torstai 26. kesäkuuta 2014

Ahdistavia kohtaamisia

Eilen en jaksanut kirjoitella, ja tänäänkin on vielä ollut pientä lämpöä, mutta parempaan päin ollaan menossa. Aamusella oli meditoinnin jälkeen rauhan ja onnen olotila ja se jatkui pitkälle päivään. Mutta sitten ilmestyi paikallislehti, siellä näkyi sellainen henkilö ja juttu josta mieli muuttui mustaksi ja ahdistuneeksi. Yritin soittaa terapeutilleni, koska tuli niin paniikkiolo, niinkuin aina kun joudun lapsuuden perheeni asioiden kanssa olemaan tekemisissä.  Mutta terapeuttini on lomalla, ei ollut ketään ihmistä jolle olisin voinut puhua. Enkeleilleni sitten purin tuskaani, sieltä sain kyllä tukea ja rauhoittumista ja nyt kirjoitan tänne.

Lehteä selaillessani huomasin että nuorimmasta sisarestani oli tehty iso juttu kesämökillä, meidän vanhempien ex-mökillä. Siinä hän patsasteli ylpeänä oman mökin rantalaiturilla. Mökin joka myytiin hänelle minun selkäni takana, koska isä ei halunnut minun saavan sitä. Jutussa sisko kertoi että omistajuus siirtyi heille 2009, isä kuoli silloin. Kertoi että hän on ollut jo lapsuudessaan aina siellä, niin olikin, mutta hän on minua 16 vuotta nuorempi, eli on ollut vain tämän uuden mökin aikana siellä. Ei silloin kun mummu vielä eli tai siellä oli isän vanha kotitalo.
Niin alkoi itkettää taas ja kaikki muistot tulvahti mieleen, minulle niin rakas paikka, jonne kiellettiin menemästä silloin kun sisareni siitä kauppoja teki, vaikka silloin en sitä tiennyt, sain kuulla kaupoista vasta isän kuoltua. Mutta senttiäkään he eivät olleet siihen mennessä maksaneet siitä, eivätkä varmaan koskaan olisikaan maksanut jollei isä olisi yhtäkkiä kupsahtanut. Kaupat oli tehty niin pienellä hinnalla, kuinka vaan verottaja hyväksyi, siis ihan puoli ilmaiseksi, monen sadan tuhannen paikka. Hirsimökki ja iso rantatontti. Hän osti siitä puolet ja isä testamenttasi sisarelleni ja hänen lapsilleen puolet. Muut lapsenlapset eivät saaneet mitään. 

Minä olin siellä jo ihan pienestä mummun kanssa kesiä, käytiin naapurista hakemassa vastalypsettyä maitoa ja kananmunia. Keräsin heinänkorteen metsämansikoita ja opettelin uimaan järvenrannassa, ongittiin mato-ongella ja soudeltiin veneellä. Vettä ei tullut sisälle, vaan se haettiin kaivosta ja jääkaappia ei ollut, ruoat laitettiin maassa olevaan isoon monttuun ja kansi päälle tai vietiin maakellariin, se olikin paikka johon aina pelkäsin mennä, kun siellä oli hiiriä. Silloin oli vielä isän vanha kotitalo pystyssä, punamullattu mökki, jossa oli pieni kamari ja keittiö. Keittiössä oli iso musta sähkökaappi seinällä, josta aina ukkosenilmalla iski salamaa. Sen alla kiellettiin olemasta silloin. Voi että, ne ovat ne kauneimmat muistot mitä koko lapsuudesta on. Vaikka kaikki muu on viety, niin niitä ei kukaan pysty tuhoamaan. 
Nyt kun kirjoittelin tämän tänne, helpotti hiukan. Kirjoittelu on aina niin terapeuttista. En välitä vaikka kuka sukulainen tätä lukisi, valittakoot sitten taas, että kun perheen asioita kerron julkisesti. Mitä siitä, eikö vääryyksistä saa kertoa? Kyllä omasta mielestäni voi. 

Nyt täytyy mennä meditoimaan hetkeksi, että saan mielen tasaantumaan ja rauhoittumaan. Kello on niin paljon, että kohta on nukkumaanmenoaika, katsotaan saanko nukuttua, vai tulvahtaako vanhat asiat mieleen. Tämä on asia josta en ole päässyt yli, enkä varmaan koskaan pääsekään, sitä pitää vielä työstää terapeutin kanssa monet kerrat jotta pystyn tällaiset tilanteet käsittelemään ilman paniikkia. Kyllä tästä taas selvitään, kun muutama päivä kuluu, olen päässyt pahemmistakin karikoista rannalle.

Hyvää Yötä rakkaat ja kiitos kun olette olemassa <3 :) 


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi älyttömältä ja epäreilulta,ettet sinne voi mennä.Mutta niinhän sitä sanotaan,että suku on pahin..Tsemppiä!Koita jaksaa!t:Kirsi

    VastaaPoista
  2. Hei Elina��Kyllä on niin tuttua,meillä myös isän kuoleman jälkeen oli kismaa sisarusten(7) kanssa.
    Se oli testamentannut mökit vanhemmalle ja toisen nuoremmalle siskolle,voi sitä katkeruutta,mitä meidän sisarusten välille tuli...Perunkirjoituksen aikaa nämä kaksi vaati vielä laki osuuden rahoista�� Sitten kun oli isän huoneiston tyhjäys,niin ei siellä ollut kuin jotain krääsää jäljellä,kaikki oli viety.Vaikka oli sovittu kellon aika koska mennään sinne,mutta jollakin oli avaimet ja tehty etulyönti��Toivottavasti saat tämän viestin..Tsemppiä Elina Rakas����Nämä on raskaita asioita käsitellä����

    VastaaPoista
  3. Nämä sukulaisuusasiat voivat olla kyllä erittäin traumaattisia, eikä niiden yli tahdo päästä millään. Ainakin työtä se vaatii. Kirjoittaminen ja asiasta puhuminen ovat hyviä keinoja. Itselläni oli viimeksi viime syksynä myös harmaita hiuksia aiheuttanut tapaus, enkä koskaan tule sen aiheuttamaa mielipahaa unohtamaan. Mutta elämään sen kanssa täytyy opetella silti. Terv. Jaana

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla,että paha mieli alkaa helpottaa,vahva olet ja ihanan Rakas <3 Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)