torstai 17. elokuuta 2017

Hiljaisuuden Meditaatioretriitti

Valonlähteen ensimmäinen retriitti oli elokuussa, 4.-6.8. teemalla Hiljaisuuden Meditaatioretriitti. Omassa elämässäni meditointi ja hiljentyminen ovat tärkeitä elementtejä joten päätin että lähden ohjaamaan tällaista, kertomaan meditoinnista, sen hyödyistä ja yhdessä hiljentymään. Lähdin siitä että myös "aloittelijat" voivat osallistua ja joka meditaatiohetkessä ohjasin erilaisen meditaation. Ihan alkeista lähdettiin, eli hengittämisestä, siitä miten istutaan tai maataan, jotta energiat pääsevät kulkemaan vapaasti.

Hiljaisuus tähän lisäksi on voimaannuttava kokemus. Ilman kännykkää, läppäriä, tablettia, osalle sekin oli jo ensin ahdistavaa, irrottautua sosiaalisesta elämästä yhdeksi illaksi ja kahdeksi päiväksi. Saunominen, ruokailut jne toteutettiin myös hiljaisuudessa, vain meditaatiomusiikin soidessa. 
Mutta kun retriitti oli ohi kaikki kiittelivät siitä miten ihanaa oli ollut olla hiljaisuudessa, tutustua itseensä, pysähtyä hetkeksi irti arjesta. Sekä siinä välissä opetella rentoutumaan, hiljentymään, meditoimaan tai jo aiemmin meditointia harrastaneet saivat uusia tapoja siihen. Luulen että jokainen löysi oman tapansa. Yksinäänkin meditointi on upeaa, mutta ryhmässä energiat vielä voimistuvat, se on voimaannuttava, kaunis kokemus joka pitäisi jokaisen edes kerran elämässään kokea! Sanoin kuvaaminen on vaikeaa.

Kävelymeditaatiossa kävimme kauniissa voimapaikassa, lähteellä joka on pyhä paikka.
Hiukan jännitti miten osallistujat ottavat retriitin vastaan, mutta kun luimme risuja ja ruusuja joita saimme Birgitan kanssa (Birgitta kokkina), olimme ihan yllättyneitä että ne olivat niiiiin positiivisia ja kauniita, vinkkejä uudistuksiin saimme myös, jokainen palaute otettiin avoimin mielin vastaan ja aiotaan muutella muutama asia jotta retriitti olisi vieläkin parempi. 

Omaa aikaa jää myös osallistujille runsaasti, jolloin voi lukea tms. Yksi osallistujista piirteli ja saimmekin kaikki häneltä kauniit sulkapiirrokset, jokaiselle oma väri.  
Paikka oli vielä kirsikka kakun päälle, eli rauhallinen ja upeat järvimaisemat. Saunominen toimitettiin myös hiljaisesti, kävimme uimassa, oli myös mahdollisuus soudella, meloa, suppailla tai kävellä ulkoilureittejä pitkin. Istuskella metsässä ja halailla puita. Vaikka olikin sateinen viikonloppu, sää suosi kuitenkin välillä ja pystyimme meditoimaan järven rannalla. 
Retriitin aikana kanavoin osallistujille enkelihoitoa, niille jotka sen itselleen halusivat varata. Siitäkin sain hyvää palautetta, ja olen onnellinen muutenkin että kaikki onnistui niin hienosti. Kaikki osallistujat lähtivät kotiin iloisin mielin ja voimaantuneena!
Seuraava Hiljaisuuden Meditaatioretriitti on lokakuussa, 6.-8.10.17. Aloitamme perjantaina klo 17, ja lopetamme sunnuntaina klo 15. Retriitissä on täysihoito, eli mukaan vain omat henkilökohtaiset välineet. Tule sinäkin mukaan, ilmoittaudu heti, viimeistään 3.9.17, sillä mukaan mahtuu vain 10 henkilöä!! 

Tässä linkki Valonlähteen kotisivulle, josta voit lukea lisää ja myös ilmoittautua: RETRIITIT

Kevääksi pyydettiin Enkeliretriittiä, se on nyt pohdinnassa! Ehkäpä...sekä jatkoretriittiä meditoinnille.



Enkeleitä päivääsi


Rakkaudella
Elina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)