sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ruusuvedestä Valonlähteeksi

Rakkaat lukijat

Muutto Ikaalisiin on tehty ja hoitojakin on ollut todella mukavasti. Syyskuun 4. päivä avasin, eli kuukauden verran nyt uudessa tilassa olen työskennellyt. Ruusuvesi on nyt muuttunut Valonlähteeksi.
Aluksi mielessä kyllä kävi että miten ne asiakkaat sinne Ikaalisiin tulevat ja paikan löytävät, mutta ainakin tähän asti on töitä ollut juuri sen verran kuin jaksan ja pystyn tekemäänkin. Uusiakin asiakkaita on tullut ja ovat tykänneet hoidoistani sekä tavastani työskennellä. Hoitajan suhde asiakkaaseen on tärkeä, miten kemiat pelaavat ja onko hoito sellainen jota asiakas odottikin. Jokaisella hoitajalla on oma "kädenjälki" ja se onkin tärkeää jotta asiakas voi valita sieltä joukosta omansa.

Itse tykkään tehdä hiljaisia hoitoja ja antaa asiakkaan rentoutua. Toki jos asiakas haluaa keskustella, siihenkään ei ole mitään estettä. Suurin osa kuitenkin tykkää hiljaisista hoidoista, joiden aikana vain rauhallinen meditaatiomusiikki soi ja hän itse voi vaipua syvään rentoutuneeseen tilaan. Monet sanovat että ajatuksetkin poistuvat ja tulee paljon rauhallisempi olotila pitkäksi aikaa hoidon jälkeenkin. 

Henkiset hoidot teen aina hiljaisesti, koska siten pystyn itse keskittymään paremmin ja kanavoimaan energioita. Jotkut hoitajat pystyvät puhumaan hoidon ajan, mutta tämä on minun tapani. Siksi en esim. vastaa hoitojen aikana puhelimeen.

Hoitotila on nyt sen verran pienempi, että valitettavasti en enää siellä pysty ohjaamaan ryhmille iltoja, mutta asiakkaan kotona tai muussa hänen varaamassaan tilassa onnistuu edelleen. Olen myös etsinyt mukavaa tilaa jota voin vuokrata tarvittaessa ja ohjata esim. meditaatioiltoja, meditaatiokoulutuksia tms. Mielessä on myös meedio-illan järjestäminen jota olen jo vähän järkkäillytkin, siitä enemmän tietoa facebookissa kun kaikki on valmista.

Uusia hoitojakin tullut/tulossa valikoimaani. Eli nyt voi jo varata aikoja lämpöiseen yrttinyyttihierontaan. Ihanan rentouttava, hemmotteleva, hoitava hoito. Yrttejä sisältävät kangasnyytit lämmitetään öljyssä. Ensin tehdään hierontaa käsillä ja sen jälkeen nyyteillä jotka erittävät koko keholle hoitavia aineita. Voit valita neljästä eri vaihtoehdosta: koko kehon hieronta, yläkropan hieronta, hieronta selälle tai kasvojen ja dekolteen hoito. Kaikkiin kuuluu myös päähieronta! Klikkaa tästä ja lue lisää: Luontaishoidot
Toinen on Horstmann kehoterapia. Olen menossa aluksi peruskurssille ja sen jälkeen jatkan vuoden koulutukseen jonka jälkeen voin valmistua diplomiterapeutiksi. Se on upea hoitomuoto jolla voidaan avata kehon solumuistiin jääneitä tukkeumia, vanhoja traumoja tai negatiivisia kokemuksia. Ne aiheuttavat tukkeumia lähinnä lantion alueella, hartioissa ja jaloissa. Näistä energiatukkeumista voi tulla kasvualusta erilaisille sairauksille ja kiputiloille. Jo yhdellä Horstmann hoitokerralla voidaan saavuttaa vaikuttavia tuloksia. 
Tekniikalla voidaan hoitaa esim: selkävaivoja, hartia- ja niskavaivoja, iskiasta, migreeniä, urheiluvammoja, stressiä, masentuneisuutta jne. Hoito tehdään hoitovuoteella ja asiakas on omissa vaatteissaan. Teen läsnäolo-opetusten välillä harjoitushoitoja. Ilmoittelen näistäkin facebookissa kun tulevat ajankohtaiseksi. 

