lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulun aika

Taas on vierähtänyt tovi viime postauksesta. Joulukuu on lopuillaan ja kaunista talvea odotellaan. Onkos teilläpäin ollut jo lunta? Hämeenkyrössä oli tasan yhden päivän ajan ja pitihän siitä nopeasti saada kuva. Tulikin aika hieno otos sinisestä hetkestä. Vai mitä?
Joulunaika on aika kiireistä, vaikka ei mitään stressiä siitä otakaan. Paljon tilattiin hoitoja ja tulkintoja jotka haluttiin ennen Joulun pyhiä ja tietty omat siivoukset, joulukoristeet kotiin jne. Itse en koskaan tee laatikoita, tilasin ne tänäkin vuonna aivan ihanalta tekijältä ja kyllä ne maistuivat. Kinkku tarvitsee olla miehille, sen saa onneksi puolisko aina töistä joululahjaksi, mutta itse sitten paistetaan. Paljon laitan erilaisia kalaruokia ja ihan omia herkkuja on livekala ja graavi lohi sekä niiden kanssa bataatti laatikko. Namskis!

Ronjan kanssa leivottiin piparkakkuja ja torttuja! 
Pikkasen herkuttelinkin pyhien aikaan, mutta sauvalenkille oli ihan pakko jo päästä joulupäivänä ja taas tänäänkin kävin, kova vastatuuli oli hyvä vastus, tuli kunnolla hiki. Tuntui jo että ahdistaa ne kaikki ruoat, vaikka en itseäni ähkyksi syönytkään. Paino on pudonnut elokuusta nyt 12kg, tässä ihan virallinen Cambridge otos , "jälkeen".
Sivuilla pääset tutustumaan paremmin tarinaani ja otoksiin "ennen" ja "jälkeen", laitan linkin tähän: Cambridge, valmentaja Satu Pispa. Näytän "ennen" kuvassa todella pyöreältä..mutta nyt sen jo kestää ;) Valmentajani Satu kysyi että olisinko valmis kirjoittamaan oman tarinani tästä prosessista ja siinä yhteydessä pitää sitten olla tietysti ne kuvatkin. Ensin mietin uskallank..mutta Satu vakuutti että tottakai uskallat, jos kerran on näin ison muutoksen on saanut aikaan, miksi sitä ei sitten olisi ylpeä itsestään. No, nyt se tarina on siellä.
Kävinpä Lauri Tähkän konsertissakin, Hämeenkyrön kirkossa 18.12. Ja oli siellä ihan muutama muukin, iso kirkko aivan täynnä. Mutta Lauri veti kyllä todella upean joulukonsertin, ei varmaan harmittanut ketään, oli istumapaikka sitten missä tahansa kohtaa. Minä sentään pääsin jo seitsemänteen riviin, edestäpäin laskien. Ovet avattiin tasan kuudelta, konsertti alkoi seitsemältä. Minä ajattelin että menen kuuden aikaan, niin pääsen hyville paikoille. Sielläpä olikin jo aikamoinen jono odottamassa. Tällaisia on harvoin Hämeenkyrössä. Pois lähtiessä Lauri meni kirkon pääoville, jossa myytiin hänen joulu cd.tään. Ostinpa minäkin sen, sain nimmarit ja vielä pääsin samaan kuvaankin hänen kanssaan. Oikein koskaan en ole tykännyt hänen biiseistään aiemmin, vaikka miehessä ei olekaan mitään vikaa, komea kuin mikä :)
Jouluaatto vietettiin vanhimman tyttären perheen luona, koko sakki taas koolla. Hänellä on synttärit aattona, joten saadaan myös synttärikaffeet siinä samalla. 37 vuotta tuli aikaa siitä kun olin joulun synnärillä. Tulin äidiksi 19 vuotiaana nuorena naisena. Uudeksi vuodeksi pääsin vauvan kanssa kotiin..aika se vaan kuluu niin nopsaan..

Joulupäivä ja tapaninpäivä lepäiltiin kotona. Takkaakin hiukan lämmiteltiin ja kynttilöitä polteltu aamusta alkaen. Kuusikaan ei vielä kovasti varista neulasiaan, laitettiin se jo viime sunnuntaina koristeisiin. Helmi-herra ei välitä kuusesta lainkaan. Jotkut sanovat että kissat hyppivät kuuseen tai metsästävät koristeita, meillä hän kävi hiukan haistamassa kun tuotiin kuusipuu sisälle, ei sen kummempaa. 

Vielä on lomaa koululaisilla jäljellä, vaikka arki meillä muilla jo alkaakin maanantaina. Ronja on alakoulusta lomalla 19.12 - 7.1 ja teinipoika ammattikoulusta 14.12 - 11.1., joten saavat huilailla rauhassa.

Oikein ihanaa tämän vuoden loppua jokaiselle lukijalleni! Toivottelee myös Ronja ja Helmi-herra.

Enkeleitä päivääsi
Elina 


1 kommentti:

  1. Vasta löysin tämän blogin. Koulutyön yhteydessä. Minä pidän kaikkeim eniten noista ihanista runoista, tai "sanonnoista", jotka ovat kirjoitettuina kuviin. Ovatko kaikki runot omia tuotoksiasi? Voisitko julkaista erillisen postauksen pelkästään noista kuvista ja laittaisit niitä paaalljonn? :)

    Mun blogi→ mustaa-rakkautta.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)