sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

Hohhoijaa..tänään syöty vatsat täyteen hyvää ruokaa. Se on kumma juttu, kun pääsee noutopöytään ruokailemaan, niin sitä syö itsensä ihan ähkyksi. Ihania kaloja, erilailla laitettuna, monia salaatteja, lihaa, paistia jne jne. Jälkkäriksi kahvia/mehua ja aivan suussasulavaa täytekakkua. Ei ollut yhtään liian äklömakea, vaan just sopiva. Olimme siis melkein koko perhe siellä ja sehän on aina niin mukavaa, aika kului rattoisasti. Lapsenlapsilta sain kortteja ja Fazerin sinistä suklaata, tietävät että se on mummin herkkua. Kun alku-/ja pääruoka oli oikein nautittu, tuli oikein ohjelmaakin. Kaksi nuorta, taitavaa soittajaa musisoivat meille, viimeisenä soittivat vielä "Äidin sydän", josta ne kyyneleet sitten taas alkoivat tulvia.
Aamulla sain, Ronjan lupauksen mukaan, kahvit ja ison kakkupalan sänkyyn tuotuna. Mukana kauniita kortteja ja lahjakortti, tosin olin ajan jo tilannut aiemmin, koska tiesin asiasta. Ronja jäi siihen mun kanssa sänkyyn makailemaan, kun söin aamupalaa, kateltiin telkkarista Suomen kaunein mökki-ohjelma. Meillä kun on yhteinen haave, pieni kesämökki jossa voisi rentoutua ja vaan oleskella, ei mikään työleiri. Mutta rahatilanne ei oikein sitä nyt salli. Sitten hipsittiin alakertaan, jossa miesväkikin oli jo hereillä ja sain monesta suusta onnitteluja. On se vaan niin ihanaa olla suurperheen Äiti ja kuuden upean lapsenlapsen Mummi. Ihan isolla kirjoitettuna. Parasta elämässä.
Huomenna alkaa taas arki. Onpa upeaa aloittaa tällaisen päivän jälkeen uusi viikko. Niin hyvällä ja rauhallisella mielellä, kiitos kaikkien oman perheen jäsenten. 

Hoitojakin voi taas varailla, joko yv:llä facessa tai kotisivuni kautta.

Hyvää Yötä ja kauniita unia, sitten kun niiden aika on. Huomiseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)