Kuvia uudesta hoitotilastani on Valonlähteen kotisivulla, tässä linkki: Valokuvia

Valonlähteen tulevia kursseja ja koulutuksia:

Henkinen Matka - verkkokurssi 
- alkaa 13.11.17
- kesto 7 viikkoa
- hinta 75€
klikkaa ja lue lisää: Henkiset kurssit


EEH-Enkelihoitaja
- alkaa 5.2.2018
- kesto yht. 12 viikkoa
- hinta 450€
klikkaa ja lue lisää: EEH-Enkelihoitaja


Valonlähteen tulevat retriitit keväälle -18:

Enkeliretriitti
- 20.-22.4.2018
- hinta 280€ (täysihoito)

Hiljaisuuden Meditaatioretriitti
- 18.-20.5.2018
- hinta 280€ (täysihoito)

klikkaa sivuille ja lue lisää: Enkeliretriitti   Hiljaisuuden Meditaatioretriitti


Kiitos kun käväisit lukemassa!



Enkeleitä päivääsi

Elina




torstai 24. elokuuta 2017

Iloisia hetkiä

Hei ystäväiset


Uutta kohti! Hoitolan muutto kohtsilleen käsillä. Muutan siis Kyröskoskelta Ikaalisiin.
Tiedän että ylemmillä voimilla oli sormensa pelissä tässäkin asiassa. Olin pohtinut muuttoa jo aiemmin, Kyröskosken tila oli minulle aivan turhan suuri, mutta se jäi silloin kun etutilassa ollut kehystysliike lopetti. Sitten kun lomani jälkeen heinäkuun alussa liiketilan kohdalla tuli hyvin sekavia asioita koska se oli myyty uudelle omistajalle, päätin että nyt on aika lähteä. Kaikkia niitä asioita en ala tässä setvimään etten saa mitään syyteryöppyä niskaani, mutta ympärillä olevat energiat muuttuivat niiiin huonoiksi etten olisi kohta enää pystynyt tekemään siellä töitä. Näin minua tönäistiin kohti uutta.

Olin miettinyt muutaman päivän mitä tekisin, mistä uusi tila. Nämä mietteet mielessä otin taas yhtenä iltana meditoidessani yhteyttä taivaallisiin auttajiini. Lähetin heille rukouksen jossa pyysin heitä auttamaan tässä asiassa. Pohdiskelujen lomassa menin kampaajalle seuraavana päivänä ja sieltä kuulin että samassa talossa on vapaana liiketila josta hoitaja jäänyt eläkkeelle. Voitteko uskoa! Näin sitä apua tulee. Soitin tyhjän liiketilan ikkunassa olevaan numeroon ja asiat alkoivat järjestyä. Tila tuntui heti omalta, todella kauniilta ja energiat ihanilta! Teimme vuokrasopparin ja nyt olen sitten muuttamassa siihen. 
Ensi viikon on hoitola Valonlähde kokonaan kiinni, jotta pystyn muuttamaan rauhassa. Avaan uudessa osoitteessa, Vanha Tampereentie 14, maanantaina 4.9.17. Olen paikalla klo 10-18, silloin voi käydä kyselemässä hoidoista ja/tai varata aikoja tai vaan tulla tutustumaan muuten. 

Kaikella on aina tarkoitus, vielä en tiedä mikä tarkoitus tällä kaikella on, mutta omasta iloisesta ja onnellisesta olotilastani päätellen, uskoisin että oikein hyvää tarkoittava. 

Nyt sitten kaikki joukolla varaamaan aikoja hoitoihin! Muuttotarjouksena voit tulla kokeilemaan yhden valitsemasi hoidon -50% alennuksella!! Tarjous on voimassa 21.8-9.9.17, tänä aikana kun soittelet oman aikasi, saat minkä tahansa yhden hoidon puoleen hintaan. Esimerkiksi kuumakivihoito-yläkropalle, on nyt vain 15€ (norm. 30€)- kesto 1h.

