sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Täysikuu

Tämän sunnuntain olen istunut koneen ääressä, aloitin jo aamupäivällä, laitoin välillä ruokaa ja taas jatkoin..mutta nyt on kirjoitettu kaikki tulkinnat niitä halunneille. Aikas urakka oli, mutta nyt on todella hyvä mieli kun se on tehty, se hyvä palaute jonka niistä saa, on niin upeata ettei sitä koko päivän työtä enää edes ajattele. On se KIITOS vaan niin mahtava sana.
Eli enpä mitään muuta siis ole tehnyt. Muu perhe on kyllä ulkoillut ja tehnyt yhdessä kaikenlaista, mutta me eilen jo sovittiin, että vietän tietsikalla tämän päivän. Huomenna pidän vapaapäivän. Iltasella tulee opettaja kotiin, yksi ystäväni, joka opettaa mulle uuden hoitomuodon, Kuningatar hoidon. Se on ainakin kasvohoitoa, vielä en tiedä varmaksi muusta. Hoidetaan akupisteiden avulla, käytetään Frantsilan upeita tuotteita hoitamiseen. Odotan ihan malttamattomana, mitä upeata uutta saan opetella. Lauantaina sitten kurssille Tampereelle, siellä opetellaan äänivärähtelyillä hoitamista. Sekin todella mielenkiintoinen, siinä käytetään äänirautaa apuna. Odotan sitäkin kovasti. 
Yritetään kaikki nukkua edes hiukan, vaikka kuu onkin suurena mollukkana taivaalla! Vaikuttaako täysikuu sinun unen saantiisi? 
Näin on tämäkin viikko ohi ja uutta aloitellaan huomenissa. Kevättä kohti, vaikka pakkasmittari nyt laskikin jo hiukan, puolisko tuossa juuri sanoi että -4 näyttää tällä hetkellä. Luntakin oli pikkasen tuprutellut, sen verran että juuri nurmikko peittyi. Oikein hyvää viikonalkua ihan jokaiselle. Huomiseen!

1 kommentti:

  1. Hei, samoin taisin itsekin tehdä eilen. Istua tietsikalla, noh tänään teen taas hommia...tietsikalla. Aurinko paistaa, lunta hieman. Pakkasta n.-7 astetta, huii ihan.
    Vau, kuules. Kuinka sulla pysyy kaikki uudet asiat päässä, hoitomuotoja on jo niin paljon, oletko laskenut ? Ei vais, tiedän tiedän. Kun on innostunut ja kiinnostunut, oppi liimautuu kuin itsestään.
    Onneksi nukun, oli juustokuu tai ei :) Tai sitten kukun ilman kuutakin. Pyörin ja nukahdan, olen alkanut nähdä runoista unta, ne kiertävät päässäni joskus niin, että "herätän" itseni välillä. Onneksi niin tapahtuu vain harvoin, eivätkä ole ikäviä unia. Ovat mun omia "runo-kiertolaisia" ♥ Kiitos, upeaa viikkoa sulle ja samalla muille lukijoillesi. Hyvää yötä, unia ihania ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)