tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tikkutiistai

Tiedättekö mistä tikkutiistai on saanut nimensä? Minä luin että se on siitä kun pääsiäisviikon tiistaina ennen veisteltiin sytykkeitä ja niistä jotka tikkutiistaina on veistetty, tulikin sitten oikein runsaasti onnea tuovia. Hauskoja juttuja koko viikolle! 

Tänä aamuna tämäkin nainen pääsikin ajoissa ylös, kun nukkuu kerran pommiin, sen muistaa taas muutaman päivän ja pomppaa heti ylös kun kello pirisee, niin ikävää kuin se onkin. Sit venyttelen vielä sängyn reunalla istuen, mutta en ainakaan nukahda uudelleen.

Herättelin taas mukelot aamusella ja Ronja oli erittäin tukkoinen, yön aikana oli käyttänyt puoli pakettia nenäliinoja, oli siis nukkunut huonosti ja pääkin oli kipeä, joten annoin luvan olla kotosalla. Heillä oli tänään taas liikuntaakin, niin ajattelin ettei jaksa siellä nyt täysipainoisesti kuitenkaan olla mukana ja sen lisäksi heillä on kahden liikkatunnin päätteeksi aina "pakkosuihku", ja kun tänään ei ollut mitenkään lämmin, kylmä tuuli puhalsi, oli parempi olla kotona, ei tarvitse kosteana mennä välitunnille seisoskelemaan. Huomenna varmaan lähetän kouluun kun on taas vain tavallisia teoriatunteja, katsotaan aamusella mikä on kunto. 
Aurinko paistoi, niin heti tietenkin pyykkiä koneeseen ja ulos kuivamaan. Välitin parit energiahoidot ja meditoin hetken itsekseni. Se tekee päivästä aina vielä paremman kun ehtii hetkeksi hiljentyä aamusella. No, särkylääkkeet oli loppu, tai ne joita Ronjalle saa antaa joten lähdin apteekkiin, samalla reissulla hain uudet "silmittimeni" Kompin Instrumentariumista. Tilasin ne jo pari viikkoa sitten. Siellä kun oli kaikki puoleenhintaan ja sai vielä aurinkolasit kaupanpäälle. Mulla on nyt oikein merkkikehys, RayBan..vaikka en yhtään sitä kyllä katsonut kun kehystä sovitin, enkä yleensäkään mistään merkeistä tiedä mitään. Etsin vaan sellaiset joka sopii kasvoihin ja on sopivan hintaiset mun kukkarolle. Nämä oli! Lidlissä poikkesin vielä ruokaostoksilla ja kotiin.
Sitten oli vuorossa enkelihoito, ruusuinen kuningatarhoito, intialainen päähieronta ja tässä illalla vielä kaksi reikienergiahoito välitystä. Se on niin upeeta kun päivät on vaihtelevaisia ja asiakkaat tyytyväisiä, ja saa tehdä sitä mistä oikeesti tykkää. Voiko elämä paremmin olla?

Niin ja rairait on alkaneet itämään..ohrassakin näkyi jo ihan millin kokoisia alkuja joten eivätköhän ehdi kummiskin pääsiäiseksi. Nyt on kolme päivää siitä kun istutettiin niitä.
Huomenna on aamusta ripsihuolto ja sitten hoitoja, hoitoja päivä täynnä. Mutta niistä kuulette huomenissa. Hyvää Yötä ja kauniita unia :) 

1 kommentti:

  1. Heisulivei :) Enpä tiennyt tikku-Tiistaita. Aina mukava oppia vaikka jotain pientäkin perinteistä. Ja, oppia yleensäkin.
    Voi papana, pieni pipana kipeänä. Taitaa koulussa kulkea kaikki pöpöt ja flunssat. Toivotaan, että Pääsiäiseksi virkistyy, saa lomailla ihanasti. Pidätkö itsekin vapaata Pyhien ajan ?
    Laitteleppa tyyny pehmeästi ja nuku, kuin enkeli nukkuisi. Mitään miettimättä, pelkäämättä. Levollisesti ♥ Hyvää yötä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)