Käyhän vilkaisemassa hoitovalikoimaa Valonlähteen kotisivulla: Klikkaa tästä  


MUISTATHAN HILJAISUUDEN MEDITAATIO RETRIITIN 6.-8.10.17.
ILMOITTAUTUMINEN MENOSSA! ILMOITTAUDU ENNEN 3.9.17!
TULE KANSSAMME HILJENTYMÄÄN JÄMIJÄRVEN UPEISIIN JÄRVIMAISEMIIN
KÄY SIVUSTOLLA JA ILMOITTAUDU: Klikkaa tästä


ENKELIKANAVOIJA KOULUTUKSEENKIN LÖYTYY VIELÄ PAIKKOJA!
KÄY TUTUSTUMASSA KOULUTUKSEEN JA ILMOITTAUDU VIIM. 28.8.17. Klikkaa tästä


Oikein ihanaa loppuviikkoa!


Enkeleitä päivääsi
Elina 



torstai 17. elokuuta 2017

Hiljaisuuden Meditaatioretriitti

Valonlähteen ensimmäinen retriitti oli elokuussa, 4.-6.8. teemalla Hiljaisuuden Meditaatioretriitti. Omassa elämässäni meditointi ja hiljentyminen ovat tärkeitä elementtejä joten päätin että lähden ohjaamaan tällaista, kertomaan meditoinnista, sen hyödyistä ja yhdessä hiljentymään. Lähdin siitä että myös "aloittelijat" voivat osallistua ja joka meditaatiohetkessä ohjasin erilaisen meditaation. Ihan alkeista lähdettiin, eli hengittämisestä, siitä miten istutaan tai maataan, jotta energiat pääsevät kulkemaan vapaasti.

Hiljaisuus tähän lisäksi on voimaannuttava kokemus. Ilman kännykkää, läppäriä, tablettia, osalle sekin oli jo ensin ahdistavaa, irrottautua sosiaalisesta elämästä yhdeksi illaksi ja kahdeksi päiväksi. Saunominen, ruokailut jne toteutettiin myös hiljaisuudessa, vain meditaatiomusiikin soidessa. 
Mutta kun retriitti oli ohi kaikki kiittelivät siitä miten ihanaa oli ollut olla hiljaisuudessa, tutustua itseensä, pysähtyä hetkeksi irti arjesta. Sekä siinä välissä opetella rentoutumaan, hiljentymään, meditoimaan tai jo aiemmin meditointia harrastaneet saivat uusia tapoja siihen. Luulen että jokainen löysi oman tapansa. Yksinäänkin meditointi on upeaa, mutta ryhmässä energiat vielä voimistuvat, se on voimaannuttava, kaunis kokemus joka pitäisi jokaisen edes kerran elämässään kokea! Sanoin kuvaaminen on vaikeaa.

Kävelymeditaatiossa kävimme kauniissa voimapaikassa, lähteellä joka on pyhä paikka.
Hiukan jännitti miten osallistujat ottavat retriitin vastaan, mutta kun luimme risuja ja ruusuja joita saimme Birgitan kanssa (Birgitta kokkina), olimme ihan yllättyneitä että ne olivat niiiiin positiivisia ja kauniita, vinkkejä uudistuksiin saimme myös, jokainen palaute otettiin avoimin mielin vastaan ja aiotaan muutella muutama asia jotta retriitti olisi vieläkin parempi. 

Omaa aikaa jää myös osallistujille runsaasti, jolloin voi lukea tms. Yksi osallistujista piirteli ja saimmekin kaikki häneltä kauniit sulkapiirrokset, jokaiselle oma väri.  
Paikka oli vielä kirsikka kakun päälle, eli rauhallinen ja upeat järvimaisemat. Saunominen toimitettiin myös hiljaisesti, kävimme uimassa, oli myös mahdollisuus soudella, meloa, suppailla tai kävellä ulkoilureittejä pitkin. Istuskella metsässä ja halailla puita. Vaikka olikin sateinen viikonloppu, sää suosi kuitenkin välillä ja pystyimme meditoimaan järven rannalla. 
Retriitin aikana kanavoin osallistujille enkelihoitoa, niille jotka sen itselleen halusivat varata. Siitäkin sain hyvää palautetta, ja olen onnellinen muutenkin että kaikki onnistui niin hienosti. Kaikki osallistujat lähtivät kotiin iloisin mielin ja voimaantuneena!
Seuraava Hiljaisuuden Meditaatioretriitti on lokakuussa, 6.-8.10.17. Aloitamme perjantaina klo 17, ja lopetamme sunnuntaina klo 15. Retriitissä on täysihoito, eli mukaan vain omat henkilökohtaiset välineet. Tule sinäkin mukaan, ilmoittaudu heti, viimeistään 3.9.17, sillä mukaan mahtuu vain 10 henkilöä!! 

