perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kysely

Hei rakkaat lukijat. Nyt teen teille kysymyksen johon toivoisin vastauksia useilta. Mitä olet mieltä blogistani. Jos kirjoitat anonyymina, niin laitathan ainakin etunimen tai vaikka lempinimen kommentin mukaan, kiitos. On aina mukavampi lukea kun siinä on jonkun nimi. :) Risuja ja ruusuja kiitos :) 
Aamun aloitin terapia käynnillä, auringon jo paistaessa puhtaan siniseltä taivaalta. Käyn nyt kahden viikon välein siellä. Ihan sopiva tähän hetkeen. Juttelimme niitä näitä, kerroin miten olen piristynyt tästä kaikesta uudesta ihanasta jota tullut elämääni. Kun sitten olin lähdössä, terapeutti sanoi jotain joka jää varmasti minulle ikuisiksi ajoiksi mieleen. Hän kiitteli käynnistä ja sanoi että tuon hänen työpäiväänsä valoa ja iloa, kun olen niin pirteä. Kyllä kyyneleet valuivat, kun sen kuulin. Voiko kukaan ihanammin sanoa?

Muutaman energiahoidon tein päivällä ja yhden enkelihoidon illalla. Siinä tulikin kaikenlaisia uusia tuntemuksia joita en ennen ole kokenut. Jännä kokemus kieltämättä. En nyt niitä tässä kerro mitä olivat, koska on asiakkaasta kyse. Mutta koko ajan kokemukset muuttuu ja vahvistuu, kun reiki- ja enkelihoitoja tekee. Ne eivät ole mitään pahoja kokemuksia, päinvastoin. On tää vaan niin ihanaa kaikki.
Olen myös siivonnut, ei mitään suursiivoa mutta järkkäilyä, pölyt ja kissankarvat pois (niitä siis on!) ja vessojen pesu. Tuuletin kaikki petivaatteet ulkona, oli niin ihana ilma, kiva on mennä raikkaiden peittojen väliin nukkumaan. Puolisko toi töistä tullessa pizzat koko perheelle, joten ruoan laitosta pääsin helpolla :) 

Kissankarvoja todella on joka paikassa, kerran viikossa vedän meidän kangassohvat teippiharjalla ja olen nyt alkanut harjaamaan sillä Helminkin. Ei kyllä yhtään tykkää ja yrittää purra teippirullaa, mutta pidän vaan tiukasti otteessa ja teen nopeasti, niin pikkasen edes niitä saa vähenemään. Onneksi on nyt ollut ulkona aika pitkiäkin aikoja, siellä kun kulkee heinien ja puiden seassa, irtokarvoja jää sinnekkin. Helmillä on kovin hienoista se karva, eli sitä lentää ilmassakin. Pöydillä ja leipälaudallakin välillä. Aina pitää pöydät pyyhkiä ennen kuin siihen voi ruoan laskea. Mulla kun on suurin osa mustia trikoovaatteita, niin ne vasta onkin kauhistus, aina täytyy muistaa harjata vaatteet ennen kuin lähtee ulos tai kauppaan. Tällaisia ongelmia on varmaan kaikilla kissan omistajilla. Kyllä ne ongelmatkin unohtuu aina kun kisuli hyppää illalla viereen sänkyyn ja alkaa kehräämään tai päivällä katsoo suoraan silmiin kun juttelen sille, ihan kuin ymmärtäisi, on se niin rakas perheenjäsen. 
Mikä voi olla upeampaa kuin että huomenna lauantai..saa nukkua piiiiitkään..miehet tosin lähtee jonnekkin Mansen mörinöihin, ilmeisesti on Tampereella, jotain konenäyttelyä tai vastaavaa, mutta innoissaan olivat kumpikin. Sinne pitää kuulemma lähteä aamusta kun päättyy jo klo 14, joten nyt saa puolisko herätellä pojan aamusella. Saavat miehissä laittaa aamupalat, mä aion nukkua :) 

Siitä puheen ollen, taidankin livahtaa sänkyyn. Hyvää Yötä kaikille ja muistakaahan jättää kommenttia :) 

8 kommenttia:

  1. Blogiasi on todella kiva käydä ihailemassa ja lukemassa postauksiasi :) - minä ainakin pidän blogistasi !

    VastaaPoista
  2. Elina ♥ minä nyt kysymystäsi tuumin blogia lugiessani.
    Tunnen usein tutustuvani sinuun yhä paremmin henkilökohtaisesti. Muutenkin, olen seurannut sua pitkään ja joskus tulee ikävän tunne, ellei olla yhteyksissä. Ja mehän ollaan usein, mutta olen sellainen ystävieni kaipaaja, "onko kaikki hyvin " ♥
    Tykkään kuvista tekstien välissä, arjen askareistasi...
    Toivoisin minäkin muidenkin seuraajiesi vastaavan, itsekin olen siitä tänne joskus kommentin jättänyt. Eräs unelmani on juuri toteutunut, kunhan saadaan vielä yksi leima :) Uskotaan siis unelmiin ♥
    Hyvää yötä, enkelin suojaa uniisi ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanat sivut sinulla. Tekee mielen tosi reippaaksi näitä lukiessa. Eipä ihme sinun terapeuttisi kommentti. Tuot valoa kaikkien päivään. Erityisesti sivujasi lukeneiden.

    VastaaPoista
  4. Hei,Elina
    Olen alaknut lukea blogiasi vasta vähänaikaa sitten,mutta olen lukenut nyt aiempiakin tekstejä.Ne ovat osittain raskaitakin luettavia.Mutta blogisi on hyvä,se kertoo todellisesta elämästä ilman kaunisteluja,mutta myös sen elämän kauniinkin puolen.Sinulla on taito kirjoittaa asioista niin,että lukiessaan on tunne että kerrot sitä asiaa juuri minulle. Kiitos että jaat nämä asiat meidän lukijoiden kesken.Toivon että myös sinä saat itsellesi jotain "terapeuttista" kun saat purkaa ajatuksiasi. Blogisi on hyvä <3

    VastaaPoista
  5. Hei Elina
    Blogisi on hyvä.Se on kaunista luettavaa hyvinkin vaikeista ja raskaista elämän käänteistä.Samalla sieltä löytyy myös sitä iloista elämän arkea joka tekee elämästä arvokkaan

    VastaaPoista
  6. Hei! Ruusuja pelkästään saat ainakin minulta blogistasi, tulee itsellekkin niin hyvä olo lukiessa näitä sinun kuulumisia. Ikäänkuin aurinko alkais paistamaan sisimmässä, KIITOS <3

    VastaaPoista
  7. Olen vähentänyt lukemista,kun noi enkeli- ja energiajutut on lisääntyneet koko ajan.Muuten kivaa luettavaa ja kirjoitat ihanan sujuvasti. Mukaa kevättä toivoo katja

    VastaaPoista
  8. Käyn lukemassa useimmin silloin kun olen kirjoitellut omaa blogiani -minä kirjoittelen ehkä kaksi kertaa viikossa. Kun nyt kysyit, niin olen ajatellut viimeaikoina, että tässä on aika synkkä väritys. Se jotenkin sopi kun rämmit siellä masennuksessa, mutta nyt kun elämääsi on tullut lisää valoa, miksi et toisi sitä valoa tännekin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)