sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kurssipäivä

Hei ihanaiset lukijani. Tänä sunnuntaina ehdinkin ajoissa kirjoittelemaan, kun sattui niin että hoidot olivat vain päiväsaikaan. Voi kuulkaa, taas oon ihan fiiliksissä, miten ihana kurssi oli eilen. Aivan mahtavia ihmisiä, eri puolilta Suomea, kiva opettaja ja mukavaa seuraa, kiitos Maarit!  Päivä kului nopeasti, niin mielenkiintoista kaikki oli. Kävimme lounastauolla syömässä läheisessä kasvisravintolassa, Gopalissa (Tammela). Intialaisvaikutteisia ruokia. Namskis! Ja miten edullista!! Ruokaa sai valita noutopöydästä lautaselleen, hinta 1.95/100g. Täydelle lautaselle tuli hintaa rapiat viisi euroa, siihen kuului sitruunavesi ja leipä sekä jälkiruoaksi tee. Ihan mahtava paikka, sinne mennään kyllä perheenkin kanssa vielä. Suosittelen Intialaisen ruoan ystäville! Katso linkistä :) 
Kasvisravintola Gopal
En olisi uskonut, että äänen värähtelyillä voi parantaa niin paljon kaikkea, opettaja kertoi miten auttanut syöpäänkin sairastuneita, heidän kivuissaan ja myös kun itse oli sairastunut syöpään, hoiti sitäkin, samoin paljon erilaisia depressioita, unettomuuksia jne. Eri hoidoille on omia äänirautoja, joissa eri taajuuksia. On kyllä paljon muistettavaakin, mutta onneksi saatiin manuaali josta voi aina luntata eri rautojen vaikutuksia jne. Kaikkia rautoja ei voi myöskään käyttää ihokosketuksella ja toisia taas ei saa kuunteluttaa (esim. yliääniä). Joitakin käytetään yhdessä ja joitakin ihan yksinään, jotta tulee oikea taajuus. Jossain setissä oli perusrauta jota kuunnellaan erilaisten rautataajuuksien kanssa, jotka myös setissä mukana, jokaisella oma parantava vaikutuksensa. Toisia kopautetaan käteen tai pienellä nuijalla, joitakin taas toisiinsa, jotta syntyy oikea taajuus.jne.jne. Paljon opettelemista!

Ostin OM-ääniraudan, jossa universaali ääni joka on viritetty maan frekvenssiin ja näin auttaa myös sydämen stressiin. Se oli sopiva minun käyttööni, sillä voi hoitaa esim. selkärangan ympäristöä, lihassärkyjä, aku- ja refleksiopisteiden avulla, sekä myös chakrat ja auran. Todella monipuolinen. Kokeilimme ystäväni Maaritin kanssa sitä kurssilla chakrojen hoitoon ja sillä oli valtaisa vaikutus niiden puhdistukseen sekä voimaannuttamiseen. Äänirautaa pyöritellään erilailla kun chakraa hoidetaan, erilailla kun tukosta poistetaan ja sitten taas erilailla kun niihin lisätään valoa ja rakkautta. Ihan mahtava juttu, jokaiseen hoitoon on omat niksinsä miten ne raudalla tehdään. Samanlailla auran puhdistuksessa on tärkeää pyörittää rautaa oikeaan suuntaan. OM- raudalla voi myös maadoittaa itsensä tai asiakkaan. 
Toinen jonka ostin, on Kipurauta, siinä on aivan erilainen äänitaajuus kuin OM raudassa, juuri sopiva kaikille kiputiloille, sekä nivelten liikkuvuutta parantava ja viruksia vastustava. Sillä voi koskettaa suoraan kipupisteeseen ja antaa äänivärinän hoitaa. Tosin siinä on rajoitus, miten monta kertaa kipukohtaa voi yhdellä hoitokerralla koskettaa. Siksi, jos on paljon kipuja tai vaikka issias, kannattaa ottaa muutama hoitokerta vaikka päivän-parin välein, jotta siitä saa parhaan tuloksen. Opettaja kertoi että hänellä itsellään oli paha issias ja pääsi siitä eroon äänirautojen avulla. 

Näitä uusia asioita siis opin eilen, aivot ihan höyryää kaikesta tiedosta. Paljon on vielä sulateltavaa ja mietittävää. Mutta kun tulette kuumakivi- tai johonkin muuhun lähihoitoon voin rautoja kokeilla. Etähoidossakin niitä voi kuulemma käyttää, näin opettajamme kertoi. Testaan sitäkin parhaillaan. Kehitän jonkun hoidonkin näiden avulla, mutta hoito on niin lyhyt, että yhdistän siihen varmaankin jotain muutakin, ainakin lähihoidossa. Tai sitten jos ottaa sarjahoitona pelkkää äänirautahoitoa, niinkuin tätä suositellaan, voisi ottaa joka päivä vaikka viikon ajan n.20 min tai puolen tunnin hoidon. Katsotaan, pitää vähän miettiä sitäkin.
Tänään on ollutkin sitten leppoisa lekottelupäivä, tai oikeastaan olen ollut koneen vieressä suurimman osan. Paljon oli tullut viestejä, hoitopyyntöjä ja muitakin, selvittelin niitä sekä joitakin enkelikorttiviestejä hoitojen jäljiltä oli vielä rästissä, nekin lähetin asianomaisille. Nyt tuntuu, että niskat on jämähtäneet, pitää ottaa raudat esiin ja pyytää puoliskoa niillä hoitamaan. Huomiseen rakkaat ja hyviä unia kun niiden aika on :) 

1 kommentti:

  1. Tsaijaijaijaa :) mä arvasin, tulet kurssilta intoa säteillen ♥ En tiedä oletko se sinä vai nuo raudat, mutta tunnen värähtelyt ihan itteksenikin nyt :)
    On ollut pitkä päivä, hieno päivä ja uudet haasteet huomisessa. Harjoittelenkin positiivisuutta ohjeittesi mukaan, todella VAU. En siis valita työn määrää, on ihanaa pitää pieni tauko ja lukea kirjasta jokin kaunis runo. Tai käydä fb:ssä lukemassa ystävien kommentteja, oikein ei ehdi, jollei herää tarpeeksi ajoissa. Joskus nukun hieman pidempään, tänään heräilin jo 05:15. Laittelin muutaman runon, pitkään olen harkinnut, onko aika kypsä julkaista oma koskettava runoni. Tänään tunsin, että sille oli tilaus ♥ Runo on koskettanut varmasti monia, paljon on koettu samoja tunteita ♥
    Sitähän Elina varmasti sinäkin ajattelit, tunteiden jakamista. Aloit pitää tätä blogia. Odottelen omaa "rauta-aikaani" ja varailen sulta ♥

    Kauniita unia, nuku helmassa enkelin ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)