Tässä linkki Valonlähteen kotisivulle, josta voit lukea lisää ja myös ilmoittautua: RETRIITIT

Kevääksi pyydettiin Enkeliretriittiä, se on nyt pohdinnassa! Ehkäpä...sekä jatkoretriittiä meditoinnille.



Enkeleitä päivääsi


Rakkaudella
Elina


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Juhlan aika

Hei ystäväiset!

Viimeksi vappuna tänne kirjoittelin. Nyt on tässä ollut juhlia välissä; äitienpäivä, omat synttärit (58, apuva, apuva!), eilen pojan valmistujaiset ja samalla juhlistettiin Ronjankin erinomaista alakoulun päätöstä, 9.2 keskiarvo! Poika siis valmistui ammattikoulusta automaatioasentajaksi keskiviikkona, kiitettävin numeroin hänkin. Torstaina kävi pääsykokeissa TAMKiin ja tosiaan eilen sitten juhlistettiin nuoria perheen ja ystävien kesken. 

Olen todella ylpeä lapsista ja lapsenlapsista, muutkin mummin murut ovat saaneet hienoja todistuksia ja yksi sai stipendinkin. Mutta nyt alkoi kaikilla loma, saavat levätä, nukkua aamulla pitkään ja olla kavereiden kanssa. On sitä odotettukin!
Onneksi sääkin suosi eilisiä juhlijoita. Tänäänkin ollut aivan upea ilma! Itse olen kirjoitellut kurssien ja koulutusten materiaaleja sekä nyt vielä tätä blogiakin omalla terassilla. Siihen paistaa melkein koko päivän aurinko, noin klo 11 -> siihen asti kun aurinko laskee. Nyt alkaa olla jo vähän viileämpi. 

Oikeastaan en muuta ole tehnytkään. Olen viikon verran puunannut ja putsannut juhlia varten, joten tänään otettu levon kannalta. Kirjoittelua en koe sillä tavalla työksi, se on enemmänkin rentouttavaa. Kun laitan sormet näppäimille, ajatus alkaa kirmata, mutta sormet vielä nopeammin :)  
Hiukan ikäviä uutisia sain pari viikkoa sitten maanantaina. Käsissä nivelrikkoa ainakin kyynärpäihin asti. Kävin lääkärissä kun käsiä on särkenyt, ensin otettiin verikoe josta katsottiin reuma-arvot ja samantien kaikki muutkin mahdolliset. Siinä oli kaikki hyvin. Sitten kävin röntgenissä ja siellä se sitten näkyi, sekä kummassakin ranteessa tulehdus. Sain tuet sekä päiväksi että yöksi kumpaankin käteen, sekä kipulääkettä jota en todellakaan ole ottanut, ehkä sitten pahimmassa hädässä, mutta lääkkeitä en halua käyttää missään tapauksessa vain sen takia että saisin kivun pois. Polviakin särkee, lääkäri vain totesi että on varmaan sinnekkin levinnyt. Ostin sitten kaikenlaisia luontaistuotteita. Omegaa olen käyttänyt jo vuosikausia, sitä lisäsin nyt neljään/päivä, ostin MSM-jauhetta sekä voidetta. Näitä kokeilen nyt ensin ja katson auttaako yhtään, jos ei niin sitten yritetään jotain muuta. 

