maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vapaata

Voi kun oli mukava vapaapäivä! Aamusella kun lapset lähtivät kouluun, meditoin ja kävin viimeisiä enkelihoitaja koulutuksen tehtäviä läpi, ne kun on tehty, saan todistukseni. Päivällä kävin yhden liikkeen sisustusosastolla ihastelemassa, jotain pientä ostinkin. Itseasiassa etsin sermiä, mutta siellä ei ollut kuin yksi malli, ja oli vähän kallis, niin jätin sitten kuitenkin vielä.

Enkelitulkitsija kurssi kestää vielä kuukauden ja siinä on nyt menossa meediointi opiskelu, kuuluu tähän kurssiin, vaikka musta tuntuu ettei ole ihan mun juttu, enemmän tuo korttitulkinta sittenkin. Jotain pariharjoitusta pitäisi siinäkin tehdä. Tosin se piti tehdä jo viime viikolla, mulla vähän venahtaa nämä asiat jotka ei niin kiinnosta itse.
Sen huomasi oikein konkreettisesti tänään, kun ystäväni tuli opettamaan minulle uuden hoitotaidon, olin ihan haltioissani, niin upea Hyvän Olon Hoito. Hän on tehnyt tätä hoitoa kymmenisen vuotta, eli on ihan ammattilainen ja siksi hänen kanssaan tämä yksityiskoulutus sitten sovittiinkin. Ruusuinen Kuningatarhoito on ihan virallinen nimi, on lähtöisin Frantsilasta, siellä tämä opettajani sitä tekee ja nyt sain heiltä sitten luvan tehdä tätä hoitoa kotonani. Ihan mahtavaa!! Se on ihanan hemmotteleva ja lempeä tehokas hoito, joka tehdään siis Frantsilan luonnonkosmetiikkatuotteilla, jotka on valmistettu luomuraaka-aineista Frantsilan vankalla kokemuksella. Hoidon vaiheet: kasvojen puhdistus, kuorinta ja yrttisavinaamio. Elvyttävä kasvojen ja decolte-alueen hieronta sekä kasvojen kohotus akupisteitä painellen. Niska-hartiaseudun hieronta öljyllä, sekä korvien ja päänhieronta, takaa kokonaisvaltaisen nautinnon. Hoidon kruunaa käsien ja jalkojen hierominen sekä rentouttavat lämpöpakkaukset. Hoidon kesto 2h. Nämä tuotteet on kaikki kasviperäisiä, eikä niissä käytetä kemiallisia säilöntäaineita, vain luonnon omia joten on aika harvinaista että niille joku olisi allerginen, no ehkä sellainen henkilö joka on jollekkin kasville tai yrtille yliherkkä, silloin ei tietenkään tähän hoitoon kannata tulla. Alan tekemään hoitoa heti kun saan vain aineet hankittua, onneksi tehdas on lähellä, vain noin 4km matkaa :) 

Mun vanhin tyttäreni oli mallina ja hän on todella yliherkkä aika monelle
kosmetiikkatuotteelle, esim. Mary Kay kutsuilla viime syksynä, hän oli saanut ihan valtaisan reaktion kasvoille ja kaulalle. Kun tuli hoitoon, niin posket olivat aika punaiset, hänellä on couperosaa niissä ja kun hoito oli tehty, kasvot olivat paljon paremmassa kunnossa, ei enää niin punaiset ja rauhoittuneet. Hän tykkäsi kovasti. Oli hyvä kokeilla tällaisella henkilöllä joka helposti saa erilaisia reaktioita kosmetiikasta. Mary Kay edustaja oli sanonut että se on luultavasti formaldehydi allergiaa, koska sitä käytetään säilöntäaineena useassa kosmetiikassa, siksi esim. voiteet säilyvät jopa vuosia.
Tässä linkki erääseen blogiin jossa oli testattu Frantsilan suloista ruususarjaa!
http://siameselipstick.blogspot.fi/2014/02/frantsilan-suloiset-ihonhoitotuotteet.html
Kaisa kommentissaan kyseli, että miten muistan kaikki hoidot ulkoa, en mä muistakaan ihan kaikkia energiahoitojen vaikutuksia, mutta ne on kaikki muistissa täällä ja facessa, sieltä sitten lunttaamaan. Nämä lähihoidot muistan kyllä, niitä on sen verran vähän kuitenkin :)

Nyt alkaa haukotuttamaan niin kamalasti, että parempi varmaan hipsiä sänkyyn, kullan ja kissan viereen :) Kuullaan taas huomenissa! Hyvää Yötä ja kauniita enkeliunia :) 

1 kommentti:

  1. No, voi Muumi !! Ei pitäis poiketa sinne-tänne, mitä näkee. :) Olin jo kirjoittanut vastaukseni sulle, kun huomasin...kurkkaanpa tonne Frantsilan linkkiin. He he, no kirjoitin sinne kyllä ja palasin tänne. Hups kaik ol mänt...
    Jutustelin sulle entiseen tyyliin päivästäsi, hmm...kuningatarhoitoa ihastelen täällä :) Tiiäkkö, puoliso on alkanu puhuu tv:lle, joku vanha auto-ohjelma menossa; ai ihania, upeita värjä, kato, kato, kato...niinkuin mä ny ehtisin tästä mitään kattoo. Sopivasti sanoin "ihanan keltainen" :) Luulen, etten valitsisi ittelleni keltaista autoa kuiteskaan... Toivottelen sulle kauniit kuningatarmaiset unet. Vaikka et tällä kertaa hoitoa itse saanutkaan. Hyvää yötä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)