torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiirastorstai

Kiirastorstai. Tästä pääsiäisviikon päivästä löysin sen verran tietoa että kirkoissa vietetään messuja ja muistetaan ehtoollisen asettamista. Päivään liittyy myös puhdistuminen, sillä tuona päivänä Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Kiirastorstai on ripittäytymisen päivä. Kiira tulee ruotsin kielen sanasta skärä, puhdistaa. Kansankertomuksissa kiira oli pihapiirissä vaikuttava paha olento joka karkotettiin pois. Karkotus onnistui kiertämällä talo ja pellot kelkassa kolisevan romun ja savuavan terva-astian kanssa. 

Ronjakin kävi tänään koulusta kirkossa, kertoi että siellä oli ollut kauniita esityksiä, Jeesuskin mukana. Hänelle tuli vaan niin kova yskä viime yön aikana, että laitoin mukaan pastilleja, yskänpuuskan varalta. Kouluunhan ei saa viedä karkkia, mutta laitoin opelle viestin, että ymmärtää miksi pastillit ovat mukana. Olivat kuulemma olleet tarpeen.
Nyt alkoi sitten koululaisillekkin muutaman päivän loma. Siitä oli kumpikin todella onnessaan, hiukan saa huokaista välillä. Pojallakin ollut aivan mahdottomasti kokeita.

Meidän ohrat on alkaneet jo kasvaa, kohta saadaan marsuille niistä ruokaa. Hienoa!
Ja marsujen omatkin heinät, tilasin siis paketit eläinruokia myyvästä nettikaupasta..katsotaan mitä niistä tulee..
Ajattelin aamulla että menen kauppaan heti kun ne aukeaa, välttääkseni isommat ruuhkat. Päätin käydä Lidlissä. Kun pääsin parkkipaikalle noin viittä vaille yhdeksän, oli oven takana jo pitkä jono..dääm..mutta päätin kuitenkin mennä sinne, koska se on ainoa kauppa josta saa aamusta tuoretta leipää. Olihan siellä siis väkeä ja kaikki ostivat ruokaa niinkuin viimeisessä hädässä, vaikka on vain yksi päivä jolloin kaupat ovat kiinni. Huh! Onneksi en tarvinnut kovin paljoa, ihan vaan perustarvikkeita joten selvisin nopeasti kassalle. Mutta sinä aikana kun olin siellä, meni jo pullokonekin tukkoon. Ostin ruokavärkkiä vain tälle päivälle. Me päätettiin mennä huomenna jonnekkin syömään, siis pikaruokapaikkaan. Laitetaan sitten viikonloppuna pääsiäisateria, kun vanhempi poikakin tulee kotiin. Huomenna siis vain nukutaan aamulla pitkään, levätään ja rentoudutaan. Muutama etähoito on, mutta yksi vain aamupäivällä, loput myöhäisillalla. Ne on niin ihania kun itsekin saa aina samalla hoitoa :) 
Tänään olikin aivan ihania lähihoitoja, kummassakin näin paljon erilaisia juttuja ja hoidettiin chakratkin. Mukavia, rentoja asiakkaita jotka myös saivat paljon energiahoidoista ja syntyi paljon keskustelua. Energiat mulla virtasivat todella vahvasti, niin paljon, ettei kädet meinanneet pysyä paikoillaan kun hoidin chakroja. Upea päivä siis! Illalle ei ollut kuin yksi etähoito, mutta välillä täytyy pitää pieni taukokin. Joskus saattaa tulla akuuttejakin kyselyitä hoidoista, puhelin piippailee silloin tällöin viestejä iltasella, kun joku on kovin ahdistunut tai muuten sairaana, eikä saa nukuttua tms. Silloin yritän aina auttaa. Vaikean masennuksen läpikäyneenä tiedän millaista se on. Jos joku saa itselleen mielenrauhan ja hyvän yöunen energiahoidon avulla, niin miksipä en auttaisi. Siitä tulee itsellekkin hyvä mieli, kun pystyy auttamaan toisia jotka ovat samantyyppisessä tilanteessa kuin minä muutama vuosi sitten. Kiitos enkeleille energioista ja saamastani parantaja lahjasta.

Aion rauhoittaa muutaman päivän vain perheelle. Huomenna vielä postailen ja välitän hoitoja, mutta sitten lauantain ja sunnuntain pidän breikkiä. Eli huomenna vielä kuullaan ja sitten seuraavan kerran maanantaina. Ihanaa pääsiäisenaikaa sinulle. Hyvää Yötä :) 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)