Töitä teen silti, hiukan vaan vähensin hierontoja hetkeksi, niin saan ranteiden tulehdukset paranemaan. Kyllä tämä tästä, minulla on ylhäällä niin upeita auttajia, että tiedän ettei tarvitse töitä kokonaan lopettaa. Rakastan työtäni ja jokaista ihanaa asiakasta! Henkiset hoidot, kurssit ja koulutukset ovat aina olleet lähellä sydäntä, joten niitä jatkan ainakin, tuli mitä tahansa. 
Tyttäreni Mira aloitti myös yrittäjäksi, avasi oman tatuointistudion Nokialle, Tattoo Point, löytyy ainakin facebookista. On opiskellut insinööriksi, mutta sydän veti tälle alalle kokeilemaan. Unelmat pitää toteuttaa, näin sanoin hänelle kun hän kyseli mitä olen mieltä asiasta. Jos olisin itsekin joskus nuorena saanut toteuttaa omia unelmiani, en tiedä missä olisin, mutta vaikeimman kautta päässyt nyt unelmien ammattiin. Näin se on minun kohdallani tarkoitettu, ja olen siitä onnellinen. Jos olet miettinyt tatuoinnin ottamista, otahan rohkeasti yhteys Miraan! 

Lopuksi vielä kerron että käyhän katsomassa kurssi- ja koulutustarjonta Hoitola Valonlähteen sivustolla. Elokuun retriitti on nyt täynnä, mutta jos syyskuulle tulee vielä halukkaita, voin järkätä toisen silloin. Klikkaa linkistä Hoitola Valonlähde.

Ihanaa kesän alkua ja enkeleiden siunausta sinulle!


Terkuin
Elina 



lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevättä kohti

Hei rakkaat lukijat!

Tulipa sellainen sää tälle vappuaatonaatolle, ettei juurikaan viitsi ulos laittaa nenäänsä ellei ole ihan pakko. Lunta sataa ja maassakin on jo melkein 10cm. Mutta, jos säätiedotuksiin on uskomista, maanantaina pitäisi olla jo +9 astetta ja lumet tipotiessään. Toivottavasti alkaa lämpiämään ja sinivuokot kukkimaan. Yleensä äitienpäivän aikoihin on ollut jo valkovuokkojakin. 
Sitä odotellessa voi vaikka syventyä taas postaukseen, jaa no "taas" ei ihan pidä paikkaansa, kun edellisestä on jo yli kaksi kuukautta. Illat, ne vaan menee niin nopeasti. Päivät olen ollut nyt aikas tiiviisti hoitolassa, iltaisin tehnyt kanavointeja ja uudet suunnitelmat sekä koulutukset ja kurssit vievät oman aikansa. Mutta, en missään nimessä valita, ihanaa kun on töitä ja rakastan tätä työtäni. Kukapa ei, kun saa työskennellä taivaallisten valonolentojen kanssa. 

Kiitollinen, kiitollinen ja vielä kerran kiitollinen. 
Olen aivan innoissani uudesta asiasta jonka idea annettiin minulle jo jonkin aikaa sitten unessa, mutta vasta nyt aloin sitä järkkäillä. Ihanan Sannin kanssa sain sovittua paikasta ja kaikki muutkin asiat loksahtivat paikalleen, enkelit ohjailemassa. Siitä se sitten lopulta syntyi! Odotan todella paljon retriitin alkamista ja voimallisia ryhmä-meditaatioita niiden upeiden ihmisten kanssa jotka sinne tulevat. 

Hiljaisuuden Meditaatio retriitti!

Jämijärven rannalla, paikassa nimeltä Pikku-Itävalta. Rauhallinen paikka, joka varattu vain Valonlähteen ryhmälle. Ympäristössä ulkoilureittejä, laavu ja kaunis Uhrilähde, jonne teemme hiljaisen meditaatio kävelyn retriitin aikana. 

Täysihoidolla! Meditointia, rauhaa ja vain hiljaisuutta, hiljaisuutta. 

Retriitti on elokuussa 4.-6. päivä. Taloon mahtuu 12 henkilöä, paikkoja on tällä hetkellä vapaana enää muutama. Olen iloinen että ilmoittautuminen alkoi heti. Jos haluat mukaan niin kysele paikkoja. 

Linkki kotisivulleni, voit sieltä lukea lisää retriitistä: http://www.elinanenergiahoidot.fi/358937107 
Alkavia kursseja ja koulutuksia löydät myös kotisivultani: Kurssit ja koulutukset
Helmi-herran kanssa toivotetaan ihan kaikille:

                                    Oikein Iloista Vappua!


Enkeleitä päivääsi


Rakkaudella
Elina


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Mummi valokuvattavana

Hauska ja voimaannuttava päivä Kirstinkammarilla Ylöjärvellä.

