perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ihanuutta

Ai että, kyllä kesä on sitten niin mukavaa aikaa. Vai mitä? Heräsin tänään aikaisin. Helmi-herra aloitti jostain syystä naukumiskonsertin jo 3.30. Yleensä nukkuu siihen asti kun puoliskon herätyskello soi, mutta nyt piti niin ison äläkän, että oli pakko nousta. Kävin antamassa ruokaa ja päästin hänet ulos. Palasin takaisin sänkyyn, en jaksanut vielä pysyä jalkeilla, kun olin lukenut kirjaa yli yhteen joten nukahdin takaisin. 

Herätyskello pirisi viiden aikaan puoliskolle, heräsin siihen uudelleen, en saanut enää nukuttua takaisin. Annoin kuitenkin miehen olla rauhassa ja tehdä aamutoimensa. Lähti kuuden aikaan töihin, nousin vasta silloin ylös. Avasin takaterassille oven, voi mikä upea aamu olikaan. Pikkulinnut vielä sirkuttivat ja aurinko lämmitti jo kauniisti. Söin vähän melonia ja omenan sekä join lasillisen vettä. Mietin että mitä sitä tekisi kun kerrankin näin ajoissa ylhäällä.

Heitin huovan harteille ja menin terassille istumaan, meditoimaan. Aurinko paistoi kasvoille, suljin silmät ja kutsuin enkeleitä mukaan. Vajosin aika syvään, meditatiiviseen tilaan. Oli hiljaista ja rauhallista. En olisi sieltä halunnut tulla takaisin, juttelin mielessäni enkeleiden kanssa ja nautin kesäaamun raikkaudesta. Kello oli melkein seitsemän kun sitten palasin takaisin sisälle. Laitoin kahvin tippumaan, otin aamuvitamiinit ja lääkkeet ja menin vielä sohvalle pitkälleni hetkeksi. Oli mukava olla ihan yksinään, lapset vielä nukkuivat. 
Helmi tuli avonaisesta ovesta sisälle, meni ruokakipolleen ja sen jälkeen viereeni sohvalle pitkälleen. Siinä me yhdessä lepäiltiin hetki. Puoli kahdeksan aikaan naapurin saksanpaimenkoira päästettiin ulos ja se alkoi heti hillittömän haukkumisen. Heillä on aita pihan ympäri joten koira saa juosta vapaana. Vedin terassin oven kiinni, en halunnut nyt antaa minkään häiritä tätä ihanaa rauhaa joka ympärillä oli. Istahdin lepotuoliin ja hoitelin samalla itseäni reikienergialla. No, noustavahan siitä lopulta oli. Kuivaharjaus ja aamusuihkuun, päästin lämmintä vettä pitkin ihoa ja pyysin enkeleitä puhdistamaan kaikki pahat energiat ja viemään veden mukana pois. Oikein virkistävä ja mukava olotila tuli sen jälkeen.

Noudin mukillisen mustaa, höyryävää kahvia keittiöstä ja avasin facen, katsoin mitä kaikkea ystävät olivat päivitelleet ja kommentoinkin johonkin. Siinä vierähti nopeasti yhdeksään ja sitten jo olikin aika alkaa valmistautua päivän hemmotteluhetkeen, ripsihuoltoon, aika oli kymmeneltä. Hiukset olivat suhtkoht ojennuksessa vielä, eilisen kampaajan jäljiltä joten niitä ei paljon tarvinnut kuin kammalla vähän nostella ja laittaa hiuslakkaa. Helppoa! 
Johannan luona ripsienhuollossa meni reilu tunti. Juteltiin hänen uudesta toimitilastaan, joka onkin todella kaunis ja hyvällä maulla sisustettu. Paljon kirkkaita värejä! Hän on itsekin tyytyväinen ja sanoi että tilassa on hyvät energiat ja mukava, väljä olla. Johannan kanssa juttu luistaa, kemiat pelaavat hyvin. Siellä on aina mukava piipahtaa.

Paikka on Ikaalisissa joten poikkesin vielä Lidli kaupassa, hakemassa tuoremehua ja leipää, sekä jauhelihaa päivän ruokaa varten. Oli toivottu uusia perunoita ja jauhelihasoosia, niitähän sitten tehtiin. Pieni perjantai siivous ja illalla saunaan, siinäpä tämä päivä. 

Huomenna saan vanhemman pojankin kotiin. Hän lupasi korjata läppärini, jos se vaan on mahdollista. 

Mukavaa viikonloppua sinulle ja läheisillesi :) Hyvää Yötä :)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)