torstai 5. marraskuuta 2015

Tapaamisia

Hupsista, kuukausi vierähtänyt nopsaan!

Kaikenlaista kivaa toimintaa on ollut tässä välillä - lokakuussa lastenlasten synttäreitä, Ronja täytti 11 vee ja Wille 7, ovat siis oikeat sisarukset. Sukulaisjuhlat vietettiin meillä, tyttäreni Miia toimi taas leipurina. Sunnuntaina oli sitten Ronjan kaverisynttäreiden vuoro, silloin meidät käskettiin pois jaloista. Pääsee kyllä helpommalla itse kun antaa tytön järkkäillä itsekseen kavereiden kanssa. Kovasti kaverit kiittelivät, että oli mukavat synttärit!
Ronja ja Wille <3 
Viime lauantaina olin tutustumassa Amman tilaisuuteen Vantaalla, Energia Areenalla. Oli kyllä aika upea tapahtuma. Todella paljon ihmisiä, Amma halasi kaikki ja vielä kahtena päivänä. Intialainen musiikki soi, yhteismeditaatioita tuhansien ihmisien kanssa joukolla, intialaista ruokaa, vapaaehtoisia työntekijöitä juoksi sinne tänne, huolehtien kaikesta jne. Ihan oli valtaisa kokemus! Suosittelen menemään kun Amma taas kahden vuoden kuluttua Suomeen tulee.

Siellä ei olisi saanut kuvata, mutta serkkuni otti yhden salakuvan. Hyi meitä :)
Tuolla kaukana lavalla on halaussessio menossa. Koko ajan pitkät jonot ihmisiä odottamassa! Ylätasanteella minne katseeni näyttää, on ruokailupisteet, sielläkin jonotettiin, koska ihmisiä oli niin paljon. 
Meditaatiokurssi on pyörinyt lokakuun ajan Sateenkaaressa ja nyt marraskuussa on vielä jatkokurssi, ensimmäinen kerta oli jo ja toinen sitten loppukuusta.

Tämän kurssin innoittamana päätin järkätä bussimatkan Helsinkiin meditaatiokeskukseen. Reissu  on la 9.1.16, reitti Hämeenkyrö - Hki - Hämeenkyrö, matkalta saa hypätä kyytiin. Hinta määräytyy sen mukaan montako lähtee. Noin 13-25e/henk. on hintahaarukka. Vähän vaihtelee sen mukaan tuleeko bussi täyteen vaiko ei. Otan ennakkoilmoittautumisia tämän viikon aikana, eli 8.11 mennessä, jotta tiedän hiukan suuntaa minkä kokoisen bussin tarvitsemme. Sitovat ilmoittautumiset sitten 30.11 mennessä ja maksu siitä parin viikon kuluttua. Meille järjestetään meditaatiokeskuksessa ohjelmaa sekä kasvisruokailu ja kaikki on ilmaista, eli matkan hinnaksi tulee tuo bussimatkan osuus! Jos sinä kiinnostuit asiasta niin käyppä katsomassa tapahtumasivusto facessa, klikkaa Bussimatka Helsinkiin, meditaatiokeskukseen ja ilmoita minulle sähköpostitse os. elina@elinanenergiahoidot.fi tai tekstarilla p. 046 662 0317, että haluat mukaan. Oma nimi ja paikkakunta mistä tulisit! Kun saan kaikki sitovat ilmoittautumiset tietooni, lähetän ilmoittautuneille aikataulun ja lopullisen hintatiedon. Lähde kanssamme meditoimaan !! 

Hurjan paljon kaikkea kivaa ollut ja on tiedossakin! Elämä on :) 

Enkeleitä päivääsi
Elina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)