Olin kerran jo aiemmin käynyt Kirsti Kivimäen luona, olin noutanut hänen tuotteitaan myyntiin omaan hoitolaani, joten tiesin miten kauniiseen paikkaan olenkaan menossa. Jos tykkää satoja vuosia vanhoista, harmaista rakennuksista ja niiden sijainnista upeiden maalaismaisemien keskellä, tänne kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Kirsti on tehnyt pientä pintaremonttia omassa kammarissaan, kunnioittaen vanhaa. Sisustus on vanhoja, osaksi pikkasen tuunattuja kalusteita. Puulämmitys ja matalat huoneet. Kammari ja sen ympäristö on hänen työtilansa, jossa valokuvailee, kirjoittelee runoja ja pitää pientä puotiaan. 

Hänellä on kauniita kortteja, joihin on itse ottanut valokuvat ja kirjoittanut voimaannuttavat runot. Puodin valikoimassa on paljon muutakin, jotka kaikki valmistettu omin käsin ja kierrätysmateriaalista. 

Olimme sopineet kuvauksesta maanantaille, mummi pääsee kuviin! Olin jo aiemmalla käyntikerrallani tutustunut ympäristöön ja silloin jo sovimme että joskus tulen kuvattavaksi, nyt se päivä oli käsillä. Hiukan jännitti, kun ei ole enää parikymppinen, mutta ajattelin että eletty elämä voi näkyäkin. Lisäksi olen kauhukuvattava, koska silmäni ovat aina kiinni valokuvissa. Mutta kun suuntaan katseen hiukan sivuun, eikä ihan suoraan kameraan, niin saa paremmin kuvia joissa silmätkin auki. Nytkin puolet kuvista olivat taas olleet "silmät kiinni"-kuvia. 

Aamulla kun heräsin, satoi lunta ja olin jo hiukan pettynyt että tuleeko päivästä mitään. Viestittelimme ja Kirsti sanoi että Ylöjärvellä lunta tuprutti vain hitusen, joten lähdin ajelemaan ja matkalla pyytelin ylhäältä apuja että lumisade loppuisi jotta voimme kuvauksen toteuttaa ulkomaisemissa. Ajelin Hämeenkyröstä, Viljakkalan kautta Ylöjärvelle päin, matkalla alkoivat pilvet harventua ja aurinko pilkistelemään sieltä lomasta. Kääntyessäni lopulta Vanhankouluntielle, aurinko paistoi jo puhtaalta taivaalta. Kiitos!

Kirstinkammari sijaitsee siis Vanhankouluntien varressa. Ensimmäisellä kerralla sitä ajaessani, olin jo vähän epävarma että olenko varmasti oikealla tiellä. Tie alkoi kaventua, ajelin putkimallisen rumpusillan ali ja siitä vielä eteenpäin. Onneksi olin laittanut navin päälle, joten luotin siihen. Kun lopulta olin perillä, nousin autosta ja jäin seisomaan paikalleni, ihastelemaan tilan rakennuksia ja kauniita maisemia. Pihassa on myös Kirstin aviomiehen tekemiä moottorisahaveistoksia. Nyt osasin jo odottaa sitä, mutta yhtä ihastunut olin taas perille päästyäni. Mikä rauha ja voima siellä onkaan!

Tiesin että hänellä on kuvausrekvisiittaa valmiina, vaatteita, kenkiä, koruja, kaikenlaista jota odotin innolla. Enkä turhaan, päivästä tuli juuri sellainen "prinsessapäivä" kuin olin odottanutkin. Tosin talviaika sen verran rajoittaa että käytin omia kenkiä, muu rekvisiitta kuvissa on Kirstinkammarista. Vaateleikkiä, kuin lapsena. Sain olla hieno rouva, koruineen päivineen silti unohtamatta maanläheisyyttä ja luonnon energiaa jotka ovat minulle elämässäni erittäin tärkeitä. 

Kesäksi meillä on Kirstin kanssa suunnitelmia yhteistyöstä. Haluamme järjestää asiakkaillemme yhtä upeita kokemuksia, mielenrauhaa ja voimaantumista kauniissa maalaismaisemissa. Siitä kerromme lisää myöhemmin! Ja tietenkin uusi kuvaussetti myös suunnitteilla kevääksi, kun puiden hiirenkorvat alkavat näkyä.

