sunnuntai 3. elokuuta 2014

Toivoa on aina

Päivän aloitin hemmottelemalla itseäni, ensin meditointihetki ulkona ja sitten jalat suolakylpyyn, kuorinta ja rasvaus rentouttavalla voiteella. Olipa kevyt askel sen jälkeen!
Teen näitä samoja hoitoja myös asiakkaille, lisäksi siihen kuuluu jalkojen hieronta rentouttavalla öljyllä, tarvittaessa hellä kantapäiden viilaus, akupisteet käsitellään sekä käsien hieronta ja akupisteet. Kylpyyn saa myös poreet niin halutessaan, jalkahoidon jälkeen laitan myös lakan kaikkiin kynsiin, jos asiakas niin haluaa. Kesto noin 1 tunti ja hinta 35 euroa. NYT kesäjalat kuntoon!
Käytiin lasten kanssa katsomassa puoliskoakin ja oli kyllä mies todella väsynyt, en ole häntä noin hiljaisena nähnyt koskaan aiemmin. Istuttiin hetki päiväsalissa, kun huoneessa on niin pieni tila ja jostain syystä siellä oli erittäin paha haju, en tiedä mistä se tuli, mutta lapset ei pystyneet siellä olemaan. Mies väsyi nopeasti ja halusi takaisin sänkyyn. 

Siinä hänen omahoitajansa tuli samalla huoneeseen ja sanoi että suunnitelmissa olisi, että mies pääsisi kotihoitoon tai sitten terveyskeskukseen tänne kotikuntaan. Toivoisin kovasti että pääsisi tähän kotiin, voin samalla hoidella rakkaudellisella valon energialla. Kaikki riippuu nyt siitä miten ne tulehdusarvot laskevat. Kun ovat tarpeeksi alhaalla ja voi alkaa ottaa suun kautta antibioottia (jota nyt saa suoneen koko ajan), niin olisi toiveita päästä pois sairaalasta, tosin letku ja pussi mukana, niiden poistosta ei ole vielä mitään tietoa. Hoitaja pyysi että opettelisin dreeniletkun huuhtelun suolaliuoksella ja siteen vaihdon haavan päälle, josta letku on laitettu sisällä olevaan märkäpaiseeseen. Hui, ei se nyt kovin vaikeaa ollut, mutta pelkäsin koko ajan että satutan miestäni, tai nyppäsen letkun pois tms. Letku pitää kiinnittää erittäin tukevasti kylkeen kiinni, ettei pääse heilumaan ja näin irtoamaan. Lapset eivät pystyneet katsomaan, menivät siksi aikaa ulos. Pussi johon neste ja veri vuotaa, pitää joka ilta tyhjentää ja nestemäärä mitata, että huomaa koska se alkaa vähenemään. Ne huuhtelunesteet joita sinne ruiskulla laitan, pitää tietenkin vähentää siitä määrästä. Minusta tulee nyt väliaikainen "hoitsu"! Tervetuloa kotiin rakas !
Tuleehan hänelle jälkitarkastuksia, moniakin ja kuvataan vielä moneen kertaan, että märkäpaise on poistunut jne. Hoitaja sanoi että munuaista ja maksaa seurataan tarkastuksilla, samoin selän murtumaa. Huomenna pitäisikin taas ortopedin käydä selkää katsomassa. 

Huh, huh, yksi pieni hetki, silmänräpäys voi muuttaa elämän suunnan ja lopettaa kiireet. En olisi koskaan osannut ajatella alkukesästä että kaikki suunnitelmat miehen loma-ajalle muuttuu näin radikaalisti. Mutta kaikella on tarkoituksensa. Jotakin varmasti tälläkin tapahtumalla. Lasten kanssa ollaan asia puhuttu, nyt ei mennä Heurekaan tällä lomalla, ehkä sitten syyslomalla. Poika kyllä ymmärtää, mutta Ronjan kanssa vähän vaikeuksia, pientä kiukuttelua ollut ilmassa, mutta kaippa hän siitä rauhoittuu. Minä olen niin huono lähtemään ajamaan sinnepäin, kun en millään menisi Tampereen keskustaankaan :) 

Iloisena menen nukkumaan ja odotan huomiselta hyviä uutisia. Rukoukseni lähetän tuonne yläkertaan, että kaikki menee hyvin ja saadaan iskä kotiin, eikä tarvitsisi kulkea enää terveyskeskuksen kautta. Hyvää Yötä, huomiseen :) 

                                              Maalaus: Mervi Bergström

2 kommenttia:

  1. Toivotaan pikaista paranemista miehellesi-:)
    Itsellä ollut joskus nuo dreenit ja minuakin pelotti että ne jotenkin "katkeaa" vaikka sitä vaaraa ei tietenkään ole .
    Aika pitkä sairaalareissu hänelle tulikin , tosiaan hetkessä kaikki voi muuttua , kyllä tällä joku tarkoitus oli , minäkin uskon niin .

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Onneksi ne sitten otettiinkin pois ennen kotiintuloa..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)