keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hetkiä elämästä

Hei taas lukijani!

Kävin eilen poliisilaitoksella tekemässä rikosilmoituksen, eipä ole ennen sellaistakaan tullut tehtyä. Olen saanut seksuaalisesti virittyneitä häirintä tekstareita työpuhelimeeni, nyt yhteensä viisi kappaletta. Ensimmäiset kaksi tulivat joskus elokuussa, vastasin niihin että "Tuli viestit varmaan väärälle henkilölle. Tarkistatko numeron ja poista minun omani tiedostoistasi, kiitos"  No, sitten ei vähään aikaan tullut mitään ja poistin nämä inhottavat viestit. Nyt sitten noin viikko sitten tuli taas viesti samasta numerosta ja samantyyppinen kuin nämä edellisetkin. Ensin yksi ja sitten kun en vastannut tuli toinen jossa kysyttiin miksi en vastaa. Vastasin taas, nyt hieman äkäisemmin "Miksi nämä tulevat edelleen puhelimeeni, poista heti numeroni tai soitan poliisille!"  Kyselin numeron avulla kenen puhelin olisi kyseessä, mutta tietenkin prepaid, joten ei saanut selvitettyä. Joku Jukka kuitenkin, hän oli yhteen viestiin kirjoittanut etunimensä. Siitä viikon kuluttua eli toissapäivänä tuli sitten viesti oikein kuvan kanssa, miehen sukupuolielimen kuva! Yök!! Se oli viimeinen pisara minulle. En vastannut enää mitään, vaan menin suoraan poliisin puheille. Näytin hänelle siis kolme viestiä, jotka olivat minulla vielä tallessa. Hän otti tiedot ylös ja saamani kuvan heidän tiedostoihinsa myös. Poliisi googletti heti numeron josta viestit tulivat, ja sanoi että tämä numero löytyi joltain keskustelupalstalta, jossa keskustelija kertoi että oli saanut häirintäviestejä tästä numerosta. Jätin sitten asian poliisien hoidettavaksi, jospa viestittely saataisiin loppumaan. Ei kiva juttu.

Mukavampiin aiheisiin!
Ihana asia, olen saanut nyt -5.5 kg tiputettua Cambridge valmennuksen avulla. Viisi viikkoa on sitä nyt kestänyt. Eilen oli viikottainen punnitus, jossa oli taas viikossa tippunut -1.4kg.
Olen niin ylpeä itsestäni! Opeteltiin kuminauha jumppaa ja sitä tänään sitten heti jatkoin, jumppa ja venyttely sekä pieni kävelylenkki aamulla ennen seitsemää, tuli paljon energiaa päivään. Vaihtelin kesäkukat callunoihin ja laittelin kynttilälyhtyjä ulos. Iltapäivän sitten hoitelin asiakkaita. Kohta on lomaa tiedossa ja pieni matkakin. Sinne vaan mukaan patukoita ja pirtelöitä, ne on helppo pakata matkalaukkuun. En aio lipsua lomallakaan, nyt niin hyvä tsemppi menossa. 
Helmi-herra, rakkaamme! Yhtenä sateisena aamuna meni sohvalle ja laittoi oikein päänkin tyynylle. Ulkoilun ja aamiaisen jälkeen alkoi väsyttää..
Tulehan kokeilemaan uutta suklaahoitoa tai jotain muuta rentouttavaa. Lämpöä, hemmottelua ja rentoutumista, niitä kaikkia saat kun tulet hoidettavaksi!
Klikkaa heti kotisivulleni ja tutustu hoitoihin Elinan Energiahoidot

Enkeleitä päivääsi
Elina




sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hyvä päivä

Sunnuntai iltaa rakkaat lukijani

Tänään oli jo heti aamusta todella hyvä päivä. Mukava herätä kun auringon säteet kutitteli nenää, siis toisin sanoen vähän myöhemmin herätys kuin muina aamuina. Ja mukavaakin oli tiedossa, lähtö Viisas Elämä messuille Tampere taloon. Sain ystävältä kaksi vapaalippua, koska hän ei pystynyt itse niitä käyttämään töiden takia. Lähdin sitten toisen ystävän, Tiian kanssa viettämään päivää hyvinvointituotteiden yms. pariin. Ihan parasta seuraa siis. Olikin pitkä aika kun oltiin nähty siten että oikein voitiin jutella ja nythän sitten asiaa riitti. 