Antaa nyt kuvien puhua puolestaan! Kirstin kotisivuille linkki: Kirstinkammari





Kirjoittaminenkin otettiin mukaan, rakas harrastukseni

                                Henkisyys, kiitollisuuteni taivaallisille auttajille

                                                 Muurin lämmössä teehetki
                                        Päivän lopuksi selfie, Kirsti ja minä


Kiitos!



Enkeleitä päivääsi
Elina



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Blogin synttärit

Hei te ihanat lukijat!


Blogini täyttää tänään neljä vuotta. Paljon on muuttunut tekstit ja paljon harventunut kirjoittelu. Aluksi kirjoitin joka päivä, mutta sitten kun se ei enää tuntunut tarpeelliselta, postaukset alkoivat harventua. Silloin tarvitsinkin kirjoittamista, se oli upeaa terapiaa minulle, joka olin jo päässyt jonkinverran nousemaan sieltä masennuksen syövereistä ja elämä oli alkanut olla hiukan tasaisempaa. Upeaa oli myös se että tänne tuli lukijoita ja sain paljon kiitosta, tosin myös negaa palautetta, joista aluksi aina itkin, mutta se toi myös vahvuutta.

Ensimmäinen postaus 1.2.2013 alkoi näin:
"Nyt sen aloitan...uuden blogin kirjoittamisen. Helmikuun eka päivä on hyvä siihen! Pitkään mietittyäni haluan kertoa millaisia päiviä on Erilaisella Mummilla. En ole pullantuoksuinen, ruokaa teen vain siksi että sitä on joka päivä pakko tehdä, käsitöissä olen ihan surkea. Kaikki viherkasvit olen hävittänyt, kun ne aina kuolivat joko kuivuuteen tai liikaan kasteluun.

Sairastuin uupumukseen/masennukseen muutama vuosi sitten, diagnoosi tehtiin reilu vuosi sitten kun tajusin vihdoin mennä lääkäriin, tosin toisten kehoituksesta. Sain tai otin lääkityksen vasta kun huomasin että Kela sen vaatii. Katselen nyt elämää ihan uusin silmin, kun se alkaa taas pikkuhiljaa voittaa. Hyppäsin pois oravanpyörästä ja nyt yritän ammentaa kaikesta iloa, pienistä arkisista asioista voi tulla todella hyvä mieli koko päiväksi. Olen opetellut olemaan stressaamatta joka asiasta, päästämään irti."

Kiitos ihanalle perheelleni joka on ollut apunani kaikki nämä vuodet!

Olen kiitollinen ihan kaikesta mitä olen saanut ja mitä joka päivä tapahtuu. Joka ilta ja joka aamu kiitän taivaallisia oppaitani siitä miten ihanaksi elämäni lopulta kääntyikään viisikymppisenä. Otan jokaisen päivän ilolla ja kiitollisuudella vastaan. 
Jatkan vielä blogin pitämistä, vaikka en enää niin usein postaakaan. Tykkään kirjoittamisesta ja nyt olen sitä tehnyt enemmän kurssien ja koulutusten materiaalien muodossa. Upeaa kirjoitella asiasta jota rakastaa ja josta oppii koko ajan itsekin lisää. Koulutusten pitäminen on uusi juttu minulle ja olen siitä nyt todella innoissani. Pitäisin enemmän ihan lähikoulutuksiakin, mutta jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan, ainakin osaksi koulutukset on verkossa. Opiskelijoita on Kreikassa asti. Ihan valtavan upea juttu! 

Kun en pelkästään kuitenkaan tietokoneen vieressä halua istuskella, on hoidot se toinen rakastamani asia. Teen niitä joustavilla ajoilla ja jokaisen rakkaudella ja kunnioituksella asiakasta kohtaan. Siksi teen niitä vain harvakseltaan, eli en täytä päivääni stressaavalla aikataululla, vaan siten että jokainen asiakas saa yhtä hyvän ja rentouttavan hoidon, ei siis kello kädessä, vaan sydämellä. 

