lauantai 25. tammikuuta 2014

Harvinainen inspis


Viime yö oli kylmä..mittari näytti vielä aamullakin -24. Mutta niin kaunista, ihan aamulla oli taivaanranta punertava ja muuten sinertävä väritys maisemassa. Otin kuvankin, mutta mun kamera on niin huono, ettei sillä saa ihan sitä upeaa näkymää ikuistetuksi, mutta tuli nyt jonkinlainen. Koko päivänä ei tarvinnut lähteä minnekkään, tai itseasiassa oltiinkin ilman autoa, joten ihan kotipäivä. Puolisko lähti sillä setänsä hautajaisiin, vei äitiäänkin sinne. Lähtiessään vei pojankin kouluun, kun oli niin kylmä ettei mopolla voinut ajatellakkaan mennä. 
Kuulemma oli ollut oikein kauniit ja hyvin järjestetyt hautajaiset, aina raskaita, mutta niitä välillä tulee, kun ei meistä kukaan tänne maanpäälle jää vaeltamaan. 
Päivällä tytön kanssa siivoiltiin, oli kotona kun poti vielä vatsaansa. Mulle tuli oikein siivousinspis, sitä harvoin sattuu, siis todella harvoin. Järjestettiin Ronjan huone, vietiin kaikki ylimääräinen ja loput vauvalelut pois sekä siivottiin vaatekaappi. Paljon sieltä lähti tavaraa, heitettiin suoraan roskiin, olivat jo niin huonoja, ettei viitsinyt mihinkään keräykseenkään laittaa.

Sitten pesin yläkerran kylppärin, katosta lattiaan, sekä kissan vessan että marsujen häkin huoskasin puhtaiksi. Meillä on yläkerrassa kylpyamme, jota lapset käyttivät kun olivat pieniä. Nyt siellä ei ole kukaan juurikaan käynyt. Säilytetään eläinten ruokapussit ja marsujen purupussit siellä, ei kaikki ole aina pitkin lattiaa kun niitä ottaa, vaan pysyvät nätisti ammeessa. Sieltä helppo siivota.
                                           Morsiusangervot talviasussaan!
Se ilta vaan menee kun päivittelee facen erilaisia sivuja jne. Katoin kyllä välillä telkkaria, Kova laki, oli aika kummallinen loppu itseasiassa siinä nyt. No, yleensähän ne on ihan valmiiksi pureskeltuja, ettei tarvitse kuin katsoa, nyt lopussa jäi epäselväksi oliko raiskaaja/murhaaja juuri se mies..hmmm..hankala ongelma :) 

Kuka tykkää rikosohjelmista ? MINÄ!! Katon siis mahdollisuuksien mukaan CSI, Criminal Minds, Ilman johtolankaa, Rikoksista pahin jne. Aamuisin tulee TV5 aina Matlock, sekin pitää katsoa jos ei muuta tehtävää ole. Se on sellainen rento sarja, tyttökin tänään katsoi mun kanssa sen. 

Meillä olikin mukava päivä, otettiin rennosti aamu ja sitten alettiin siivoilemaan, tai tietenkin tyttö lepäsi välillä. Iltasella kävin vähän kuvailemassa ja omasta mielestäni pari hienoa enkelipallo kuvaa sainkin. Olen taas kiitollinen niistäkin.
Tässä toinen! Eikö ole hienoja värejä..epäilijöille sanon heti, ettei satanut lunta tms. :) Otin parikymmentä kuvaa peräkkäin ihan samasta kohdasta ja vain kahteen tuli enkelipalloja.
Hyvää Yötä ja ihanaa viikonloppua. Huomenna saa nukkua piiiiitkääään !!


1 kommentti:

  1. Huomenta, olen kukkunut jo aamu 5:stä. Ihmeellistä Nyt kyllä vähän väsyttää.

    Voi, jospa se siivous-inspis tarttuisi minuunkin, katsos voi se "tarttua", kun oikein toivoo ♥ Niin se on, muistotilaisuudet ovat aina sellaisia hartaita, mun mielestä voisi olla jotain kivoja muistoja, jos joku haluaa kertoa.

    Ei meille rakas läheinen tahtoisi itkuja niin paljon. Vaan kauniin ja herkän tilaisuuden. Silti, kun ikävä on. Silloin kyyneleet tulevat. Olen niin herkkä, en voi pidätellä niitä...
    Kauniita kuvia, "vaikka kamerassa olisi parannettavaa, kuvaaja on hyvä " ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)