivan upea tuli tuosta sinun valoisasta sypressistä, tunnelmaa niin huippuihanaa... Kuulumisiin taasen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)