Enkelit ja henkisyys ovat yhä vaan vahvemmin ja vahvemmin elämässäni. Näiden asioiden kautta saan joka päivä voimaa ja uskoa juuri siihen hetkeen ja tulevaan. Itseluottamus on kasvanut vuosien myötä, pahimman masennuksen aikaanhan se oli ihan nollassa ja pelkäsin jopa ulos lähtemistä. Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen! 

Tällaisina päivinä, omien synttärien aikaan tai nyt tämän blogini synttäripäivänä, tulee aina mietittyä myös mennyttä, muuten se ei enää ole mielessäni juuri lainkaan, vaan elän ihan tätä päivää, tätä hetkeä ja nautin. 
Kiitos kun kävit lukemassa, käyhän jatkossakin!


Enkeleitä päivääsi
Elina




perjantai 27. tammikuuta 2017

Pieni postaus

Aika rientää! Miten sitä tuntuu että aina on perjantai. Tässä iässä toivoisi ajan menevän hitaammin - toisin kuin teininä, silloin odotti kovasti että täyttäisi 15 ja sitten 18, sen täyttämisen jälkeen aika onkin mennyt että hupsis, 40 vuotta! Tuntuu lyhyeltä ajalta näin taaksepäin ajatellen, mutta eteenpäin...

Tällä hetkellä tunnen eläväni parasta aikaa. On jo elämää takana sen verran että ei hötkyile asioiden kanssa, vaan antaa mennä omalla painollaan, "nytmullehetikaikki"-aika on ohitse. Uskaltaa olla oma itsensä ja sanoa todellisen mielipiteensä asioista, itsetunto on paljon parempi. Nuorena olin todella ujo ja kiltti..hmmm..ehkä vieläkin kiltti, mutta erilaisella, positiivisella tavalla. 

Onhan tässä vuosien aikana saanut paljon aikaiseksikin, ison perheen kasvattanut. Itsestään pitää olla ylpeä! Vaikka lapsuus olikin vaikea ja elämässä ollut monia raskaita murheita ja huolia, en usko että vaihtaisin mitään toisenlaiseksi, vaikka sellaisen vallan saisinkin, minä en olisi minä jos joku muuttuisi. Vaikea polku on pitänyt kulkea, mutta nyt elämä on hyvissä uomissa, kuljen onnellisena matkaa eteenpäin. Henkisyyden tie on avannut sydämen ja silmät näkemään miten elämä voi olla kaunis ja ilo täyttää sielun.

Tänään oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen päivä. Oli ihan kevään tuntu, vaikka on vasta tammikuun loppu. Asiakkaatkin ovat aivan erilaisella mielellä tällaisena päivänä. Ulkoilusää!
Tästä aasinsilta Hoitola Valonlähteen asioihin. 

Iltoja joita voi varata ryhmille joko Valonlähteeseen tai asiakkaan varaamaan tilaan:
  - Äänimaljarentoutus, kesto noin 1h - hinta 20€/henk. katso lisää tästä
  - Meditaatioilta, kesto noin 1½h - hinta 20€/henk. katso lisää tästä
  - Ilta enkeleiden kanssa, kesto noin 2-3h - hinta 45€/henk. katso lisää tästä

Koulutus joka tulossa:
- Enkelihoitaja, alkaa 8.5., ryhmään mahtuu 10 osallistujaa katso lisää tästä

Hoitovinkki:
- Suklaahoito/-hieronta, kasvoille ja dekolteelle - kesto 1h - hinta 45

Mieltä sekä kehoa rentouttava ja stressiä poistava lämmin suklaahoito sopii kaikille ihotyypeille ja on erittäin nautinnollinen kokemus. Poistaa makeanhimoa! Kosteuttaa ja pehmentää ihoa, tehostaa aineenvaihduntaa ja kaakaon antioksidantin ansiosta myös suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta sekä hoitaa ihoa kokonaisvaltaisesti. Lisää onnellisuushormoonien serotoniinin ja endorfiinin tuotantoa. Antaa iholle pehmeän tunteen ja suklaan huumaava tuoksu kestää iholla pitkään. 
Katso lisää tästä

Ota yhteyttä:
p. 046 6620317/mielellään tekstari, koska en vastaa hoitojen aikana
elina@elinanenergiahoidot.fi
kotisivun yhteydenottolomakeella, klikkaa tästä


Enkeleitä päivääsi
Elina