Näytteilleasettajia olikin yllättävän paljon. Nämä messut olivat viime vuonna ensimmäistä kertaa, silloin en päässyt joten en tiennyt oikein mitä odottaa. Ostoksiakin olisi voinut tehdä vaikka kuinka, kaikkea ihanaa oli tarjolla, mutta onneksi tuo rahapuoli on ei aina salli ihan kaiken hankkimista. Suurella osalla näytteilleasettajista on kuitenkin myös verkkokauppa, joten sieltä sitten ostoksia omien varojen mukaan. Kivien ja kristallien myyntipisteet olivat upeita! Muutaman uuden kiven ostinkin kokoelmaan, hoitoja varten. Sekä yhden meditaatio cd:n jossa soivilla kulhoilla soitettua musiikkia. Kirjojakin oli joka lähtöön. Ihana löytö oli "Puhdas Keho", hinta vain 10 euroa. Messukierroksen lopuksi menimme vielä 45min. meditaatioon, joka oli tasatunnein. Ja sitten kotiin, uusia vinkkejä repussa.
Nyt on noussut tarve saada myös keho puhdistettua kaikista kuonista joita tullut lääkkeiden ja roskaruoan myötä suolistoon. Etsin ensin netistä jotain puhdistuskuuria joka sopisi Cambridgen kanssa yhteen, mutta en löytänyt, vain paastoja. Tuohon kirjaan en nyt vielä syvemmin tutustunut, mutta nopealla silmäyksellä katsottuna siellä oli monta eri ohjetta puhdistukseen, esim. hedelmäsoseet, raakaravinto jne. Pitää valmentajalta vielä kysyä mikä näistä sopisi tämän valmennuksen kanssa yhteen parhaiten. Päivän aluksi ennen aamiaista olen alkanut juoda pienen puhdistusjuoman: 1 rkl juuri puristettua sitruunamehua, 3 rkl hunajaa ja 2 rkl vettä. Sen lisäksi minulla on Frantsilan Detox-tipat jotka ovat myös väsymykseen auttavia. Vatsa toimii oikein hyvin ja puhdistus on jo alkanut. Ihanaa!

Ai niin, suklaahoito! Nyt sitten kävin sen kurssin Turun lähellä Vahdossa ja olin heti ihan myyty! Upea hoito tehdä ja saada. Kumpikin tuli kokeiltua kurssilla. Hoito on nyt valikoimassani, tule ihmeessä testaamaan, takaan ettet pety! Upea tapa nauttia suklaasta,ja niin rentouttava, auttaa stressin hoidossa ja se huumaava tuoksu joka leijailee ilmassa hoidon ajan, se nostaa onnellisuushormoonit pilviin. Tuoksu säilyy iholla pitkään, vielä hoidon jälkeenkin. Löydät enemmän tietoa ja hinnat kotisivuni välilehdeltä Luonnonmukaiset hyvinvointihoidot. Käyhän tutustumassa ja tilaa oma aikasi.

Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

Enkeleitä päivääsi
Elina 

lauantai 5. syyskuuta 2015

Syksy

Syyskuu kovaa vauhtia menossa eteenpäin. Nyt sen jo alkaa huomaamaan ilmoistakin, yöt ovat kosteita ja viileitä, eikä nuo päivätkään niin lämpöisiä enää ole. Kynttilät ovat syttyneet meidän taloon, ulos lyhtyihin ja sisällä palaa joka huoneessa. Syksy on vuodenaika jossa todella viihdyn. Tykkään pimenevistä illoista, sateen ropinasta, takkatulen ääressä lämmittelemisestä, tulen räiskeestä, hyvä kirja ja viltti päällä, värikkääksi muuttuva maisema, kuulaista ja usvaisista aamuista, kynttilän valosta...
Mukava viikonloppu edessä, pidän pari päivää vapaata. Yleensä olen lauantait töissä, mutta nyt maanantaina on kurssipäivä, joten huilin tänään. Lähden Turun seudulle kurssille, suklaavartalohoito on tällä kertaa kyseessä. Mmmm..lämmintä suklaata koko vartalolle ja kasvoille, mikä sen ihanampi rentoutumismuoto. Hoito siis rentouttaa, sopii hyvin esim. stressin hoitoon. Hoitaa myös ihoa, kaakaohan sisältää runsaasti antioksidantteja jotka vaikuttavat ihoon positiivisesti. Suklaa sinänsä jo rauhoittaa, joten on oikein ihana kokonaisvaltaisesti rentouttava ja hoitava, lisää onnellisuushormooneja. Innoissani taas odotan sinne menoa. Toivottavasti tehdään hoidot pareittain, jotta saan itsekin kokeilla sen. Nythän en syö suklaata tai muutakaan makeaa, kun olen Cambridge valmennuksessa. Kolmas viikko menossa ja muutama kilo jo tippunut matkalle. Jeeeee! Hyvin on päässyt makeanhimosta Cambridgen suklaapirtelön avulla ja tummilla viinirypäleillä. 
Jos sinua kiinnostaa Rajajooga-meditaation oppiminen, meillä on Sateenkaareen tulossa kaksi kurssia, joista ensimmäinen kaksiosainen kyllä jo täynnä, mutta jälkimmäiseen mahtuu vielä muutama. Tämä jälkimmäinen on kahtena sunnuntaina, eli 1. ja 2. osa, 11.10 ja 25.10, klo 13-18. Kurssi on ilmainen! Jos haluat mukaan, käy katsomassa facebookissa "tapahtumasivustoa", ja jos kiinnostuit, ilmoittaudu minulle 046 6620317. Tai jos et näe facebook sivustoa, soittele niin kerron lisää. 

Hoitojakin saa varailla, kotisivultani "Elinan Energiahoidot", löytyvät kaikki hoidot sekä hinnat. Nyt on tarjouksessa 20.9 asti "Enkelihoito", skypessä tai lähihoitona. Normaalisti 40e, nyt vain 30e. :)

Jos haluat koota ystävistäsi ryhmän kasaan, tulen mielelläni ohjaamaan teille Enkeliterapiaa, tai voitte tulla yhdessä Sateenkaareen. Tästäkin löytyy tietoa kotisivultani: "Enkeliterapia ryhmille" :)

Oikein rauhallista viikonloppua ja enkeleitä päivääsi!

Rakkaudella 
Elina