sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Juhlan aika

Hei ystäväiset!

Viimeksi vappuna tänne kirjoittelin. Nyt on tässä ollut juhlia välissä; äitienpäivä, omat synttärit (58, apuva, apuva!), eilen pojan valmistujaiset ja samalla juhlistettiin Ronjankin erinomaista alakoulun päätöstä, 9.2 keskiarvo! Poika siis valmistui ammattikoulusta automaatioasentajaksi keskiviikkona, kiitettävin numeroin hänkin. Torstaina kävi pääsykokeissa TAMKiin ja tosiaan eilen sitten juhlistettiin nuoria perheen ja ystävien kesken. 

Olen todella ylpeä lapsista ja lapsenlapsista, muutkin mummin murut ovat saaneet hienoja todistuksia ja yksi sai stipendinkin. Mutta nyt alkoi kaikilla loma, saavat levätä, nukkua aamulla pitkään ja olla kavereiden kanssa. On sitä odotettukin!
Onneksi sääkin suosi eilisiä juhlijoita. Tänäänkin ollut aivan upea ilma! Itse olen kirjoitellut kurssien ja koulutusten materiaaleja sekä nyt vielä tätä blogiakin omalla terassilla. Siihen paistaa melkein koko päivän aurinko, noin klo 11 -> siihen asti kun aurinko laskee. Nyt alkaa olla jo vähän viileämpi. 

Oikeastaan en muuta ole tehnytkään. Olen viikon verran puunannut ja putsannut juhlia varten, joten tänään otettu levon kannalta. Kirjoittelua en koe sillä tavalla työksi, se on enemmänkin rentouttavaa. Kun laitan sormet näppäimille, ajatus alkaa kirmata, mutta sormet vielä nopeammin :)  
Hiukan ikäviä uutisia sain pari viikkoa sitten maanantaina. Käsissä nivelrikkoa ainakin kyynärpäihin asti. Kävin lääkärissä kun käsiä on särkenyt, ensin otettiin verikoe josta katsottiin reuma-arvot ja samantien kaikki muutkin mahdolliset. Siinä oli kaikki hyvin. Sitten kävin röntgenissä ja siellä se sitten näkyi, sekä kummassakin ranteessa tulehdus. Sain tuet sekä päiväksi että yöksi kumpaankin käteen, sekä kipulääkettä jota en todellakaan ole ottanut, ehkä sitten pahimmassa hädässä, mutta lääkkeitä en halua käyttää missään tapauksessa vain sen takia että saisin kivun pois. Polviakin särkee, lääkäri vain totesi että on varmaan sinnekkin levinnyt. Ostin sitten kaikenlaisia luontaistuotteita. Omegaa olen käyttänyt jo vuosikausia, sitä lisäsin nyt neljään/päivä, ostin MSM-jauhetta sekä voidetta. Näitä kokeilen nyt ensin ja katson auttaako yhtään, jos ei niin sitten yritetään jotain muuta. 

Töitä teen silti, hiukan vaan vähensin hierontoja hetkeksi, niin saan ranteiden tulehdukset paranemaan. Kyllä tämä tästä, minulla on ylhäällä niin upeita auttajia, että tiedän ettei tarvitse töitä kokonaan lopettaa. Rakastan työtäni ja jokaista ihanaa asiakasta! Henkiset hoidot, kurssit ja koulutukset ovat aina olleet lähellä sydäntä, joten niitä jatkan ainakin, tuli mitä tahansa. 
Tyttäreni Mira aloitti myös yrittäjäksi, avasi oman tatuointistudion Nokialle, Tattoo Point, löytyy ainakin facebookista. On opiskellut insinööriksi, mutta sydän veti tälle alalle kokeilemaan. Unelmat pitää toteuttaa, näin sanoin hänelle kun hän kyseli mitä olen mieltä asiasta. Jos olisin itsekin joskus nuorena saanut toteuttaa omia unelmiani, en tiedä missä olisin, mutta vaikeimman kautta päässyt nyt unelmien ammattiin. Näin se on minun kohdallani tarkoitettu, ja olen siitä onnellinen. Jos olet miettinyt tatuoinnin ottamista, otahan rohkeasti yhteys Miraan! 

Lopuksi vielä kerron että käyhän katsomassa kurssi- ja koulutustarjonta Hoitola Valonlähteen sivustolla. Elokuun retriitti on nyt täynnä, mutta jos syyskuulle tulee vielä halukkaita, voin järkätä toisen silloin. Klikkaa linkistä Hoitola Valonlähde.

Ihanaa kesän alkua ja enkeleiden siunausta sinulle!


Terkuin
Elina 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)